generated by sloganizer.net

lauantaina, syyskuuta 15, 2007

Bushin suomalaisjuuret

Ameerikan Yhdysvaltojen resitenttiä George Dapöljuu Bushia on pitkään epäilty suomalaisjuuriseksi. Nyt joku pätevä sukututkija on kohtalaisen varma (ainakin varmempi kuin viime vuonna), siitä että Bushin esi-isä oli Måns Andersson, joka muutti rapakon taakse Ruotsin Värmlannista, Sillerudin kylästä.

Ilta-Sanomat kirjoittaa että alue tunnetaan Ruotsissa syvänä suomalaisseutuna. Sukututkija Matti Höök epäilee ja uskoo Anderssonin isän muuttaneen Sillerudiin Juvalta, Savosta.

Tämä on oikeastaan sellainen uutinen, joka olisi kannattanut jättää kertomatta. Sillähän ei ole edes lähellekään samanlaista viihdearvoa, kuin esimerkiksi tällä Pamela Andersonin keissillä. Lisäksi mieleen hiipii nämä George W Bushin suustaan päästämät sammakot, jotka on koottu muistaakseni myös kirjaksi. Myös Youtube on täynnä George-videoita.

Hyvä on myös muistaa näinä Al-Qaida aikoina, heidän suuri USA ja George-vihansa. Voihan olla, että he haluavat iskeä juuri Amerikan johtajan juuriin ja kaataa puun sitä kautta.
Joten ensi kerralla jätetään vastaavat uutiset kirjoittamatta.

Ei kommentteja: