Hui kaikkea. Järkytti tuo lentokoneonnettomuus tuolla Phuketin lentokentällä. Aina se koskettaa enemmän, kun on kyse sellaisista maisemista, missä itsekin on käynyt. Tosin silloin kun itse siellä kävin, se vaikutti paratiisilta. Lämmintä, pieni sievä tuulen vire, aivan uskomaton tunne.
Ilta-Sanomien sivuilta löytyvän videon perusteella olosuhteet ovat nyt totaalisen toisenlaiset, kun on monsuunikausi. Paratiisikuvitelmat ovat kaukana. Ruotsalainen turisti on kuvannut videon, ja se todella pistää ajattelemaan.
Miksiköhän ruotsalaiset ovat muuten sinne menneet monsuunikaudella?
Samanlainen monsuunikausi tuntuu muuten olevan täällä Oulussakin nyt. Taas tänään sateli kovasti vettä ja tuuli kuin Oulussa konsanaan. Kaupunki näytti parhaita puoliaan. Niitä puolia, jotka pistävät aina miettimään, että kuka helvetti keksi rakentaa kaupungin tähän. Tai että miksi minä täällä ylipäänsä asun? Ah, niin lystikästä on porhaltaa pyörällä yliopistolle kuusi kilometriä. Ei siinä ehkä muuta, mutta on kovin ikävää, kun selkä parahiksi kastuu aina matkalla.
Torstaina menin bussilla, kun oli isompi matkalaukku mukana. Tuntui pelottavan hyvältä. Mukavuudenhaluinen Polo sisälläni heräsi.
Mentiin tosiaan Hailuotoon. Siellä oli tällainen suomen kielen opiskelijoiden perehdyttämishäpeninki. To-pe välisen ajan siellä olimma. Ohjelmassa oli perehdytysluentoja, syömistä, saunomista, syömistä, tutustumista, syömistä niin ja syömistä. Mukavissa kämpissä nukuimme ja niin pois päin. Rohvessoori sanoi pois lähtiessä, että toivottavasti nautitte, sillä tämä oli ainoa mitä yliopisto tulee teille koskaan tarjoamaan.
Se oli varmasti totta, mutta oli se eri hieno ele myös. Harmi, että sen ymmärtää varmaan vasta joskus myöhemmin, että se oli ainutkertaista. Tulipahan nähtyä myös Hailuoto.
Top 3 Hailuoto:
1) Mökeissä oli minimaaliset ikkunat, joissa verhojen virkaa toimitti lauta, joka vedettiin ikkunan eteen.
2) Toisessa mökissä pihavalo osoitti (se oli käännetty osoittamaan) suoraan ikkunasta sisään.
3) Hailuodon yksi pääelinkeinoista on jäkälänkeräys. Työkkärin sivuilla muuten haettiin juuri jäkälänpoimijoita Hailuotoon, pitäisiköhän hakea.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti