Perheiden suolesta

Nyt kun Citymarket alkaa vuoden alusta myydä seksileluja päivittäistavarakaupoissaan intouduimme tyttöystävän kanssa miettimään muutamaa seikkaa.

Kun ihminen menee asioimaan Citymarketiin, joutuuko hän pihalla panemaan hupun päähänsä ja katselemaan alta kulmain, ettei kukaan vain näe mihin hän on menossa? Pornokauppaan kuitenkin.

Kun hän tulee liikkeestä ulos, joutuuko hän sujauttamaan ostoksensa takin alle ja juoksemaan pikaisesti autolleen tai kulman taakse? Eihän vain kukaan nähnyt, mistä tulin?

Kuten Kalevan loistava pilapiirtäjä oivallisesti asian ilmaisi:

Mitä tämän blogin kautta saa?

Tämä blogin uskottavuus on mennyt jo ajat sitten. Viimeisin päivitys on syyskuulta. Sitä ennen oli koko kesä taukoa. Luin tänään Nyt-liitteestä muotibloggaajasta, joka oli käynyt Pariisissa muotinäytöksessä bloginsa ansiosta. Siinä hän kertoi, kuinka useat bloggaajat kyselevät, miten voisivat perustaa muotiblogin, jonka avulla saisi ilmaisia tuotteita. Tuli mieleen tämä oma blogini.

Tämä ei tosiaan ole muotiblogi. Enkä tosiaan ole pitänyt tätä ilmaisten tuotteiden toivossa.

Blogini oli uransa huipulla helmikuussa 2008. Tuolloin sain kutsun tämän blogin ansiosta lähteä tuomariksi Suomen ensimmäisiin Suomen seksikkäin tavis -kisoihin. En saanut matkaa ilmaiseksi (matkakorvaukset tosin myöhemmin luvattiin, mutten koskaan hakenut niitä), enkä oikeastaan mitään, mutta tavallisena maalaispoikana oli mellevää tavata Wallu, Oskari ja Susanna. Sain työtarjouksia (palkattomia tosin), kirjoittelin vierailevana kirjoittajana nettisivuille ja kaikkea.

Sitten kusin hommat. Jätin yhteydenpidon ja lopetin blogin päivittämisen. Siihen loppui tämän blogin kautta saavutettu kansallinen julkisuus.

Tulipahan vain mieleen. Saatan yrittää päivittää tätä nyt. Tai sitten en.

Vaasan Ruispaloista taas

Kävelin tässä eräänä päivänä Lidliin, kuten tavallista. Olin kävelemässä leipähyllyn ohi, koska yleensä siinä ei ole mitään kiinnostavaa. Sitten jouduin seisahtumaan. Siinä oli Vaasan Ruispaloja!

Lidli ei ole aiemmin myynyt Vaasan Ruispaloja. Se on harmittanut minua pitkään. Joskus viime keväänä lähetin Lidlille asiakaspalautetta, että voisitteko hankkia valikoimiinne Ruispaloja, sen jälkeen minun ei tarvitsisi käydä ruuan takia muissa kaupoissa. He vastasivat ystävällisesti, että kiitos palautteesta ja jotain. Arvelin, että se oli siinä, kiitos ja hei.

Onneksi en näemmä ole ollut ainoa palautteen antaja! Loistavaa toimintaa Lidl.

Nyt ei minulta mitään puutu. Paitsi se yksi, joka on vielä hetken siellä kaukana.

Mikko Kolehmainen Putkipojista päivää!

Otsikon viittaamalla tavalla aloitti puhelun linja-autossa takanani istuva teinipoika. Tiesin sillä samalla sekunnilla, että tuo finninaama ei todellakaan työskennellyt LVI-alalla, tokkopa oli edes nimeltään Mikko Kolehmainen.

Mikko Kolehmainen kuitenkin soitti pahaa aavistamattomalle asiakkaalle sunnuntai-iltana viiden aikaan ja ilmoitti, että Putkipojat tulisivat huomenna asentamaan peltikattoa. Hetken höpötettyään Mikko Kolehmainen lopetti puhelun. Sen jälkeen hän selitti innoissaan vieressään kuunnelleelle toiselle finninaamalle, mitä peltikattoasiakas oli sanonut. Ja sitten he myhäilivät.

Pojat soittelivat miltei koko bussimatkan Taivalkoskelta Ouluun pilapuheluita toistensa puhelimista poimittuihin tai aivan satunnaisesti valittuihin numeroihin. Milloin soitti Kolehmainen Putkipojista, milloin Matti Nykänen Aurinkomatkoilta tai Veikkaukselta.

Mikko Kolehmaisen puhelinkäyttäytyminen oli vielä kohtuuden rajoissa, mutta vieressä istuneen Matti Nykäsen kieli oli ala-arvoista. Sen jälkeen, kun hän oli huijannut pahaa-aavistamatonta ihmistä, kiroili hän seitsemän vittua, haukkui ihmisen ja löi luurin korvaan. Kaikki tämä tietenkin salaisesta puhelinnumerosta. Tämän päälle hän vain totesi: "Tämä on hauskaa."

Sitä ei voi kieltää, etteikö pojista voisi tulla tulevaisuudessa hyviä puhelintyöntekijöitä, sen verran rohkeasti ja epäröimättä he soittelivat tuntemattomiin numeroihin.

Viimeinen niitti oli se, kun Mikko Kolehmaisen vieressä istuneen Matti Nykäsen äiti soitti Matti Nykäselle. Pojan ääni pehmeni ja muuttui lähes lässytykseksi. Hän pyysi äitiään tulemaan vastaan ja kysyi, onko kotona limonadia. Käy ostamassa.

Voi jos äiti tietäisi, millaisia puheluita poikansa oli juuri soittanut. Ja kukahan nämäkin laskut maksaa. Ja auttaako tästä syyttää Energyn pilapuheluita? Tuskinpa vain, mutta eivät ne tietenkään helpotakaan.

Rapujuhlat ja mansikka-lime

Polo kirjoitti sitten Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle viestin ja kysyi, mistä Oulusta saa Laitilan mansikka-limesiideriä. Tehtaan edustaja vastasi odottamattomasti kysymykseen ja ilmoitti ystävällisesti, että Kaakkurin Citymarketistahan sitä saa.

Hienoa! Nyt tiedän! Mutta helvetti. Sinnehän on pitkä matka. Ehdottivat pyöräilyä, mutta ei minulla niin jano ole.

Sunnuntai ja kutsu rapujuhliin. Ihan oikeita rapuja! En ollut koskaan syönyt moisia. Herrain herkkuja. Mutta nyt noita saksiniekkoja oli edessäni. Miten näitä syödään?

Sakset auki ja kaavi liha ulos veitsellä. Ei tätä ainakaan nälissään kannata harrastaa. Mutta tulipahan maistettua rapuja. Khuul.

Ja illan päätteeksi autolla Kaakkurin Citymarketiin. 12-pack mansikka-limesiideriä kyytiin ja kotiin. Loistavaa, että en muistanut makua väärin. Se oli kuin olikin niin hyvää kuin muistin. Ja mikä parasta, se ei maistu yhtään siiderille!

Maanantaiaamuna arki sitten iski. Tuntien suunnittelua. Ja nyt olen Romania-leski.

Osana mummojen sosiaalista riittiä

Tänäaamuna kävin ensin tohtorilla, jonka jälkeen suuntasin Raksilan Citymarkettiin. Kello oli kolmea minuuttia vaille yhdeksän, joten ovet eivät vielä olleet auki.

Pihalla oli lauma mummoja ja pappoja, jotka odottelivat ihan mielissään ovien aukeamista. Joukossa kävi mahdoton puheensorina. Kun vartija lopulta avasi ovet, rynnivät mummot sisään pää kolmantena jalkana. Kokemus oli eksoottinen.

Kun kymmenen minuutin päästä Citymarketin kahvilanurkkaus notkui pappoja toriparlamentissa, kuin Shellin baarissa ikään, tein pikaisen psykologisen analyysin. Aamuinen markettivierailu on odotettu sosiaalinen tapahtuma kaupunkilaisvanhuksille. Aivan kuin vaikka p***urallin ajaminen on sitä nuorisolle. Torstaiaamuna olin osana sosiaalista riittiä.

Mitä sitten hain Citymarketista? Viimeisellä viikolla ollessani Rovaniemellä satuin maistamaan uutta Laitilan mansikka-lime siideriä. Minusta se oli äärimmäisen hyvää ja päätin ostaa sitä lisää, heti kun pääsen Ouluun.

Mutta mitä helvettiä?! Koko kaupungista ei tunnu pikaisella tutkimisella löytyvän tuota tököttiä, jota ostin Rovaniemen Rinteenkulman K-kaupasta. Jos joku tietää, mistä sitä saa, niin vinkkaa heti. Tai lähettää sitä minulle postissa. Kiitos.

Ostin kuitenkin vastapaistettua, vielä höyryävää myslileipää. Ah, voiko paremmin päivän aloittaa? (Jos sitä tohtorikäyntiä ei siis oteta lukuun...)

Onko Samuel Eto'o sukua Jorma Etolle?

Toinen kesä Rovaniemellä on nyt ohitse. Kaupunki näytti minulle tänä kesänä kauniimmat kasvonsa kuin viime kesänä.

Rovaniemellä oli tänä kesänä toiseksi eniten hellepäiviä koko maassa. Vielä viime kesänä olin valmis lyömään vetoa, ettei koko kaupungissa koskaan paista aurinko.

Elokuun loppuhetkillä on jälleen aiemmilta vuosilta tuttu tunne - onneksi kesä on ohi. Raskasta.

Huomenna palaan takaisin yläasteen tunnelmiin ja menen seuraamaan ysiluokan maantiedon ja terveytiedon tunteja.

Mutta ajatukset vielä hetkeksi Rovaniemelle. Joka aamu kun pyöräilin töihin, mietin yhtä asiaa. Ajoin Jorma Eton tien poikki ja mietin. Onkohan se Samuel Eto'on setä vai mitähän sukua?

Nainen tuijotti Finnkino Plazan miesten vessassa

Torstaina kävin Finnkino Plazassa katsomassa Slummien miljonäärin. Elokuva yllätti positiivisesti, koska minulla oli epävarmat odotukset elokuvaa kohtaan, olihan se kaikkien muiden suosikki. Positiivista taas oli, että kuluneita Hollywood-naamoja ei ollut.

Mutta elokuva ei ole tämän kirjoituksen pointti vaan Finnkino Plazan miesten wc.

En muista olenko käynyt siellä aikaisemmin, mutta nyt kävin. Se oli vessaksi hieno paikka. Siellä oli pisuaarien lisäksi kolme wc-koppia. Hämmennystä aiheutti, kun ensimmäisen wc-kopin seinällä oli koko seinän kokoinen kuva, jossa katselivat kauniit naisen kasvot. Kurkistin toisiinkin koppeihin ja myös niissä oli naisen kuva seinällä, keskimmäisessä taisi olla Julia Roberts ja laitimmaista en tunnistanut. Ne olivat muistaakseni kokovartalokuvia (en viitsinyt kovin kauaa tutkia niitä).

Päätin kuitenkin mennä ensimmäiseen koppiin, koska sen kuva oli minusta miellyttävin. Suorituksen ajan mietin, onko kuvassa Jennifer Lopez lyhyttukkaisena vai Sharon Stone Basic Instinct-hengessä (siihen en saanut ratkaisua, jos joku tietää niin infotkaa). Hämmentävää oli, että nainen tuijotti koko ajan kun olin vessassa. Lähes yhtä hämmentävää oli se, että valitsin vessan seinällä olevan kuvan mukaan. Ehkä ensi kerralla sitten eri koppi.

Ehkä se sittenkin oli Sharon. Tai sitten joku ihan muu. Eihän heissä loppujen lopuksi yhdennäköisyyttä ole yhtään, mutta silti.

Vappu ja bolggaajan tyydyttymisen puute

Kuten ehkä aktiivisimmat lukijat ovat havainneet, täällä on ollut hiljaista. Viimeisin postaus on kuva Volkkarin perseestä. Sekin on siinä vain siksi, että kuva piti saada johonkin omaan kuva-arkistoon nopeasti.

Bloggaaminen ei ole enää antanut minulle samanlaista tyydytystä kuin aiemmin. En tällä hetkellä koe tämän tarinoinnin antavan minulle tarpeeksi, jotta jaksaisin käyttää siihen aikaa ja mielikuvitusta. Nyt lueskelin muutamia sattumalta löytämiäni kavereiden blogeja ja ajattelin päivittää varalta tätäkin, jos täällä joku sattuu käymään.

Vappu 2009 on takana. Vappu oli kohtalaisen miellyttävä tänä vuonna, ei mitenkään surullinen, jossain määrin tosin jännittynyt ja hämmentävä. Ihmisille kuuluu niin paljon kaikenlaista ihme säätöä, ettei mitään järkeä. Onneksi itse saatoin vain korkata kaljan ja nauttia seurasta. Silti tosin harmittelen joidenkin käytöstä ja yhdessä tapauksessa ennen kaikkea sitä, mistä se johtuu ja mitä minä olen tehnyt väärin. En tiedä.

Tänään nousin sängystä oikeastaan vasta viideltä päivällä. En toki nukkunut koko aikaa, mutta pötköttelyksi meni. Kuluneen viikon ruokavalio olisi ehdottomasti Hanna Partasen unelma. Laskin tuossa, että maanantaina söin pitsaa, tiistaina söin pitsaa ja aurajuustohampurilaisen, keskiviikkona söin chilihampurilaisen ja torstaina en tainnut syödä kuin aamulla mysliä ja leipää. Tänään kävin subilla. Viva la Hanna Partanen!

Nyt on vähän hikoiluttava ja epäilyttävä olo. Toivottavasti se on vain krapulaa monen päivän juhlimisesta eikä missään nimessä nousevaa kuumetta ja flunssaa, koska nyt ei ole varaa sairastua! Pitäisi kirjoittaa pari freejuttua, muutama essee ja tentti sekä suoriutua 12.päivä olevasta leikkauksesta.

Saa nähdä tuleeko kirjoitettua tänne nyt miten, vai alkaako tumppa.blogspot jäädä historiaan. Tässä silti vielä maistiainen vapulta.

Aineen houkuttelevat autot

Oulussakin alkaa kevätaurinko somasti paistaa. Tiet sulavat ja jäätyvät öisin mukavalle peilijäälle, jota pitkin on kohtuu ikävää pyöräillä. Aamuisin ja iltapäivisin ajan aina Aineen autoliikkeen ohitse.

Siinä kohtaa matkaa kuola alkaa valua suupielistä. Kuinka helppoa, yksinkertaista ja mukavaa olisikaan pöristellä autolla tämä matka. Jos auto siis toimisi. Aineen autot näyttävät niin houkuttelevilta ja kiiltäviltä niin aamuauringossa kuin iltapäivän vesisateessakin (varsinkin siinä).

Aamuisin voisi kuunnella Radio Rockin Korporaatiota ja ihan mielissään ajella Marken aamun luennoille. Iltapäivällä voisi popitella vaikka uutisia.

Automobiili. Autohan tarkoitti alun perin itsestään liikkuvaa. Ei tarvitsisi enää polkea. Tosin se autokuume aina laskee sitten kun joku muistuttaa paljonko niiden pitäminen maksaa.

Hmm...voisi ostaa vaikka Polon. (Kuvan New Beetle ei liity juttuun, muuten kuin siten, että se on myynnissä Aineessa.)

Negatiivisia uutisia pokerin unelmamaailmasta

Suomalainen pokeritähti hävisi jättisumman (1,6 miljoonaa euroa). Näin kertoo pokerisivut.com. Tosin normaali ihmisen ymmärtämällä kielellä saman asian kertoo Ilta-Sanomat, josta minäkin tämän bongasin.

Noh, pointti on kuitenkin se, että on loistavaa, että media kertoo myös nettipokerin tästä puolesta. Todella usein on saanut lukea, kuinka suomalaiset pokeritähdet tahkoavat miljoonia pelaamalla nettipokeria. Sellainen uutisointi on omiaan innostamaan nuoria jeppejä nettipokerin pariin. Eikä siinä maailmassa kaikki pärjää, vaikka toisin saattavat luullakin.

Tottahan on, että näillä Sahamiehillä ja Antoniuksilla on varmasti miljoonia tienaamiaan pokerirahoja, eikä muutama miljoonan tappio tunnu juuri missään, mutta silti tappioiden uutisointi on tärkeää. Se voi hiukan rajoittaa niitä, jotka kateellisina lukevat nuorten pokeritähtien menestyksestä.

Kelpasi ajella varmasti.

Komulainen oli ostanu elämänsä ensimmäisen auton. Hieno, metallinsininen VW Bora. Kelpasi ajella varmasti. Autokuume iski Polollekin vähän, mutta onneksi se muisti sitten, että auton ylläpito on melko kallista. Sillä rahalla voi ostaa vaikka kaljaa.

Käytiin Tupoksessa Komulaisten uutuudenkarhealla talolla. Se oli superhieno ja nykyaikainen, sisustuskin oli tyylikkään rauhallinen ja ihanan ruskeasävytteinen. Ei oikein tiennyt, miten päin siellä pitäisi olla. Saunakin houkutteli löylyttelemään. Ja talon isäntä vain totesi, että voi että kun koti on niin sekainen. Nauroin sille. Ihmiset ovat hassuja joskus.

Kuka oikeasti valitsikaan Miss Suomen 2009?

Jätin Miss Suomi-kilpailut tänä vuonna katsomatta ihan tietoisesti. Kun ehdokkaat tulivat julki, tein heti päätöksen: tänä vuonna noita kinkereitä ei ole tarvis seurata. Yksikään tyttö ei erottunut muista. Kisat vaikuttivat jopa minun mielestäni tällä kertaa totaalisen tylsiltä.

