Aamulla piti herätä aikaisin, koska ei ollut oikein takuita siitä, löydänkö kuinka helposti perille. Vaikka onkin tullut nyt pari vuotta täällä asuttua, niin ei ole ollut mitään asiaa tuonne Pohjois-Ouluun.
Puolessa tunnissa ajelin perille, mutta en kyllä mitään suorinta reittiä tainnut mennä. Toisaalta nuo opastekyltit eivät kyllä aina näytä sitä lyhintä reittiä, ainakaan Kaketsulle eivät näytä.
Oli ihan mukava aloitus ja rempseän oloista porukkaa, mitä nyt kerkesi parin kanssa porista. Pari luentoa heti kättelyyn. Varsinaiset tutustumiset yyämäs on vasta ensi viikolla. Eihän tuo itkukaan siis tullut.
Weppikameran asensin. Meinasi ensin kiukutella, eikä asentunut ennen kuin vasta kolmannella yrittämällä. Onneksi rupesi toimimaan, muuten olisin voinut suuttua. Ja onneksi kokeilin vielä uudestaan. Nyt näkyy hyvälaatuinen kuva. Naamallehan kamerakaan ei voi mitään. Eli olisiko toisaalta pitänyt valita huonolaatuisempi kuva?
Huomenna toivottavasti saan jo uuden, leveämmän sängyn. Kelpaa sitten koisia.
Viimeisenä juttunani paikallislehteen kirjoitin, kun suomalais-venäläinen rajavesikomissio piti kokoustaan Kuusamossa. Jotenkin tuntui turhanpäiväiseltä kokoustamiselta, vaikka ihan päteviä tyyppejä olivatkin. Lausunnot olivat täysin samat, kuin kaksi vuotta sitten vastaavassa kokouksessa Lappeenrannassa. Mitään ei siis ole saatu aikaan.
Ajattelinkin, että voisin itse perustaa vesirajakomission. Vesirajakomissio tietenkin tutkailisi, ovatko tyttöjen minihameet tarpeeksi vesirajassa, vai onko niitä vielä syytä lyhentää. Tosin täällä pohjoisella periferialla se ei taida oikein lyödä leiviksi. Täällä kun nuo villahousut taitavat olla suositumpi vaatekappale.
Siitäpä tulikin vielä mieleeni, että ei voi ihan joka poika sanoa ajaneensa ihan Jyväskylän keskustassa. Viikonloppuna oli ne häät ja sulhasmiehen kanssa haettiin vieraista juna-asemalta. Heitettiin sitten muutama rinki kun oltiin etuajassa. Jyväskylä oli taas tapansa mukaan täynnä tietöitä. Ajauduttiin sitten jostain syystä keskelle kävelykatua ja sitten olikin jo melkein pakko huristella läpi siitä. Katsoihan se kaljan makuun jo päässyt nuoriso aika pitkään. Mitä lie landelaisia nuokin.
Autolla ajamisesta ajatus juoksi vielä sen verran, että säikähdin hitusen keskiviikkona, kun Turun poliisista soitettiin minulle. Vaikka olenkin puhdas pulmunen, eikä kontollani pitäisi olla mitään, sydän jätti puolikkaan lyönnin väliin.
*tuntematon numero soittaa*
- Turun poliisista päivää.
- ....päivää.
- *hiljaisuus* Niin Carina varastettiin sulta?
- Hmm...eeei kai (hetken jo ajattelin, että mitä vittua onko mulla Carina), nyt on tainnu tulla väärä numero, ei mulla ole Carinaa.
- *särinää* (aivan kuin poliisi soittaisi jostain tooosi syrjästä, missä ei ole kenttää). Jaa...
- Niin, mää olen täällä Kuusamossa, eikä mulla tosiaan ole autoa.
- Jaa, mutta kun mulle annettiin tämä numero....anteeksi häiriö, hyvää päivänjatkoa.
- Joo, ei mittään. (helpotuksen huokaisu).
Puhelu pisti pienen hymyn jopa hetkeksi huulille. Paitsi että miten käy nyt sille tohelolle, jolta Carina varastettiin ja joka oli antanut väärän numeron. Carina lienee löytynyt. Vai miksi lie poliisi-setä soitteli.
Myöhemmin vasta tajusin, että ai mutta joo sehän olikin TURUN poliisista. Ilmankos. No ei, mutta joskus pitäisi kyllä päästä asustelemaan Turkuun ainakin hetkeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti