Sitten se kirmasi takaisin keittiöön, missä äiti ja pikkusisko olivat. Se pysähtyi pikkusiskon eteen, istahti, haukkui muutaman kerran ja ulvahti. Sitten se kirmasi takaisin luokseni eteiseen, pyöri siinä hetken ja palasi taas keittiöön ja ulvoi pikkusiskolle. Se kävi ilmoittamassa, että Tuomo tuli. Nyt se tuli! Se se vasta oli hellyttävää. Hassuja otuksia nuo. Ihmisen paras ystävä, tuli siinä mieleeni. Pyyteetöntä läheisyyttä. Lauman jäsen.
Hmm. Oli minulla kait jotaki muutaki kuulumisia, mutta en enää muista niitä. Täällä tundralla ei eilen tämä netti pelannu, kun olisin kirjottanu niitä.
Katsoin elokuvia pitkästä aikaa. Mitä nyt televisiosta tuli. Eilen tuli Tyttö ja helmikorvakoru. Petyin, vaikka siinä oli Scarlett Johansson. Oli hyvin kummallinen elokuva juoneltaan. Tänään katsoin Tim Burtonin Painajainen ennen joulua. En voi ymmärtää, miksi se on monen lempielokuvia. Noh, eipähän tarvitse toista kertaa katsoa. Sen jälkeen tuli Mutta mitä tapahtui Joulupukille 2, joka oli ehditty lytätä jo lukemissani arvosteluissa. Jouluelokuvaksi se oli silti "aevan hyvä". Sitä paitsi siinä tarinassa Joulupukki sai muorinsa. Ja oikein nätin muorin saikin. Tuli asioita mieleen. Ehkä se oli sen takia hyvä elokuva.
Eilen myös paketoin lahjoja. Huomasin, että en osaa paketoida, ja paketeista tulee erittäin rumia. Mutta ajatushan se tärkeintä on. Siinä lahjoja paketoidessakin tuli asioita mieleen. Yhden paketin vielä voisin antaa, mutta en kuitenkaan. Ei siitä ylikään näköjään pääse.
Niin kuin en kyllä pääse yli myöskään alla näkyvästä Rihannan kuvasta. Tuon näköisiä tontut ja muorit ovat minun joulumaassani.

3 kommenttia:
Tervetuloa "enosaapaketoida" -kerhoon! Varsinkin narujen laittaminen on tavallisesti aika hankalaa ja ne menee ihan vituilleen, vaikkakin saksilla vetäminen on hauska osuus!
Hyvää joulua tundralle!
Hyvää ja ähkytöntä joulua!
On sitäpaitsi ekologisempaa jättää ne lahjat paketoimatta... ;)
Hyvää joulua!
Lähetä kommentti