generated by sloganizer.net

keskiviikkona, syyskuuta 19, 2007

Naamakansio, Toinen elämä ja Minun tilani

Pitkä koulumatka mahdollistaa sen, että kerkijjää kuunnella Yleäksää aina aamuisin. YleX:ltä tulee kaksi hyvää ohjelmaa, YleX Aamu ja YleX Iltapäivä. Tuomas on loistavin juontaja (vai toimittajiksiko heitä pitäisi kutsua?) Tänä aamuna oli aamutiimi kovasti sairastunut ja Tuomas oli tuuraamassa. Mukava oli ajella lipastolle.

Iltapäivällä (joskaan ohjelma ei ollut vielä Iltapäivä vaan se joka tulee sitä ennen, mikälie) keskustelun aiheena oli minun matkani aikana nämä interjnetin virtuaalimaailmat ja galleriat. Kuinka mainostajat ovat alkaneet himoitsemaan mainostilaa Second Life virtuaalimaailmasta. Paljon ihmisiä viettää kovasti aikaa näissä maailmoissa päivittäin.

Tämä keskustelun pätkä pisti ajattelemaan. Itsekkin olen tähän asti liittynyt jos vaikka mihin yhteisöihin, jos joku on kutsunut tai vaikka ei olisikaan kutsuttu. Ihan vain yleissivistyksen kannalta. Että tietää missä mennään ja mistä puhutaan. Ja onhan se kieltämättä hyvä tietää.

Mutta nyt oikeastaan ajattelin, että en liity enää mihinkään. Ja voisi jopa erota joistain yhteisöistä missä olen.
Tällä hetkellä kuuminta hottia ja pinnalla, jopa pinnan yläpuolella on tämä Facebook. Siihen sain kutsun jo jonkun verran ennen kuin siitä tuli hottia. Liityin sitten siihen, kun pyydettiin. Nyt on alkanut tipahdella koko ajan uusia kaveripyyntöjä. (Tai niitä, joissa joku heepo lisää sinut kaverikseen). En ole opetellut sitä oikeastaan käyttämään. En teidä miten he ovat minut sieltä löytäneet, miten lie se haku siinä toimii.

Jos joku teistä minut kaveriksi lisänneistä ihmettelee, että miksi olen niin hiljaa siellä, niin tiedoksi, että en ole käyttänyt sitä. Olen vain aina hyväksynyt kaveripyynnöt ja käynyt jotain kuvia selaamassa. Siitähän saattaa joku vaikka suuttua, jos en lisää häntä kaveriksi. Että nyt menee suhteet poikki. Jos ei ole kaveri Facebookissa?
Ja aivan kuten YleX:n aamutoimitus ja vissiin iltapäiväkin ihmetteli, nykyään ei enää kirjoiteta edes sähköpostia, vaan sinulle tulee viesti, että joku on jättänyt sinulle viestin FACEBOOKIIN! Ja sieltä se sitten pitäisi käydä lukemassa.

Olen pitänyt itseäni kohtalaisen uudistusmielisenä ja uusiin asioihin mukaan menevänä. Mutta nyt taidan huomata, että olenkin enemmän vanhoillinen. Vaikkakin tästä Naamakirjastakin voisi olla hyvin hyötyä yhyteydenpidossa uusiin ja vanhoihin tuttuihin, se on totta.

Näitä virtuaalimaailmoja alkaa kuitenkin olla jo aivan liikaa. Minun tilani (My Space), Toinen elämä (Second Life) ja nyt tämä Naamakirja (Facebook) ja mitä lie niitä muitakin vaikka jos kuin. Vaikkakin on todettava, että pari porinatuttua olen itsekin tätä kautta saanut.

Hei vain toverit, ei kannata kantaa kaunaa jos en ole aktiivisesti jutuissanne Facebookissa, mutta nyt minuun iski sellainen vastarannankiiski, että en halua olla sen kanssa tekemisissä.

Ei kommentteja: