Tänään on hyvä aika katsoa hiukan taaksepäin ja muistella kulunutta, pian mennyttä, vuotta. Kiitoksia vain ideasta Sussu, löysin tämän kysymyspatteriston blogistasi, ja tämän avulla muistelu onnistuu osittain paremmin.
1. Mitä teit vuonna 2007 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
Pääsin yliopistoon ainakin, heh. Kävin Thaimaassa. Joka päivähän sitä tulee myös tehtyä pieniä asioita, joita ei ole tehnyt juuri samalla tavalla koskaan aiemmin.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En, koska en tehnyt lupauksia.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
No ei kai kukaan, mutta serkkupoika sai kyllä lapsen, mutta ei siis itse synnyttänyt ja vaimoa en vielä niin kovin hyvin tunne.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.
5. Missä maissa kävit?
Thaimaassa, Malesiassa(lentokentällä), Saksassa(lentokentällä). En kai muualla.
6. Mitä haluaisit vuodelta 2008 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2007?
Jaa'a, varmaan se voisi ehkä olla jotain tunne-elämään liittyvää.
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2007?
Ei mitään erityistä numerosarjaa ole syöpynyt mieleen. Paitsi ehkä vähän aikaa säilyy 07.07.07, joka oli valtakunnassa kaikkein suosituin hääpäivä.
8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Pääsin viimeinkin siis yliopistoon, eiköhän se se kuitenki ole.
9. ...ja suurin epäonnistuminen?
En kyllä osaa nimetä mitään varsinaista epäonnistumista.
10. Kärsitkö vammoista?
Ainoastaan henkisistä.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Mukavia vaatteita Thaimaasta.
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Kaikkien, ketkä käyttäytyivät hyvin. Ei kenenkään erityisesti, mutta...
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
...ei kenenkään erityisen vähänkään.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vuokraan ja ruokaan ja laskuihin, ihan tylsästi.
15. Mistä innostuit eniten?
Uudesta opiskeluympäristöstä ja -kavereista
16. Mikä musiikki tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
Vesa-Matti Loirin uudet biisit ja Tean Tytöt tykkää, Aknestikin Haukipudas, Nightwishin Dark Passion Play.
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Aika tasoissa varmaankin.
18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Puhuvani ihmisille kaikesta.
19. ...entä vähemmän?
varmaan pari kaljaa ois voinu ottaa vähemmän.
20. Miten aiot viettää joulun?
Joulu meni jo, perheen parissa, oli ihan lystikästä.
21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
En söisi majoneesia Thaimaassa.
22. Rakastuitko vuonna 2007?
Taisi siinä niin käydä, joskin yksipuolisesti.
23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Siveellisyyssyistä jätän vastaamatta.
24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Prison Break
25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En vihaa ketään, viha on vahva sana.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Da Vinci-koodin sain viimeinkin päätökseen.
27. ...entä musiikillinen löytö?
Vesa-Matti Loirin uudet biisit.
28. Mitä halusit ja sait?
Toistan itseäni, mutta yliopistopaikan.
29. Mitä halusit, muttet saanut?
Aina ei voi saada sitä, mitä haluaa, ja aina ei voi saada siltä, jolta haluaa.
30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Joulutarina
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Jaa-a, itse syntymäpäivä taisi mennä normaalien arkirutiinien parissa, mutta juhlat järjestyivät myöhemmin Kuusamossa, kiitos Hoopi.
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
"Sitähän se kaikki on"
33. Miten kuvailisit vaatetyyliäsi vuonna 2007?
Tuttu ja turvallinen, ei juuri muutoksia, vaikka niitä ilmeisesti pitäisi tulla.
34. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
Ystävät ja perhe
35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Scarlett Johansson ja Rihanna raivasivat paikkansa suuremmaksi listallani.
36. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
Eduskuntavaalien aikainen, rajuhko väittely porvarihallituksesta.
37. Ketä kaipasit?
Ikävä on ikuista, joskus kaipaa toisia enemmän ja sitten taas toisia.
38. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
No nämä kaikki uudet opiskelijatoverit!
39. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2007.
Kuuntele äitiä.
maanantaina, joulukuuta 31, 2007
Vilkaisu taaksepäin
lauantaina, joulukuuta 22, 2007
Pyyteetöntä läheisyyttä kynnyksellä
Sitten se kirmasi takaisin keittiöön, missä äiti ja pikkusisko olivat. Se pysähtyi pikkusiskon eteen, istahti, haukkui muutaman kerran ja ulvahti. Sitten se kirmasi takaisin luokseni eteiseen, pyöri siinä hetken ja palasi taas keittiöön ja ulvoi pikkusiskolle. Se kävi ilmoittamassa, että Tuomo tuli. Nyt se tuli! Se se vasta oli hellyttävää. Hassuja otuksia nuo. Ihmisen paras ystävä, tuli siinä mieleeni. Pyyteetöntä läheisyyttä. Lauman jäsen.
Hmm. Oli minulla kait jotaki muutaki kuulumisia, mutta en enää muista niitä. Täällä tundralla ei eilen tämä netti pelannu, kun olisin kirjottanu niitä.
Katsoin elokuvia pitkästä aikaa. Mitä nyt televisiosta tuli. Eilen tuli Tyttö ja helmikorvakoru. Petyin, vaikka siinä oli Scarlett Johansson. Oli hyvin kummallinen elokuva juoneltaan. Tänään katsoin Tim Burtonin Painajainen ennen joulua. En voi ymmärtää, miksi se on monen lempielokuvia. Noh, eipähän tarvitse toista kertaa katsoa. Sen jälkeen tuli Mutta mitä tapahtui Joulupukille 2, joka oli ehditty lytätä jo lukemissani arvosteluissa. Jouluelokuvaksi se oli silti "aevan hyvä". Sitä paitsi siinä tarinassa Joulupukki sai muorinsa. Ja oikein nätin muorin saikin. Tuli asioita mieleen. Ehkä se oli sen takia hyvä elokuva.
Eilen myös paketoin lahjoja. Huomasin, että en osaa paketoida, ja paketeista tulee erittäin rumia. Mutta ajatushan se tärkeintä on. Siinä lahjoja paketoidessakin tuli asioita mieleen. Yhden paketin vielä voisin antaa, mutta en kuitenkaan. Ei siitä ylikään näköjään pääse.
Niin kuin en kyllä pääse yli myöskään alla näkyvästä Rihannan kuvasta. Tuon näköisiä tontut ja muorit ovat minun joulumaassani.
tiistaina, joulukuuta 18, 2007
Rihanna karisti kiltin tytön harteiltaan

"Rihanna karisti kiltin tytön imagon lopullisesti harteiltaan", kirjoitti Iltalehti. Mietin, että miten niin karisti, ei kai se Rihanna niin kovin kiltti tyttö ole koskaan ollut. Sitten menin lukemaan uutisen ja näin tämän, tällekin sivulle varastetun kuvan. Otsikko oli oikeassa. Ja tyttö on vasta 19-vuotias! Eipä uskoisi.
Mitäpä tähän voisi muuta sanoa, kuin Radio Kajauksen mainoslausetta mukaillen: "Tää on miunmaunmukkaan, täst mie pijän." Käykää myös katsomassa The Sunin kuvagalleria.
Kuva on varastettu Iltalehden verkkosivulta.
maanantaina, joulukuuta 17, 2007
Ei hautaan vaan timanttiin
Tämä tapa on jo levinnyt muun muassa Saksassa ja rapakon takana. Suomen laki suhtautuu timantiksi tekemiseen kuitenkin tulkinnanvaraisesti. Niin suhtaudun minäkin. Timantiksi puristava yritys mainostaa tuotettaan lauseella "Kaunein lahja, minkä voit rakkaallesi antaa". En allekirjoita ihan tuotakaan kyllä. Minun rakkaani, jos sellainen olisi, varmaankin ilahtuisi jostain ihan muusta, kuin siitä että tuhkautan itseni ja käsken toimittaa itseni sisältävän timantin hänelle.
Jotenkin spookyltä tuntuu myös ajatus, että sitten kuolleena ne tuhkat kulkeutuisivat korun mukana paikasta toiseen ja ihmiseltä toiselle. Joku lapsenlapsenlapsenlapsi voisi sitten "näyttää" ukille paikkoja. Tästäkin voi taas olla montaa mieltä, riippuen uskooko mihinkään vai eikö usko.
BTW, Hannibal Lecter on ilmeisesti tullut Ouluun. Ainakin niin on pääteltävissä uutisesta, jonka mukaan mieshenkilö puri ihmisiä nenistä Oulussa. Ja erikoisten uutisten makuun kun päästiin, niin mainitaan myös Kuusamossa kulkeneesta Kultakutrista.
Humalainen mies tunkeutui omakotitaloon Kuusamon keskustassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Mies kömpi nukkumaan maakuuhuoneessa olevaan sänkyyn.
Talon väki palasi kotiin yön aikana ja löysi heille tuntemattoman miehen nukkumassa. He soittivat paikalle poliisin, joka vei miehen jatkamaan uniaan putkaan.
Ilmaan jää leijumaan kysymys, onko talonväki huudellut eteisessä myös: "Kuka on syönyt puuroani?"
tiistaina, joulukuuta 11, 2007
Glitnir Ouluun
maanantaina, joulukuuta 10, 2007
Seitsemän veljestä pähkinänkuoressa
- Tapellaan
- Poltetaan ensimmäinen sauna
- Tapellaan
- Syödään lihaa
- Yritetään opetella lukemaan
- Tapellaan
- Metsästetään eläimiä
- Riidellään, jonka jälkeen tapellaan
- Syödään lihaa
- Rakennetaan talo
- Tapellaan
- Poltetaan toinen sauna sekä samalla talo
- Tapellaan
- Rakennetaan talo
- Metsästetään ja viljellään
- Tapellaan
- Syödään lihaa
- Ryypätään
- Opetellaan lukemaan
- Tapellaan
- Hankitaan vaimot
- Eletään elämät onnellisina loppuun asti (ja toiset vähän tappelevat vaimon kanssa).
torstaina, joulukuuta 06, 2007
Framom främsta linjen
Pian elokuvan jälkeen alkoi Yle FST:llä "Tuntemattoman Sotilaan ruotsalainen versio" Etulinjan edessä. "Etulinjan edessä sijoittuu jatkosodan vuosiin 1942-44, kuvaten Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan muuttumista asemasodasta puna-armeijan suurhyökkäykseksi. Pääosassa on suomenruotsalainen jalkaväkirykmentti, joka tekee jäynää neuvostoliiton asemille Syvärin eturintamassa ja joutuu myöhemmin ratkaisevaan asemaan Kannaksella."
Esiin nostettiin siis tämä suomalainen vähemmistö, joka taisteli myös Suomen puolesta. Hienoa, että myös sodan tästä puolesta on tehty elokuva. Harmillista, että minulla ei ollut aikaa eikä virtaa katsoa tätä loppuun, mutta sen verran mitä katsoin, voin sanoa, että erittäin hyviä kohtauksia siinä tuntui olevan. Sääli (ja varmaan jonkin verran katsomisen lopettamiseen vaikuttava tekijä) oli se, että Yle ei antanut tekstejä elokuvalle. Ja meikäläisen tukholma on vähän ruosteessa. Muutama kaveri siellä toki puhui suomeakin.
tiistaina, joulukuuta 04, 2007
Kirjallisuuden Finlandia-palkinto
Täytyy sanoa, että vaikka en ole perehtynyt tähän valintasysteemiin juurikaan, niin ihmettelen sitä silti kovasti. Eikö tässä jää aika iso mahdollisuus korruptiolle?
Hannu: "Jos valitset minut, niin saat 6000 euroa palkintopotista."
Kaisu: "Pidetään sovittuna."
Eikö tosiaan joku useampihenkinen tuomaristo olisi tässä parempi? Nythän kyse on yhden henkilön subjektiivisesta mielipiteestä. Tai pahimmillaan voisi olla kyse myös lahjonnasta. Mikä tästä yhden henkilön valintaprosessista tekee aukottoman? Viisaat sen minulle kertokoon.
Ja pitihän se arvata. "Hannu Väisäsen puolesta lyötiin epätavallisen paljon vetoa", kertoo Uusi Suomi -verkkolehti. Korruptiota ja lahjontaa siis? NordicBetin pomo kiistää. Käy lukemassa joutessasi.
Suomalaispoliitikot naurunalaisina
Lue hupaisa juttu Ilta-Sanomista ja katso vielä hupaisampi video Youtubesta.
maanantaina, joulukuuta 03, 2007
Onko näissä kuvissa niitä vaatteitakin?
Käykäähän tarkistamassa Isab.... tarkoitan nämä uudet alusvaatemallistot. H&M
perjantaina, marraskuuta 30, 2007
Mielikuvituksen laukka
Viime yönä näkemäni uni puolestaan sisälsi sekä positiivisia että negatiivisia värinöitä. Sen verran voin kertoa, että viime yönä kello viisi kerrostalon ovi avattiin tarkistamatta kuka on oven takana, ovesta syöksyi sisään poliisikoiran näköinen saksanpaimenkoira, hihnan toisessa päässä oli kuitenkin nahktakkinen, pipopäinen mies, joka näytti aikalailla skinheadilta. Mies käveli koiran kanssa asunnon poikki ja poistui parvekkeen kautta (1.kerros). Enempää en viitsi avautua paljastamatta henkilöitä.
Meni muuten 12,5 tuntia töissä. Olipas aika pitkä päivä, ja näin pitkästä aikaa vielä. Oli yllättävän vaikeaa ja hidasta.
tiistaina, marraskuuta 27, 2007
Ilta-Sanomien pohjanoteeraus otsikoinnissa
Nyt kun ruotsalaispakin on sanottu selviävän mitä todennäköisimmin vain säikähdyksellä, nousee tapahtuman järkytävimmäksi tekijäksi Ilta-Sanomien otsikointi asiasta.
"Suomalainen taklasi ruotsalaisen pää edellä laitaan. Suoraan sairaalaan!", kirkuvat Ilta-Sanomien verkkolehden etusivut. "Mika Pyörälän taklaama ruotsalaispakki selviää", hehkuttaa sisäsivun otsikko.
Voi hyvää päivää. Niin kovastikko sitä nyt pitää hehkuttaa, että suomi-poika antoi svedulle oikein isän kädestä? Naurettavaa uutisointia. Ilta-Sanomat, joka on siis aikonut siistiä uutismateriaaliaan ja otsikointiaan räväyttää kaikista rumimman ja väritetyimmän otsikon tähän tapaukseen. Iltalehti otsikoi rauhallisesti verkkolehden etusivulla: "Taklauksesta sairaalaan" ja sisäsivulla "Hengenvaarallinen taklaus".
Ruotsalainen Expressen otsikoi jutun: "Hedman till sjukhus - fick hjärnskakning" (= eli vapaasti tukholman murteella: Hedman sairaalaan, sai aivotärähdyksen), eikä edes jutussaan mainitse, että taklaaja oli suomalainen. Pyörälä on pelaaja siinä missä joku muukin. Ei sitä tarvitse hehkuttaa, että suomi-poika sikaili ja taklasi ruotsalaisen lasarettiin. Pisteet Expressenille ja Iltalehdelle. Pitkä miinus Ilta-Sanomille.
Tänä yönä ajattelin ensin kirjoittaa tuon äidinkielenopettajalinjalle pyrkimiseen vaadittavan vapaamuotoisen kuvauksen itsestäni, mutta pääsin vain puoleen väliin. Teen sen ensi yönä loppuun. Keskiviikkona pitääkin jo sitten palauttaa se.
Ja torstaista lähtien minut tavoittaa hetken aikaa Kuusamosta. Nordic Opening maailmancup-kisat kilpaillaan Rukalla. Menen Kuusamoon töihin, ainakin torstaiksi.
perjantaina, marraskuuta 23, 2007
Vesa Keskinen - sankari ja antisankari
Eilen illalla sain puoliksi innostuneen viestin, jossa mainittiin, että ankkapiirtäjä Don Rosa saapuu Tuurin kyläkauppaan. Aikamoinen kaappaus.Tosin Rosa ja Keskinen taitavat olla jo vanhoja tuttuja, ainakin miehet poseeraavat yhdessä, ja ankkamestari on muutenkin jo tuttu näky kyläkaupassa. Näin Vesa Keskinen profiloituu ilman muuta ankkafanien hyväntekijäksi. Ilmeisesti Rosalla on suunnitelmissa myös laajempi Suomen kiertue samaan aikaan.
Samaan aikaan Ilta-Sanomat kirjoittaa, kuinka Brasilian poliisi epäilee samaa miestä ihmiskaupasta. No niin. Kaikesta muustahan sitä Vesaa onkin jo melkein ehditty epäillä. Tämäkin vielä. Tästäpä voisi moni vääräleuka sanoa esimerkiksi, että kerran kauppias on aina kauppias. Aiempaan sananlaskuun viitaten, Vesan raiskausepäilyt ovat ilmeisesti saavuttaneet brasilialiskoppalakkien korvat ja nyt nämä ovat ratsanneet Vesan tyttöystävän kodin. Ja tyttöystävän mummo on aivan suunniltaan.
Oli miten oli, mutta ei voi väittää etteikö Keskinen eläisi täysillä.
keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007
Naapurit

Haa. Löysin uuden hienon sarjakuvan. Tai siis itselleni uuden tuttavuuden, vaikkakin muuten jo useamman vuoden ilmestyneen. Esa Holopaisen piirtämä, yksinkertaisen karu "Naapurit" sykähdyttää sanailullaan. Nettisarjakuva ilmestyy sekä Kalevan verkkosivulla että piirtäjän omalla sivulla, käykää ihmeessä tarkistamassa. Naapurit.
Sama mies piirtää myös Oulun ylioppilaslehteen Verikoirat-nimistä sarjakuvaa. Ja jos jotakuta kovasti kiinnostaa, niin täältä löytyy Kalevan juttu miehestä ja hänen sarjakuvistaan.
Ja pakollinen veikkaus miten käy illan jalkapallotrillerissä. Suomi voittaa kuin voittaakin Portugalin, mutta lopulta Serbia menee kisoihin.
tiistaina, marraskuuta 20, 2007
Juhani Salonius ei nuku koskaan
Aikamoinen teräsmies tuo Salonius. Viime päivinä hän on taas moneen otteeseen vilahdellut televisioruudussa. Hyvin väsyneen näköisenä. Tummat silmänaluset, eikä hymynkareesta tietoakaan. Eikä se ole ihme, kun miettii viime aikoja. Ainakin lehdistö paukuttelee otsikot aina tyyliin "Sovintoesitystä hierottiin myöhään yöhön", ja valokuvassa tyyppejä kävelee nuutuneen näköisinä ulos neuvotteluhuoneesta. Televisiossa ollaan samoilla linjoilla, mutta lisäksi haastatellaan ulkovaatteissa olevaa tai muuten vain kiireisen näköistä Juhani Saloniusta.
Silloinhan niitä töitä on tehtävä, kun niitä on, sanotaan. Saloniuksen kohdalla tämä sanonta ei varmaan miestä itseään paljoa naurata. Nyt on menossa jonkinlainen lakkobuumi jälleen. Tehy, SuPer, PAM. Ja nyt sitten alkot ja apteekkarit. Kaikki peräperään. Ja Saloniuksella työnsarkaa riittää. Kaikki lakot pitäisi saada estettyä. Ja mahdollisimman äkkiä tietenkin!
Nyt voitaisiin oikeastaan mennä sellaiseen lakkoon, että lakkoon meneminen olisi kiellettyä. Ainakin hetkeksi. Salonius saa muuten kohta burn outin. Milloinkohan Salonius tekee valtakunnansovittelijan lakon?
Toisaalta itse voisin mennä lakkoon. Menen lakkoon, jos kohta ei eräs henkilö ala huomata eräitä asioita ja reagoi niihin jollain tavalla. Mieluummin siten kuten minä haluaisin.
Muistan aikoinaan, kun nyt jo edesmennyt valtakunnansovittelija Jorma Reini hoisi hommansa ammattilaisen tavoin erään kerran opettajien lakonuhan aikana. Tilanne oli jo niin pitkällä, että lakko näytti pienen pojan silmiin jo sata varmalta. Olin ala-asteikäinen ja serkkupojan luona kylässä Rovaniemellä. Meillä oli joku loma menossa. Serkkupojan oli tarkoitus lähteä mukaamme Kuusamoon, koska opettajat menevät lakkoon ja oppilaat saavat näin ylimääräistä lomaa.
Suunnittelimme mitä kaikkea tekisimmekään, kun saisimme yhteistä vapaa-aikaa. Lomatkin kun sattuivat monesti eri viikoille. Sitten Jorma Reini teki sen, mitä kukaa ei odottanut. Onnistui sovittelemaan osapuolten riidat ja opettajat pääsivät töihinsä. Pienten miesten maailma romahti ja lomasuunnitelmat menivät mönkään.
Muistan, kuinka kirjoitimme Jorma Reinille tulikivenkatkuisen kirjeen, koska hän oli pilannut meidän lomasuunnitelmamme! Tietääkseni kirjettä ei koskaan lähetetty. Sääli, että sitä ei ole enää tallella. Valtakunnansovittelijan työn aiheuttaman stressin huomioon ottaen, en ihmettele laisinkaan, että Reinille maistui viina.
sunnuntai, marraskuuta 18, 2007
Joulukalenteria kaikille kielille
The Joulukalenteri Youtubessa på danska och norge.
PÄIVITYS:
Okei, se alkuperäinen on tehty siis Tanskassa. Myös suomalaisen pätkän sisäkohtaukset on kuvattu Tanskassa. Tässä Wikipedian tiedot aiheesta.
perjantaina, marraskuuta 16, 2007
keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007
Hatunnosto Karl Fazerille
S-marketissa on alkanut joulusesonki. Suklaarasioiden hinnat pompsahtivat. Fazerinaa piti silti ostaa, koska äiti ei kuitenkaan älyä ostaa sitä minulle joululahjaksi. Fazerinassa on kyllä hinta-laatusuhde täsmälleen kohdallaan. Ah, kiitoksia vain Karl Fazer. PS. Jos joku haluaa joskus välttämättä ostaa minulle suklaata, niin Fazerinaa kiitos.
Tosin sekään ei ole hyvä, jos saa viis pakettia Fazerinaa sitten. Tosin nehän voi säilöä kyllä. Vaikka onkohan Fazerina tyttöjen suklaata? Niinkuin Venäjällä on naisten sukunimessä aina -na-pääte, rouva Putina yms. Hmm?
Niin joo, ja varmaan oli joku vitamiininpuutos eilen, kun olin kaupassa ja alkoi tehdä mieli amerikan kurkkuja ja paprikaoliiveja. Ostin sitten molempia. En ole koskaan ostanut oliiveja. Olen menossa turmioon ilmeisesti.
Tänään opin taas yritysmaailmasta paljon. Suuressakin kaupungissa samalla omistajalla voi olla monta baaria, jotka kaikki näyttävät tavalliselle tallaajalle erilaisilta, mutta pohjimmiltaan ovat saman omistajan. Myös hyvin yllättävät tahot voivat olla samoissa piireissä. Kuten kampaamo ja ravintolaketju.
tiistaina, marraskuuta 13, 2007
Erikoishaastattelu: "En saa suutani auki"
Eremenko Iltalehdelle: En saa suutani auki!
Ja nostona vielä: erikoishaastattelu!
Jaa'a, mahtaapa olla tosiaan erikoishaastattelu ja vieläpä oikein syvällinen sellainen. Varmaan on kovasti, paljon sanottavaa, mutta kun ei saa suuta auki. Saattaa olla hankala antaa haastattelua. Ehkä se siksi onkin erikoishaastattelu. "Mmm-mm...mm--mm."
Toki olen pahoillani tapahtuneesta, mutta Iltalehti uutisoi sen nyt hassusti.
maanantaina, marraskuuta 12, 2007
David Beckhamin tukka
Tuolla niitä kuitenkin on. On siinä poijjalla ehtiny letti jonkun verran muuttua aina. Ja yleensä on vielä niin laitettu että.
perjantaina, marraskuuta 09, 2007
Heijå Havanna!
Radio oli Megan kanavalla ja televisiossa näkyi mustavalkoista kuvaa Kuubasta. Painoin digiboksin info-näppäintä ja sain eteeni tekstin, joka paljasti, että menossa oli Ulkosuomalaisen tarina. Uusinta toki, vuodelta 2002. Alkoi vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mega piti vaientaa.
Ja mielenkiintoinen se toden totta olikin. Keski-ikäinen suomalainen mies oli joskus muuttanut jostain syystä Kuubaan. Nämä asiat varmaan selvisivät alussa, mutta en sitä nähnyt. Kuvassa vilahti myös 31-vuotias Fidel Castro. Suomalainen mies oli löytänyt itselleen Kuubasta vaimon, ihan nätin. Olivat olleet vähintään kymmenen vuotta yhdessä, en sitäkään oikein muista.
Mies kertoili Kuuban rauhallisesta elämänmenosta. Kertoi käyvänsä olosuhteiden pakosta kerran kolmessa vuodessa Suomessa, töissä rakennuksilla tai muualla. Kuvamateriaali oli mukavaa, näytti houkuttelevalta. Ihmiset näyttivät pääosin iloisilta. Nyky-Kuubassa pitäisi kyllä päästä käymään, ennen kuin se menee piloille. Kuka lähtee mukaan?
Mainio dokumentti oli, laatua. Kiitoksia Yle.
En haluaisi kirjoittaa riviäkään tästä juuri tapahtuneesta tragediasta, mutta sen verran kirjoitan, että ottakaa nyt hyvät ihmiset järki käteen. Nyt ei ole leikin aika, eikä tosiaankaan ole miltään osin hyvää huumoria levitellä uhkausmateriaalia internetiin ja kerätä sillä tavalla julkisuutta itselleen. Ovatko ihmiset oikeasti tänä päivänä näin julkisuudenhaluisia? Hesari kirjoittaa minun puolestani esimerkiksi tästä tuoreimmasta uhkauksesta.
PS. En sittenkään jaksanut mennä parturiin, vaikka aioin. Enkä jaksa tehdä mitään muutakaan mitä suunnittelin. Huolestuttavaa.
maanantaina, marraskuuta 05, 2007
Pikkusen takasi Miss Batlic Seata
päivitys:
http://www.weekend.ee/?gid=1277
Sieltä löytyy tosiaan niitä kuvia, jos kiinnostaa.
Tonttututkinto
Tutkintonimike: Tonttu
Seuraavassa Ylen uutinen aiheesta:
| Lapin ammattiopistosta valmistuu pian tonttuja | |||||
| Julkaistu 05.11.2007, klo 07.08 | |||||
|
Itsehän olen yhden joulun työskennellyt tonttuna ohjelmapalveluyrityksessä ja tykkäsin hommasta kovasti. Sääli vain, että nyt nekin työmahdollisuudet taitavat loppua, kun alalle tulee aivan oikeita tonttukoulun käyneitä tyyppejä. Mielenkiintoista. Harmillista, että uutisessa ei mainita kuinka kauan tutkinto kestää.
sunnuntai, marraskuuta 04, 2007
Uuno Turhapuro kiertuemanagerina vai sittenkin joku oikea missikisa?
Tänään satuin kuitenkin aukaisemaan television katsoakseni teksti-tv:ltä urheilutuloksia. Maikkarilla oli menossa Miss Baltic Sea & Scandinavia -kipailut. Muistin, että viime vuonna vastaavat kisat juontanut Jani Sievinen löysi kultansa Mari Samuelssonin. Päätin sitte katsoa sen verran, että näen kuka siellä on juontajana sekä samalla vaivalla tietenkin tarkastaa missit. Terveen miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä. Ohjelmaa kun ei ollut kovin paljoa edes jäljellä.
Alussa näin kun missit esittäytyivät jossain korkealla, helikopterin laskeutumispaikalla. Sitten mainoskatkon jälkeen paljastui juontaja. Hurmaava Kokki Mika jotain. Aivan ala-arvoista juontotyöskentelyä.
Sitten alkoi tyttöjen esittely ja kysymyskierros. Toiselta kysyttiin elämän tärkeintä asiaa ja toiselta sitä että mitä meinaa tehdä kilpailun päätyttyä. "Köyhät lapset ja ja pidetään bileet tyttöjen kanssa." Ovatko ne vastaukset sitten samalla viivalla?
Sitten heräsi meikäläisen negaatiot. Miksi nämä Baltic Seat ja Scandinaviat aina valitaan Suomessa? Miksi nämä lähetykset tehdään suomeksi? Vai onko vain niin, että emme näe muiden maiden lähetyksiä ja ne ovat erilaisia?
Miksi kaikilta muilta misseiltä kysyttiin englanniksi, mutta Suomen missiltä suomeksi?
Miksi ohjaus-, leikkaus- ja kuvaustyöskentely oli ihan hanurista? Tuli mieleen niinkuin olisi katsonut jotain Uuno Turhapuro -elokuvaa! Oikeesti! "Uuno Turhapuro kiertuemanagerina" tai jotain. Jos noita missikisoja meinataan lähettää, niin tehkää edes ne lähetykset kunnolla eikä vasemmalla kädellä huitaisten.
Ja naurettavaa oli myös se, että lehdistö palkitsi Miss Suomen lehdistön ihannetyttönä. Jostain syystä ei ollut ollenkaan uskottava valinta. Ja paras missi, Miss Estonia ei edes sijoittunut. Törkeää.
Lopettakaa moinen misseily. Tyhjänpäiväistä hömppää. Perjantai-iltana ravintola Kulumassakin näkee kauniimpia tyttöjä. Jos ei sitä eestin missiä oteta lukuun ;) .
perjantaina, marraskuuta 02, 2007
Marraskuu
Olen saanut tavata monta monituista hienoa ihmistä. Mainioita tyyppejä kaikin puolin. Ollaan käyty Hailuodossa ryhmäytymässä, ollaan vietetty jos jonkinmoista pippaloiltaa. Uudet ihmiset ovat muuttuneet tunnistettaviksi persooniksi. Toisia tuntee tietenkin paremmin kuin toisia. Toisista ajattelee eri tavalla kuin toisista. Tietenkin.
On paikkoja joissa en ollut ennen käynyt ja joita kohtaan tunnen nyt lämpöä ja sympatiaa. Se johtuu ainoastaan siitä, että on tietyssä seurassa käynyt tietyissä paikoissa. Mutta sitä vain miettii, että minne ne päivät ovat kuitenkin menneet? Paljon on jäänyt, mutta joitakin asioita tekisin kyllä hiukan toisin, jos takaisin matkustaminen olisi mahdollista.
"Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun, kaipuun, kaljakori kilisee. Yli taivaan, päivät niinkuin varisparvi raahautuu. --- Etkö tiedä, voi yksinäisen miehen viedä marraskuu."
perjantaina, lokakuuta 26, 2007
Tämä oli jo investointi

CIA:n työntekijänä Che Guevara-jahtiin aikoinaan osallistunut Gustavo Villoldo kertoo leikanneensa Cheltä hiustupsun talteen vähän ennen kuin Guevara haudattiin Boliviassa vuonna 1967. Nyt miekkonen möi hiuskiehkuran 85 000 eurolla. Tuota voi jo sanoa kauaskantoiseksi investoinniksi! Tai massiiviseksi huijaukseksi. by Iltasanomat
Nyt myös elämäntarkoitus on selvitetty. Jos meikäläisen hiuskiehkurasta joskus maksettaisiin jotain niin olisipa kova sana.
Nainen tähyilee lahden yli
Mielenkiintoista tässä on se, että yleensä aina kirjoittaja mainitsee, että suomalainen nainen on löytänyt ulkomaalaisen miehen ja lähtenyt tämän perässä muille maille. Torniojokivarren poikkinainneistakin kirjoittaessaan kirjoittaja sanoo, että nainen on yleensä naitettu Ruotsin puolelle.
Suomalaisena miehenä ei voi kysyä kuin että miksi näin? Mistä johtuu se, että suomalainen nainen niin mieluummin lähtee ulkomaille ja ottaa sieltä miehen? Kun suomalainen mies sitten on yli viiskymppinen ja yksinäinen, hakee hän Thaimaasta tai Vietnamista vaimon, kun ei muuta voi. Ja sitten häntä katsotaan kieroon.
Hausmylly aikoinaan lauloi, että "Halutaan olla *sensuroitu*! Onko mustalla valkoista pitempää?" (No on tietenkin, mutta siitä ei nyt ole kysymys), ja Suurlähettiläät puolestaan riimittelee, että "Mitä miehen tulee olla, eksotiikka plussaa on, kunhan on suomalainen." Eli onhan tästäkin molempia näkökulmia, mutta silti oli silmiinpistävää lukea tästä muuttovirrasta.
Johtuuko tämä siitä, että ruotsalainen mies pukeutuu hienommin, on tyylikkäämpi ja osaa leperrellä? Vai johtuuko tämä siitä, että amerikkalainen mies on parempi puhumaan ja pussaamaan? Vai johtuuko tämä siitä, että suomalainen nainen on haluttua tavaraa maailmalla? Veikkaan noita kaikkia.
Miettikääpä sitä, jos ei muuta tekemistä ole.
maanantaina, lokakuuta 22, 2007
BUW @ Posio

Bottoms Up Weekend järjestettiin tällä kertaa Kuusamon sijaan Posiolla. Kuusamo ja Posio, kuten monet naapurikunnat, ovat aina nauttineet viha-rakkaus-suhteesta varsinkin nuorison keskuudessa. Monesti on kuulunut juttuja, kuinka Kuusamon/Posion torilla saa helposti perjantai-iltana rautaputkesta, jos mainitsee mistä on tulossa.
Välihuomautus:
"We did not have sexual relationship whit that moose, Esa-Liisa."
Meidän rauhaa rakastava iskuryhmämme ajatteli nyt kuitenkin hyödyntää tätä "rakkaus"-puolta tästä viha-rakkaus-suhteesta ja suuntasimme mökkeilemään Posiolle. Joukkueenjohtaja löysi kohteeksemme muinaisesta tosi-tv-ohjelmasta, Suuresta Seikkailusta tutuksi tulleen Purjesaaren mökin. Joukkueenjohtaja joutui itse valitettavasti jättäytymään leikistä viime metreillä.Osa sotilaista meni, ilmeisesti tästä käänteestä johtuen, sen verran sokkiin, että unohti ottaa mukaan BUW:ssa tarvittavia tavaroita. Pokeripelimerkit ja kortit jäivät matkasta. Onneksi Purjesaaren mökistä löytyi kortit ja kokeneimmat pokerinaamat alkoivat käyttää luovuuttaan. Näin saatiin pelimerkkejäkin.
Sauna tietenkin lämpesi, ja vaikka vesi oli jäistä kuin kaunotarten tunteet allekirjoittanutta kohtaan, uskaltauduimme Jarkon kanssa järveen. Talviturkkia olisi tarvittu.

Lauantai-iltana satoi sitten maankin valkoiseksi ja arvelimme, että järvi jäätyy ja joudumme jäämään saareen talveksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan jollat kyntivät järveä jälleen sunnuntaina iltapäivällä.
Suosittelen paikkaa kaikille, jotka siitä tykkäävät.
Post Scriptum: Teeveestä puuttui sitten skarppi-liitin, että ei kannata ottaa pleikkaria mukaan. Lisäksi seinällä oleva hirvi oli ihan ystävällinen ja tykkäsi poseerata.

"Vetooooo, vetooooo, vetoooo!"
maanantaina, lokakuuta 15, 2007
Haaveissa vainko oot mun
Katsoin lähtiessä verkosta ohjeita, mutta siitä huolimatta verkot jäivät tällä kertaa veteen. Päätin heittää virveliä. Verkossa surffaillessani etsin Pamelaa Googlesta, mutta hauissa oli jotain outoa. Tuli vain pornoa. Oho, nyt tärppäsi. Katsohan vain, petokala. Ja toinenkin. Mutta näissä hauissa on kyllä jotain outoa.
Olisihan se yksi tyttö jo valmiiksi katsottuna, mutta haaveissa vainko oot mun? Mutta ei haukea kyllä voi laittaa tytölle illalliseksi. Kas, taimen tarttui. Onneksi on pari haavia. On silmien välikin niin iso, että kahdella haavilla se on otettava. Noin. Kas vain. Haaveissa oot.
Ai miten niin muka torstaina suomen rakenteen tentti?
sunnuntai, lokakuuta 14, 2007
Makuuhuoneeseen vaan
Vaikuttaako seksielämä mekaaniselta? Se on vain merkki trendikkyydestä, sillä tulevaisuudessa ihmiset harrastavat seksiä robottien kanssa.
Tutkija David Levy ennustaa LiveScience-lehdessä, että vuonna 2050 Massachusettsin osavaltio laillistaa ihmisten ja robottien välisen avioliiton.
Levy on väitellyt tohtoriksi ihmisten ja robottien välisestä suhteesta. Robottiasiantuntija myöntää, että petipuuhat robottien kanssa voivat aluksi vaikuttaa oudolta, mutta asenteet muuttuvat nopeasti.
Mutta sekin vielä, että joku on väitellyt tohtoriksi ihmisten ja robottien välisestä suhteesta! Wtf?
perjantaina, lokakuuta 12, 2007
Kirvat ja pajunkissat yön kuvina
Viime yönä näin unta, jossa huoneeni lattialla vilisi tuhansia kirvoja tai muita vastaavia pieniä, vihreitä ötököitä. Ne vilistivät ympäri lattiaa ilman päämäärää.
Sitten yhtäkkiä lattian poikki, laidasta toiseen laitaan sängyn alle vipelsi pajunkissan näköinen, harmaa, pehmeä olio. Mikä se sitten oli, en tiedä? Se kuitenkin vipelsi sängyn alle, olen ehkä hiukan isompi kuin pajunkissa.
Analysoikaapa ja tulkitkaapa siitä. Päästäkää sisäinen Freudinne ääneen.
torstaina, lokakuuta 11, 2007
Kaamos
"Talvi yllätti autoilijat"
Aurinko jäähtyy. Jäätyy. Lämmittää muita. En osu säteiden tielle. Aurinko ei kohdista säteitään.
"Paistaa se aurinko vielä risukasaankin"
Sanovat. Eivät tiedä. Eivät taida puhua oikeasta Auringosta.
Tosin Aurinkokin on vain Aurinko. Joskus menee pilveen. Ei paista kaikille yhtä aikaa. Toisilla on yö. Toisilla päivä. Toisille kylmä.
Miksi nousta aamulla jos on kaamos?
maanantaina, lokakuuta 08, 2007
Joulua på svenska till dig
Niin, tiedänhän minä, että Suomi on kaksikielinen maa, mutta en arvannut, että se tarkoittaa ihan tätä. Joulukorttien mukana oli kirje, jossa ilmeisesti kerrottiin, että mistä nyt on kysymys ja mitä invalidiliitto ehkä minulta haluaa. Mutta se oli täysin på svenska. Enhän minä siitä mitään ymmärtänyt.
Eipä ole ennen käynyt näin, että minulle tulee mainos, joka on pelkästään på svenska. Enkä asu edes kaksikielisellä paikkakunnalla. Onkohan Svenska Privat skolanilla näppinsä pelissä?
Noh, voinpahan lähettää nyt sitten ruotsinkielisiä joulukortteja tovereille. Odottakaahan vain.
perjantaina, lokakuuta 05, 2007
Perusmies, Kilmerin Vallu

Ei se oo heleppoa muillakaan. "Val Kilmerillä on möhömaha".
Kuvassa Val Kilmer, entinen Hollywoodin huippunäyttelijä,
Cindy Crawfordin exä ja tyttöjen märkä päiväuni. Kiitos vain Ilta-Sanomat. Tämä oli päivän piristys.
Makuaisti pilalla
Ja vaikka nyt olut. Eihän se silloin kun sitä joskus ekaa kertaa maisteli, niin eihän siitä voi hyvällä tahdollakaan sanoa, että se olisi hyvälle maistunut. Nyt se kyllä maistuu. Makuhermot ovat siis muuttuneet tai jopa pilalla.
Ostin muuten tohvelit. Oli niin mukavan pehmoisen näköiset että oli pakko. Kaupassa tuli samoihin aikoihin palohälytys ja vartija hääti kaikki kassalle. "Kauppa pitää nyt tyhjentää." Ensin näytti, että pitää kipasta saman tien ulos. Kerkesin jo laskea korin lattialle, että jaa piti sitten lähteä. Rupesi ketuttamaan, että noh, nuo ruoat nyt saan muualtakin, mutta nuo tohvelit kyllä tahon. Ei kuitenkaa näkyny mitään eikä haissu mikään. "Menkää kassan kautta ulos, kaikki kassalle siltä varalta että joudutaan tyhjentämään kauppa."
Että sain sittenki tohvelit! Tosin alko jo sattua korviin se sireeni. Ja ihmeellistä siinä oli se, että vaikka se sireeni huusi niin kauppaan oli koko ajan lappamassa lisää porukkaa ja siellä sisällä jo olleista osa oli semmosia, jotka ei suostunu lähteämään ulos. Mitävittua? Miksi sinne kauppaan pitää jäädä asumaan jos vartija sanoo, että menkää ulos kassan kautta.
Nyt sitten oon aina nämä jalassa. Joo.
keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007
Baarikärpäsen metafora on menneen talven lumia
Baarikärpäsen metafora muuten lakkasi juuri olemasta. Sillä Norjasta on tavattu ihka oikeita baarikärpäsiä. Kärpäsiä jotka rakastavat pörrätä nimen omaan baareissa. Lisäksi ne juovat ollutta. Lukekaa Hesarin juttu niin tiedätte, miksi baarikärpänen on menneen talven lumia.
maanantaina, lokakuuta 01, 2007
Pekka söi ison sammakon
Taululla oli powerpointilla tehtävien vastauksia. Joku opiskelija huomasi parikin virhettä opettajan tekemissä vastauksissa. Opettaja kommentoi:
"Ai perhana, niinpäs on. Varmaan ollu krapula päällä tai jotain."
Sitten arvelimme, että opettajalle olisi syytä tehdä jonkinmoinen psykoanalyysi. Hänellä oli esimerkkilauseena "Pekka söi ison sammakon."
Sitten opiskelijoilla piti keksiä joku toinen esimerkkilause.
Opettaja: Keksikääpä nyt joku. Sanokaa joku veepee (verbilauseke). Ihan mikä vaan.
Opiskelija: Pekka laulaa.
Opettaja: Niin, Pekka laulaa. Tai Pekka söi ison sammakon.
sunnuntai, syyskuuta 30, 2007
Shakilla presidentiksi
Mielenkiintoista olisi myös nähdä, miten shakkimestari johtaisi maataan. Shakkiahan on aina pidetty viisaiden miesten pelinä. Ainoastaan älykkäät pystyvät pelaamaan shakkia. Ja Kasparov on moninkertainan, voittamattomanakin pidetty mestari. Onko shakilla ja valtion johtamisella yhteyttä? Olisiko esimerkiksi sodankäynti shakkia, kuten monesti kuvataan. Ja olisiko Kasparov siten sotilaallisesti aktiivinen? Mielenkiintoisia argumentteja.
lauantaina, syyskuuta 29, 2007
Sano "Hujambo" ja naiset tulevat luo
HS:
Mitä möreä-äänisempi mies, sitä enemmän hänellä on lapsia. Tähän tulokseen on tultu Harvardin yliopiston tutkimuksessa Tansaniassa, kertoo BBC.
Sen mukaan matala ääni kertoo naisille suuremmasta testosteronimäärästä, mikä taas vihjaa puhujan paremmista metsästäjänkyvyistä. Tutkija kiersi Hadza-heimon leireillä ja pyysi miehiä sanomaan nauhalle "hujambo" eli terve. Tämän jälkeen äänialaa verrattiin miesten siittämien lasten määrään.
Möreä-ääniset miehet ovat siis mahtavia metsästäjiä, heillä on enemmän testosteronia, he ovat haluttavampia, heidän kanssaan voi varmimmin saada lapsen.
Eikä tarvinnut muuta kuin sanoa nauhalle "hujambo".
torstaina, syyskuuta 27, 2007
Tämä on sitten tärkeä asia, kirjoittakaa muistiin!
Keskiviikkona oli erittäin lystikkäät fuksisuunnistuspippalot. Suomen kielen laadukkain ryhmä tietenkin voitti kisan. Miss Fennismissit ja kiertuemanageri H.Mantila tanssivat ja huutelivat muut suohon ja pisteitä ropisi.
Sanottua:
- Maailmanrauhaa!
- Svaa!- Parkano taitaa muuten olla sellainen murre, jossa on aika täydelliset possessiivisuffiksit. Teillä rastivahdeillakin on muuten aika täydelliset suffiksit tuossa….
- Nämä missithän ovat sitten Laadullisia eli kva-li-ta-TII-visia.
- Nyt sitten perspornominit heilumaan, tytöt!
- ja nyt lähtee, yks, kaks, svaa, kolome, kolome, kolome
- tämä on sitten tärkeä asia, kirjoittakaa muistiin!
Voittoposeeraus ja palkinto
sunnuntai, syyskuuta 23, 2007
Panssarivaunuja kaupan
Mutta julkisuuspeli on taitavaa myös toisin päin. Esimerkiksi hyvin harva oli tiennyt että asuntoministeri Jan Vapaavuori on tuomittu rattijuopumuksesta 2001, varkaudesta 1984 ja pahoinpitelystä 1983. Melkoinen rebel siis. Ja moni luulee, että esim. Anneli Jäätteenmäki on tuomittu, vaikka näin ei sitten ollutkaan. Tasan ei käy onnen lahjat.
Aikamoisia rikollisia sitä tuonne ministereihinkin mahtuu. Ja kansa vain äänestää.
Ilta-Sanomat puolestaan kertoo panssarivaunujen huutokaupasta Ruovedellä. Kiinnostusta on kuulemma löytynyt jo kovasti. "Jotkut keräilevät postimerkkejä, toiset panssarivaunuja." Pitäisiköhän mennä ostamaan.
Turtles vs. Prätkähiiret
Joukossa oli muutama kova fani, jotka lapsina olivat kovasti tykänneet tästä ohjelmasta ja leikkineet näillä figuureilla. Tyttöjen mielissä oli selvänä myös se, millaisia luonteenpiirteitä milläkin prätkähiirellä oli. Tiukkaa keskustelua siitä, mikä niistä oli paras. Tai siis kuka. Turbo, Vinski, Moto. Kenellä on millainenkin pyörä. Joku tuntui muistavan myös juonikuviot kristallinkirkkaana. Prätkähiiret söivät kuulemma aina hodareita ja kotikaljaa. (Liekö tämä humoristinen yksityiskohta lainattu Turtleseilta jotka mutustivat pitsaa.)
Itse olisin voinut puhua Turtleseista samaan sävyyn. Olisin muistanut Leonardon, Donatellon, Rafaellon ja Michelangelon kaikki luonteenpiirteet ja kuka niistä oli suosikki. Olisin voinut puhua myös hahmofiguureista, sillä niitä minulla oli kovasti. Samoin videokasetteja. Toki olin myös katsonut Biker micejä, mutta en enää niin intohimoisesti, vaikka muistin kyllä eilenkin, että minkänköisiä ne ovat. Nimetkin palautuivat mieleen, mutta ei minulla ollut esim. yhtään prätkähiirilelua.
Mutta näköjään kolmen vuoden sisään mahtuu Biker mice -sukupolvi vastaan Turtles -sukupolvi. Voihan toki olla, että nyt oli vain aika puhua Hiiristä, eikä Kilppareista, mutta yleensä aina joku on johtanut keskustelun myös muihin vastaaviin hahmoihin.
Nykyajan Turtlesit eivät muuten ole yhtään sympaattisia. Niillä ei ole edes silmiä, eivätkä ne enää mene päivän päätteeksi syömään pitsaa. Ihan tylsää. Ennen ne olivat myös hauskoja, nykyään niissä ei ole huumoria. Olin ihan pettynyt, kun kerran katsoin televisiosta uutta Turtles-jaksoa.
perjantaina, syyskuuta 21, 2007
Ihkudaa, julkkisbongausta
Pukumiehessä oli muotinäytös. Lavalla keinutteli ex-Miss Suomi Suvi Tiilikainen (ex-Miinala), kaikkien aikojen kaunein Miss Suomi.
Yleisössä puolestaan oli Oulun oma kaunotar Sanna Hirvaskari, joka tosin tänään oli jopa kauniimpi kuin Suvi Tiilikainen. Mutta voiton Pukumiehen muotinäytöksen missikisoissa vei silti OAMK:issa tanssinopettajaksi opiskeleva tyttö, jonka nimeä en muista, mutta joka tanssahteli partnerinsa kanssa lopuksi.
Mutta niin. Äiti, bongasin kaksi tuntemaani julkkista!
Lavalla oli myös joidenkin tuntema malli Katja Halme, mutta itse en voi sanoa tuntevani häntä.
torstaina, syyskuuta 20, 2007
Salen sukkaongelma
Häh? Onko se nykyään jo niin harvinaista ja erikoislaatuista, että sitä pitää erikseen hehkuttaa? Että enää ei tarvitse välttämättä ostaa puhelinta kytykaupalla, vaan nyt sen voi ostaa jopa kertamaksulla! Joskus tuntuu, että nyt tuo kehitys menee ihan liian lujaa.
Mutta en silti ole vaihtamassa liittymää, vaikka tällaisia erikoisia mainoslauseita levittävätkin. Että anteeksi vaan Soneran tyttö, että oli niin pitkä puhelu, vaikka en sitten tilannutkaan liittymäänne. En jaksa vatvoa liittymien kanssa. Viimeksi kun vaihdoin (joskus muuan vuosi sitten), koitui vain harmia, koska numeronsiirto ei sujunut ilman soittelua asiakaspalveluun ja meinasin sitä paitsi menettää sen takia yhden työpaikan! Kalevan urheilutoimitus oli lähettänyt viestin, eikä se ollut koskaan tullut perille, asia selvisi sinne soittaessani.
Tänään oli taas rikas uutispäivä.
Chelsean valmentaja Jose Mourinho päätti sitten pitkien spekuloinnien jälkeen viimein erota. (lue vaikka IS)
Sääli, Mourinho oli ainoita syitä jonka takia kannatin Chelseaa. Mainio persoona. Nyt voi olla, että pitää etsiä uusi suosikkiseura, koska mitään verisiteitä tai pitkiä perinteitä en omaa mihinkään seuraan. Sitäpaitsi Chelsea on täysin rahalla rakennettu seura. Ehkäpä nyt voin siis ruveta hyvillä mielin liputtamaan AC Milanin puolesta.
Toisaalta Espanjan liigan Sevilla ja Villareall ovat tehneet aikamoisen vaikutuksen. Espanjan liigakin on kyllä viihdyttävämpää kuin Serie A.
Sauli Niinistö kirjoittaa kirjassaan erittäin koskettavasti Thaimaan tsunamiturmasta selviämisestään. Kannattaa vilkaista sekä IS että IL, erilaiset pätkät.
Sauli Niinistö kirjoittaa myös ei niin koskettavasti sukkaongelmastaan (IS) ja pohtii sitä jopa yhteiskunnallisesti ja kansantalouteen vaikuttavana ilmiönä. Kuinka suureksi voikaan muodostua se ongelma, että sukat menevät pyykikoneessa sekaisin ja jopa katoavat.
Eikö poliitikolla oikeasti ole muuta tekemistä?
Siinähän sitä olikin tälle päivälle.
keskiviikkona, syyskuuta 19, 2007
Naamakansio, Toinen elämä ja Minun tilani
Iltapäivällä (joskaan ohjelma ei ollut vielä Iltapäivä vaan se joka tulee sitä ennen, mikälie) keskustelun aiheena oli minun matkani aikana nämä interjnetin virtuaalimaailmat ja galleriat. Kuinka mainostajat ovat alkaneet himoitsemaan mainostilaa Second Life virtuaalimaailmasta. Paljon ihmisiä viettää kovasti aikaa näissä maailmoissa päivittäin.
Tämä keskustelun pätkä pisti ajattelemaan. Itsekkin olen tähän asti liittynyt jos vaikka mihin yhteisöihin, jos joku on kutsunut tai vaikka ei olisikaan kutsuttu. Ihan vain yleissivistyksen kannalta. Että tietää missä mennään ja mistä puhutaan. Ja onhan se kieltämättä hyvä tietää.
Mutta nyt oikeastaan ajattelin, että en liity enää mihinkään. Ja voisi jopa erota joistain yhteisöistä missä olen.
Tällä hetkellä kuuminta hottia ja pinnalla, jopa pinnan yläpuolella on tämä Facebook. Siihen sain kutsun jo jonkun verran ennen kuin siitä tuli hottia. Liityin sitten siihen, kun pyydettiin. Nyt on alkanut tipahdella koko ajan uusia kaveripyyntöjä. (Tai niitä, joissa joku heepo lisää sinut kaverikseen). En ole opetellut sitä oikeastaan käyttämään. En teidä miten he ovat minut sieltä löytäneet, miten lie se haku siinä toimii.
Jos joku teistä minut kaveriksi lisänneistä ihmettelee, että miksi olen niin hiljaa siellä, niin tiedoksi, että en ole käyttänyt sitä. Olen vain aina hyväksynyt kaveripyynnöt ja käynyt jotain kuvia selaamassa. Siitähän saattaa joku vaikka suuttua, jos en lisää häntä kaveriksi. Että nyt menee suhteet poikki. Jos ei ole kaveri Facebookissa?
Ja aivan kuten YleX:n aamutoimitus ja vissiin iltapäiväkin ihmetteli, nykyään ei enää kirjoiteta edes sähköpostia, vaan sinulle tulee viesti, että joku on jättänyt sinulle viestin FACEBOOKIIN! Ja sieltä se sitten pitäisi käydä lukemassa.
Olen pitänyt itseäni kohtalaisen uudistusmielisenä ja uusiin asioihin mukaan menevänä. Mutta nyt taidan huomata, että olenkin enemmän vanhoillinen. Vaikkakin tästä Naamakirjastakin voisi olla hyvin hyötyä yhyteydenpidossa uusiin ja vanhoihin tuttuihin, se on totta.
Näitä virtuaalimaailmoja alkaa kuitenkin olla jo aivan liikaa. Minun tilani (My Space), Toinen elämä (Second Life) ja nyt tämä Naamakirja (Facebook) ja mitä lie niitä muitakin vaikka jos kuin. Vaikkakin on todettava, että pari porinatuttua olen itsekin tätä kautta saanut.
Hei vain toverit, ei kannata kantaa kaunaa jos en ole aktiivisesti jutuissanne Facebookissa, mutta nyt minuun iski sellainen vastarannankiiski, että en halua olla sen kanssa tekemisissä.
tiistaina, syyskuuta 18, 2007
Miksi aasia pannaan aina oikealle?
Jossain vaiheessa luennoitsija alkoi käsitellä tilaa ja maailmankuvaa. Tuli puhetta oikeakätisyydestä ja siitä, että ihmiset käsittävät esimerkiksi huoneen oikeakätisesti. (Miten sitten lie vasenkätiset?)
Auringonlaskun ja -nousun kautta opettaja lopulta sanoi: Miksi aasia pannaan aina oikealle?
Säpsähdin sisimmässäni. Mitenkäs tässä yhtäkkiä puhutaan eläinten hyväksikäytöstä? Miksi aasia ylipäänsä pannaan? Häh? Onpas hippasen erikoinen luennoitsija.
Sitten ymmärsin, että ai niin. Aasia. Ei aasia. Pistettäköön väsymyksen piikkiin.
Sain varattua lipun Naitvissiin keikalle joulukuussa. Jee.
maanantaina, syyskuuta 17, 2007
Meinasin lähteä Vihantiin
Vinkki: Jos haette työpaikkaa, lukekaa työpaikkailmoitus mahdollisimman tarkkaan jokaista riviä ja kirjainta myöten.
Vinkin lähde: Bongasin Kalevasta kohtalaisen kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Urakkaluontoista yötyötä Lassila & Tikanojalta perjantaista lauantaihin klo 19-10. Sopii hyvin esimerkiksi opiskelijalle tai muille lisäansioista kiinnostuneille. No tokihan kiinnostaa, mainiota.
Ei muuta kuin hakemusta väsäämään. Päivitin CV:n ja rupesin miettimään hakemusta. Jostain syystä palasin vielä työpaikkailmoituksen pariin. Samassa ilmoituksessa haettiin palveluesimiestä...Kannukseen!
"Mitäs helvettiä. Olenkohan minäkin hakemassa Kannukseen?"
No en ollut. Minun työpaikkani sijoituskohde oli Vihannissa. Että ei paljon paremmin silti! Olipa siis hyvä, että luin myös pienellä präntätyn. Mutta hei, onko Vihannissa edes opiskelijoita?
Phuket - Oulu - Hailuoto
Ilta-Sanomien sivuilta löytyvän videon perusteella olosuhteet ovat nyt totaalisen toisenlaiset, kun on monsuunikausi. Paratiisikuvitelmat ovat kaukana. Ruotsalainen turisti on kuvannut videon, ja se todella pistää ajattelemaan.
