Olen huomannut, että nykyään en katso televisiosta käytännössä muuta kuin Prison Breakin tiistaisin ja Pohjois-Suomen uutisia tai kymmenen, seitsemän, puoli yhdeksän tai kymmentävaille kymmenen uutisia ja urheilua.
Tänään satuin kuitenkin aukaisemaan television katsoakseni teksti-tv:ltä urheilutuloksia. Maikkarilla oli menossa Miss Baltic Sea & Scandinavia -kipailut. Muistin, että viime vuonna vastaavat kisat juontanut Jani Sievinen löysi kultansa Mari Samuelssonin. Päätin sitte katsoa sen verran, että näen kuka siellä on juontajana sekä samalla vaivalla tietenkin tarkastaa missit. Terveen miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä. Ohjelmaa kun ei ollut kovin paljoa edes jäljellä.
Alussa näin kun missit esittäytyivät jossain korkealla, helikopterin laskeutumispaikalla. Sitten mainoskatkon jälkeen paljastui juontaja. Hurmaava Kokki Mika jotain. Aivan ala-arvoista juontotyöskentelyä.
Sitten alkoi tyttöjen esittely ja kysymyskierros. Toiselta kysyttiin elämän tärkeintä asiaa ja toiselta sitä että mitä meinaa tehdä kilpailun päätyttyä. "Köyhät lapset ja ja pidetään bileet tyttöjen kanssa." Ovatko ne vastaukset sitten samalla viivalla?
Sitten heräsi meikäläisen negaatiot. Miksi nämä Baltic Seat ja Scandinaviat aina valitaan Suomessa? Miksi nämä lähetykset tehdään suomeksi? Vai onko vain niin, että emme näe muiden maiden lähetyksiä ja ne ovat erilaisia?
Miksi kaikilta muilta misseiltä kysyttiin englanniksi, mutta Suomen missiltä suomeksi?
Miksi ohjaus-, leikkaus- ja kuvaustyöskentely oli ihan hanurista? Tuli mieleen niinkuin olisi katsonut jotain Uuno Turhapuro -elokuvaa! Oikeesti! "Uuno Turhapuro kiertuemanagerina" tai jotain. Jos noita missikisoja meinataan lähettää, niin tehkää edes ne lähetykset kunnolla eikä vasemmalla kädellä huitaisten.
Ja naurettavaa oli myös se, että lehdistö palkitsi Miss Suomen lehdistön ihannetyttönä. Jostain syystä ei ollut ollenkaan uskottava valinta. Ja paras missi, Miss Estonia ei edes sijoittunut. Törkeää.
Lopettakaa moinen misseily. Tyhjänpäiväistä hömppää. Perjantai-iltana ravintola Kulumassakin näkee kauniimpia tyttöjä. Jos ei sitä eestin missiä oteta lukuun ;) .
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

3 kommenttia:
Eestiläisethän ovat tunnetusti hyvin kauniita ;)
Totta kyllä, Miss Baltic Sea ym missikisat on aina jossain kämäsellä suomalaisella paatilla ja aina suomeksi. Ehkä joku Eino Makunen on ostanut ne kisat itselleen ja valitsee tytöistä muutaman kotiorjan kartanoonsa. Karu kohtalo.
Ehkä siis ihan hyvä, ettei se eestiläinen voittanut :)
Toki, tunnetusti näin ovat :)
Makusen Eikka! Se taitaa olla muuten totta. Ei Eikalle eestiläistä. Aivan totta, parempi näin.
Ammattijuontajiakaan ei Suomessa enää tarvita kun meillä on BB josta pätevöidytään juontamaan näköjään myös missikilpailuja.
Lähetä kommentti