Tässä tämän päivän olen mietiskellyt eilistä sekä mennyttä kahta kuukautta. Nyt on jo marraskuu, ja olen ollut tässä uudessa ympäristössä, uusien ihmisien ympäröimänä kaksi kuukautta. Päiviin mahtuu monta monituista mahtavaa hetkeä. Hetkiä joita en vaihtaisi mihinkään, tai melkein mihinkään.
Olen saanut tavata monta monituista hienoa ihmistä. Mainioita tyyppejä kaikin puolin. Ollaan käyty Hailuodossa ryhmäytymässä, ollaan vietetty jos jonkinmoista pippaloiltaa. Uudet ihmiset ovat muuttuneet tunnistettaviksi persooniksi. Toisia tuntee tietenkin paremmin kuin toisia. Toisista ajattelee eri tavalla kuin toisista. Tietenkin.
On paikkoja joissa en ollut ennen käynyt ja joita kohtaan tunnen nyt lämpöä ja sympatiaa. Se johtuu ainoastaan siitä, että on tietyssä seurassa käynyt tietyissä paikoissa. Mutta sitä vain miettii, että minne ne päivät ovat kuitenkin menneet? Paljon on jäänyt, mutta joitakin asioita tekisin kyllä hiukan toisin, jos takaisin matkustaminen olisi mahdollista.
"Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun, kaipuun, kaljakori kilisee. Yli taivaan, päivät niinkuin varisparvi raahautuu. --- Etkö tiedä, voi yksinäisen miehen viedä marraskuu."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Oij meillä on sama tunnari näin marraskuun kunniaksi ;> Mutta siulla ei taija kuiten olla pelkoa että marraskuu veisi mukanaan, semmonen lämpö ainakin miulle tuli siun muisteloista :--)
R
Hmm. Sitä on vielä hyvin vaikea sanoa, marraskuuta on vielä jäljellä monta hetkeä.
Lähetä kommentti