Miksiköhän ruotsalaiset ovat muuten sinne menneet monsuunikaudella?
Samanlainen monsuunikausi tuntuu muuten olevan täällä Oulussakin nyt. Taas tänään sateli kovasti vettä ja tuuli kuin Oulussa konsanaan. Kaupunki näytti parhaita puoliaan. Niitä puolia, jotka pistävät aina miettimään, että kuka helvetti keksi rakentaa kaupungin tähän. Tai että miksi minä täällä ylipäänsä asun? Ah, niin lystikästä on porhaltaa pyörällä yliopistolle kuusi kilometriä. Ei siinä ehkä muuta, mutta on kovin ikävää, kun selkä parahiksi kastuu aina matkalla.
Torstaina menin bussilla, kun oli isompi matkalaukku mukana. Tuntui pelottavan hyvältä. Mukavuudenhaluinen Polo sisälläni heräsi.
Mentiin tosiaan Hailuotoon. Siellä oli tällainen suomen kielen opiskelijoiden perehdyttämishäpeninki. To-pe välisen ajan siellä olimma. Ohjelmassa oli perehdytysluentoja, syömistä, saunomista, syömistä, tutustumista, syömistä niin ja syömistä. Mukavissa kämpissä nukuimme ja niin pois päin. Rohvessoori sanoi pois lähtiessä, että toivottavasti nautitte, sillä tämä oli ainoa mitä yliopisto tulee teille koskaan tarjoamaan.
Se oli varmasti totta, mutta oli se eri hieno ele myös. Harmi, että sen ymmärtää varmaan vasta joskus myöhemmin, että se oli ainutkertaista. Tulipahan nähtyä myös Hailuoto.
Top 3 Hailuoto:
1) Mökeissä oli minimaaliset ikkunat, joissa verhojen virkaa toimitti lauta, joka vedettiin ikkunan eteen.
2) Toisessa mökissä pihavalo osoitti (se oli käännetty osoittamaan) suoraan ikkunasta sisään.
3) Hailuodon yksi pääelinkeinoista on jäkälänkeräys. Työkkärin sivuilla muuten haettiin juuri jäkälänpoimijoita Hailuotoon, pitäisiköhän hakea.
lauantaina, syyskuuta 15, 2007
Bushin suomalaisjuuret
Ilta-Sanomat kirjoittaa että alue tunnetaan Ruotsissa syvänä suomalaisseutuna. Sukututkija Matti Höök epäilee ja uskoo Anderssonin isän muuttaneen Sillerudiin Juvalta, Savosta.
Tämä on oikeastaan sellainen uutinen, joka olisi kannattanut jättää kertomatta. Sillähän ei ole edes lähellekään samanlaista viihdearvoa, kuin esimerkiksi tällä Pamela Andersonin keissillä. Lisäksi mieleen hiipii nämä George W Bushin suustaan päästämät sammakot, jotka on koottu muistaakseni myös kirjaksi. Myös Youtube on täynnä George-videoita.
Hyvä on myös muistaa näinä Al-Qaida aikoina, heidän suuri USA ja George-vihansa. Voihan olla, että he haluavat iskeä juuri Amerikan johtajan juuriin ja kaataa puun sitä kautta.
Joten ensi kerralla jätetään vastaavat uutiset kirjoittamatta.
keskiviikkona, syyskuuta 12, 2007
Vulcanalia
Kova tarkoitus oli aamulla rientää suomen kielen rakenne -luentoa kuuntelemaan, mutta niin vain tuli ensimmäinen viiva jo luentokäynteihin. Eikä ollut kovin mones luento vielä. Heräsin kyllä aamulla ajoissa, mutta tulin siihen tulokseen, että hyöty luennolle menemisestä siinä herkässä mielentilassa on kohtalaisen vajaa. Menin sitten vasta kymmeneksi.
Yleisen kielitieteen luennot ovat olleet kyllä harvinaisen tylsiä. Oman alan luennot taas ovat olleet kovasti kiinnostavia.
Väestö kasvaa
Pääkaupunkiseudun asukasmäärä kasvaa edelleen, koska maahanmuuttajia saapuu paljon ja syntyneitä on kuolleita enemmän.
Pääkaupunkiseudun asukasluku siis kasvaa, koska syntyneitä on enemmän kuin kuolleita. Onhan se varsinainen uutispommi. Ihanko se tarkoittaa sitä, että eläviä ihmisiä on kaupungissa enemmän, jos kuolleita on vähemmän?
Mutta varsinainen uutinen allekirjoittaneen mielestä on se, vaikkakin taitaa olla jo vanha, että pääkaupunkiseudulta on käynnistynyt maalle pako. Ihmiset ovat väsyneet betonihelvettiin eller hur?
Ja ilmankos valtiovalta on hiukan nihkeästi ollut valmiina tutkimaan tätä Stasi-juttua. Maan päänainenhan sieltä löytyy senkin takaa. Ettei olisi Tardzalla luurankoja kaapissa? Aamulehden juttua referoi Iltalehti.
maanantaina, syyskuuta 10, 2007
Letku pitäisi pestä
Sinerpykof, boikotoisin teitä ilman Karhua
Meinasin jo kirjoittaa, että nyt alan boikotoida tätä firmaa jonka nimikin on niin vaikea kirjoittaa, että on vaikea uskoa sen olevan suomalainen firma. Sitten älysin tarkistaa firman tuotteet. Koffin lisäksi panimo valmistaa myös Karhua! En siis voi alkaa sitä boikotoida, koska Karhu on sitä olutta, jota minä juon. Paras suomalainen olut.
Joka tapauksessa edes Karhu ei voi maistua hyvälle muovipullosta. Aivan älytön ja kuolleena syntynyt ajatus tunkea olut muovipulloihin.
"Panimoyhtiö on selvittänyt oluen myymistä muovipulloissa kuluttajatestein.- Kuluttajat ovat olleet tyytyväisiä keveyteen ja hygieenisyyteen."
Mutta minkälaisia testejä nämä ovat olleet? Onko olutta jo jossain myyty muovipulloissa? Itse en ole nähnyt, mutta asunkin tundralla.
Joka tapauksessa, jos kuluttajat ovat olleet tyytyväisiä hygienisyyteen ja keveyteen niin mitä ihmettä?
No halloo. Johan ovat arvot heittäneet härän pyllyä. Maistuuhan Fantakin paremmalta tölkistä kuin muovipullosta, joka muuta väittää on väärässä.
Ihan sama mille se tuote maistuu, kunhan on hygieenista ja kevyt kantaa!
torstaina, syyskuuta 06, 2007
Päivän poiminnat
- Lapin Kullan panimomestari Mika Mäkelän jokainen aamu alkaa oluen maistelulla. Vasta sen jälkeen on aamukahvin vuoro. (Melkoista hommaa). Mäkelä harmittelee, että ihmiset hamstraavat olutlaatikoita keittiön nurkkaan, koska olut on elintarvike ja kulutustuote, joka menettää tuoreutensa.
- Ruotsin uusi puolustusministeri Sten Tolgfors on aseistakieltäytyjä. Hän suoritti asevelvollisuuden aseettomana palveluna. (Vain Ruotsissa voidaan olla niin uudistusmielisiä, että valitaan moinen puolustusministeriksi).
- Suomessa valitetaan, että 13 kk siviilipalvelus on rangaistuksen omainen, koska se on yli 6kk pitempi kuin vähimmäinen asepalvelus. Kyproksella asepalvelus kestää 26 kk ja vaihtoehtoinen asepalvelus 42 kk. (Valivalivali).
maanantaina, syyskuuta 03, 2007
Mahtaa rakennusmiehiä potuttaa
Siinäpä saattaa rakennuspuuhat viivästyä aika lailla. Onpa saattanut käydä jälkeen päin mielessä, että jospa olisi oltu hiljaa ja poltettu hirret vaikka rakennusmestarin saunanuunissa.
Kalevan juttu aiheesta.
Pohjois-Suomen uutiset kaivuualueella. (tähän oli tarkoitus laittaa linkki, mutta Yle Arena ei suostunut yhteistyöhön.)
sunnuntai, syyskuuta 02, 2007
Me, Myself and I
Ohjelma, jossa julkkis haastattelee itseään. Kysyy itseltään kysymyksiä.
Katsoin ensimmäisen jakson, johon oli pyydetty viihdealan ammattilaisia eli Simo Frangen ja sitten tämä stand up -koomikko, jonka nimeä en muista. Heiltähän moinen itsekeen höpöttäminen käy, koska he tekevät sitä muutenkin työkseen. Mutta ei tuo pitemmän päälle voi toimia. Sitäpaitsi ohjelma oli näilläkin esiintyjillä erittäin tylsä. En jaksanut katsoa.
Luuleeko joku, että julkkis kysyisi itseltään jotain, joka oikeasti kovasti kiinnostaa suurta yleisöä. Minä en vain näe että mitä järkeä tässä ohjelmassa on. Tämä on ihan liian muka-hauska.
Paavo Väyrynen veti pienen osansa ihan hyvin, mutta nekin repliikit oli tainnut joku ammattilainen kirjoittaa.
Ihan hyvä yritys SubTV, aina on hyvä yrittää uutta, mutta valitettavasti tämä oli mahalasku. Nimikin on varastettu suoraan Hollywood-elokuvasta.
Sloggi perui peppukisan
Seuraava juttu kuitenkin jo kertoi, että ruotsalaiset pelkäävät pedofiilien saavan käsiinsä ihmisten lähettämiä pyllykuvia, joita olisi netissä voinut äänestää. Niinpä sloggi perui kampanjansa ja sulki sivut, joilla en edes ehtinyt vierailla. Kampanja ei siis ehtinyt vielä Suomeen.
Sloggin Skandinavian markkinointijohtaja Sofie Lindahl-Jessen tuumi, että ruotsalaiset ovat liian säikkyjä. Sitä sopii myös miettiä, että ymmärtävätkö svenssonit, mitä tarkoittaa pedofilia. Harvemmin pedofilit ovat kiinnostuneita aikuisten hanureista.
Tero Pitkämäki nakkasi sitten 90.33 ja voitti maailmanmestaruuden. Hatun nosto. Kerkesin jo karsinnan jälkeen ajatella, että ei vain riitä hermo miehellä.
Tämän päivän kaunein maailmanmestari oli kuitenkin Kroatian Blanka Vlasic.

Ainut mikä ihmetyttää on se, että miksiköhän korkeushyppysuorituksesta julkaistaan suurin piirtein aina ainoastaan tällaisia kuvia.
torstaina, elokuuta 30, 2007
Turun poliisista soitettiin ja vesirajakomissio odottaa perustamistaan
Aamulla piti herätä aikaisin, koska ei ollut oikein takuita siitä, löydänkö kuinka helposti perille. Vaikka onkin tullut nyt pari vuotta täällä asuttua, niin ei ole ollut mitään asiaa tuonne Pohjois-Ouluun.
Puolessa tunnissa ajelin perille, mutta en kyllä mitään suorinta reittiä tainnut mennä. Toisaalta nuo opastekyltit eivät kyllä aina näytä sitä lyhintä reittiä, ainakaan Kaketsulle eivät näytä.
Oli ihan mukava aloitus ja rempseän oloista porukkaa, mitä nyt kerkesi parin kanssa porista. Pari luentoa heti kättelyyn. Varsinaiset tutustumiset yyämäs on vasta ensi viikolla. Eihän tuo itkukaan siis tullut.
Weppikameran asensin. Meinasi ensin kiukutella, eikä asentunut ennen kuin vasta kolmannella yrittämällä. Onneksi rupesi toimimaan, muuten olisin voinut suuttua. Ja onneksi kokeilin vielä uudestaan. Nyt näkyy hyvälaatuinen kuva. Naamallehan kamerakaan ei voi mitään. Eli olisiko toisaalta pitänyt valita huonolaatuisempi kuva?
Huomenna toivottavasti saan jo uuden, leveämmän sängyn. Kelpaa sitten koisia.
Viimeisenä juttunani paikallislehteen kirjoitin, kun suomalais-venäläinen rajavesikomissio piti kokoustaan Kuusamossa. Jotenkin tuntui turhanpäiväiseltä kokoustamiselta, vaikka ihan päteviä tyyppejä olivatkin. Lausunnot olivat täysin samat, kuin kaksi vuotta sitten vastaavassa kokouksessa Lappeenrannassa. Mitään ei siis ole saatu aikaan.
Ajattelinkin, että voisin itse perustaa vesirajakomission. Vesirajakomissio tietenkin tutkailisi, ovatko tyttöjen minihameet tarpeeksi vesirajassa, vai onko niitä vielä syytä lyhentää. Tosin täällä pohjoisella periferialla se ei taida oikein lyödä leiviksi. Täällä kun nuo villahousut taitavat olla suositumpi vaatekappale.
Siitäpä tulikin vielä mieleeni, että ei voi ihan joka poika sanoa ajaneensa ihan Jyväskylän keskustassa. Viikonloppuna oli ne häät ja sulhasmiehen kanssa haettiin vieraista juna-asemalta. Heitettiin sitten muutama rinki kun oltiin etuajassa. Jyväskylä oli taas tapansa mukaan täynnä tietöitä. Ajauduttiin sitten jostain syystä keskelle kävelykatua ja sitten olikin jo melkein pakko huristella läpi siitä. Katsoihan se kaljan makuun jo päässyt nuoriso aika pitkään. Mitä lie landelaisia nuokin.
Autolla ajamisesta ajatus juoksi vielä sen verran, että säikähdin hitusen keskiviikkona, kun Turun poliisista soitettiin minulle. Vaikka olenkin puhdas pulmunen, eikä kontollani pitäisi olla mitään, sydän jätti puolikkaan lyönnin väliin.
*tuntematon numero soittaa*
- Turun poliisista päivää.
- ....päivää.
- *hiljaisuus* Niin Carina varastettiin sulta?
- Hmm...eeei kai (hetken jo ajattelin, että mitä vittua onko mulla Carina), nyt on tainnu tulla väärä numero, ei mulla ole Carinaa.
- *särinää* (aivan kuin poliisi soittaisi jostain tooosi syrjästä, missä ei ole kenttää). Jaa...
- Niin, mää olen täällä Kuusamossa, eikä mulla tosiaan ole autoa.
- Jaa, mutta kun mulle annettiin tämä numero....anteeksi häiriö, hyvää päivänjatkoa.
- Joo, ei mittään. (helpotuksen huokaisu).
Puhelu pisti pienen hymyn jopa hetkeksi huulille. Paitsi että miten käy nyt sille tohelolle, jolta Carina varastettiin ja joka oli antanut väärän numeron. Carina lienee löytynyt. Vai miksi lie poliisi-setä soitteli.
Myöhemmin vasta tajusin, että ai mutta joo sehän olikin TURUN poliisista. Ilmankos. No ei, mutta joskus pitäisi kyllä päästä asustelemaan Turkuun ainakin hetkeksi.
maanantaina, elokuuta 27, 2007
Vain sielujen tanssiin sinua hain
Häävalsseja hääpari ei halunnut tanssia, myöskään kukkakimpun tai sukkanauhan heittoa ei nähty. Häävieraiden joukosta löytyi yksi morsiamen sukulaistyttö ja kaveri, joka varasti palan parhaan miehen sydämestä. Onneksi siitä on toistaiseksi riittänyt.
Tyttö porautui silmillään suoraan läpi ja iloisella olemuksellaan sekä esiintymisvalmiudellaan ja mukavuudellaan ja älykkyydellään (yms. kyllähän te tiedätte) onnistui jättämään jälkensä muistojeni kirjan sivuille. Janne Hurme on tämän hetken osuvinta musiikkia.
Häissä olisi kuulemma saanut tanssia kuka haluaa, mutta kun kukaan ei rehellisesti avannut peliä jäi vilttitossullakin se tekemättä, vaikka se parhaan miehen tehtäviin näin jälkeen päin ajateltuna olisi kuulunutkin. Ja nyt muuten rupesi juuri harmittamaan moinen hoksaus.
Eli niinhän siinä vain kävi, että sielujen tanssiin sinua hain, vaikka tuskin sitä tiedätkään. Oikea teko jäi tekemättä. Taas.
keskiviikkona, elokuuta 22, 2007
Mallan alueen löytö
Enontekiöltä Kilpisjärveltä Mallan alueelta löytyi maastosta ihmisen pääkallo viime sunnuntaina. Rajavartioston partio kävi noutamassa poliisille ilmoitetun kallon ja se toimitetaan edelleen tutkimuksiin alkuperän selvittämiseksi.
Kerropas Malla miksi sinun alueeltasi on moinen löytö tehty? Toivottavasti olet kuitenkin itse kunnossa.
sunnuntai, elokuuta 19, 2007
Thaimaalaiset marjanpoimijat Manchester Cityyn
Pohjois-Suomessa on taas tänä kesänä rutkasti thaimaalaisia marjanpoimijoita mustikka- ja puolukkajahdissa. Heitä on paljon enemmän kuin viime kesänä. Nyt alkavat selvitä syyt tähänkin.
Thaimaan ex-pääministeri Sinawatrahan se tietenkin harjoituttaa näin pelaajia uuteen joukkueeseensa. Thaksinin tavoitteena on täyttää Englannin valioliigassa pelaava joukkue thaimaalaisilla marjanpoimijoille. Thaksin palkkasi Manchester Cityn päävalmentajaksi ruotsalaisen Svennis Erikssonin, koska ainostaan ruotsalainen voi olla sellainen valmentaja, joka peluuttaa Valioliigassa joukkuetta, jossa on vain thaimaalaisia.
Pian Koillismaalla ja Lapissa poimivat poimijat nähdään siis Englannin viheriöillä. Tämä marjanpoimintavaihe on heidän harjoittelussaan se, jossa harjoitellaan kestävyyttä. Nämä marjanpoimijat kun ovat metsissä valehtelematta aamu viidestä ilta kahdeksaan eli pyöreästi 15 tuntia. Kyllä sellaisen koettelemuksen jälkeen jaksaa 90 minuuttia kentällä kipittää.
Vasta seuraava vaihe on pallonkäsittely- ja maalintekotaito. Thaksin on pitkän tähtäimen miehiä. Katsokaapa vain.
tiistaina, elokuuta 14, 2007
Vähän mediasta ja muustakin
Hienoa hienoa! Laatusarjoja Ylen kanaville ilman mainoksia. Mahtavaa. Melkein suosittelen jo maksamaan televisiolupamaksun.
Eilen (ma) Maikkarin uutisissa oli todella kuuma kolmannen luokan opettaja! Huh! :D Miksi meillä ei ole ollut sellaisia opettajia? Rupesi vallan käymään kateeksi niitä sen koulun kolmasluokkalaisia. Oikein oli rempseä muutenkin, kuin ulkonäöllisesti ;)
Vielä olis kaksi ja puoli viikkoa töitä. Ei millään jaksais. Tuntuu, että kolme kuukautta on ehdoton maksimi, mitä näitä hommia jaksaa tehdä. Mukava lähteä taas kouluun. Saapa nähdä mitä sitä ens kesänä keksis. Ehdotuksia ja työtarjouksia otetaan vastaan??!