Kävin juuri äsken tarkistamassa, kuka mittelön vei nimiinsä. Yllätyin lähinnä siitä, että median arvailut voittajasta osuivat tällä kertaa noin kohdalleen. Voittaja ja 1. perintöprinsessa olivat täysin samat kuin Ilta-Sanomien verkkosivulla mainitut ennakkosuosikit Essi Pöysti ja Elsi Suolanen. Vai hetkinen....

Nythän mainostettiin, että Miss Suomi valitaan ensimmäistä kertaa täysin katsojaäänestyksellä. Kävikö nyt niin, että iltapäivälehdet valitsivat Miss Suomen? Lammaskatraana iltapäivälehtien äänestyksiin osallistuva ja missivideoita katsova kansa äänesti kuten iltapäivälehdet sievästi ohjeistivat.

IS ennusti, että Essi voittaakin Elsin. Niinpä kaikki Elsin fanit innostuivat äänestämään Elsiä, jottei Essi voittaisi ja päin vastoin. Entäpä jos IS:n etusivulle olisi nostettu ennen finaali-iltaa jotkut aivan eri henkilöt? Lehdistön ihannetytöksi valittiin toki Elsi, mutta oliko se vain lohdutuspalkinto?

Median valtaa ei kannata aliarvioida.

Ei kovin naisellista

Naisten mäkihyppy on ikään kuin salaa hiipinyt median otsikoihin. Minusta on aivan hyvä ja mielenkiintoista, että naisetkin alkavat ponkaista hyppyrimäestä. Tämän päivän juttu Hesarissa kuitenkin paljastaa, että mäkihyppäävät naiset eivät ole mitään prinsessoja, vaikka ulkonäöltään eivät mitään harakoita olekaan. Juttu nimittäin kertoo, että muutamat naiset mäiskivät toisiaan turpiin vedonlyönnin tuloksena!

"Huippuhyppääjät Norjan Anette Sagen, USA:n Lindsey Van ja Itävallan Daniela Iraschko löivät vedon kesäkiertueella 2006.
Kesä-GP:n viiden parhaan joukosta jäänyttä kolmikon jäsentä sai iskeä nyrkillä naamaan niin sanotulla vapaalyönnillä.
Iraschko oli kymmenes Klingenthalissa, ja kaverit vetivät häntä turpaan sen verran rajusti, että itävaltalaisen nenä murtui.
Seuraavaksi Sagen sai maistaa Vanin nyrkkiä. Sagenin silmät sidottiin, ja Van huitaisi rajusti naamaan norjalaista, joka putosi lattialle iskun voimasta."

Kuulostaa omituiselta. En tiedä kuinka yleistä toisten mätkiminen on miesten urheilupiireissä, mutta tuollainen suoranainen turpaanlyönti vedonlyönnin tuloksena ja motivaattorina kuulostaa todella kummalliselta. En käsitä. Ei kovin naisellista.

"Se oli se 25 asiaa"

Mistä nykyään puhutaan ruoka- ja kahvipöydissä. No tietenkin Facebookista ja sen villityksistä! Tänään kävin yliopistolla ja viereisessä pöydässä kaksi tyttöä keskusteli. Korvani kaappasi vain lauseen: "Se oli se 25 asiaa itsestä." Siitä tiesin mistä puhutaan. Facebookin uusimmasta kiertokirjeestä. 25 asiaa, jotka pitää paljastaa itsestä ja lähettää monelle kaverilleen, jotta hänkin paljastaisi.

Olen minä niitä muiden juttuja lukenut, mutta vielä en kyllä ole jaksanut itse sitä ruveta täyttelemään. En tiedä pitäisikö. Tein kyllä periaatepäätöksen, että tuota en tee. Toisaalta niissä oli muutamia niin mielenkiintoisia juttuja, että melkein jo taivuin, että kai minunkin on tehtävä. No, vielä en ole tehnyt. Eiköhän se mene ohi, kun tarpeeksi kauan odottaa. En minä ehkä halua päätyä ruokapöytäkeskusteluihin Facebookin 25 asian kautta.

Keksin kyllä jo pari makiaa asiaa oikeastaan.

Talvihäät tiedossa

Serkkupoika menee viikonloppuna naimisiin. Talvihäät. Hyvin jännä. Pikkupoikina olimma suunnilleen parhaita kavereita.

Kesällä mökillä uimme koko päivän ja pyydystimme kivikaloja vesisankoon. Se oli uskomattoman hauskaa. Äitien piti aina patistaa meitä pois vedestä.

Taivalkosken mummolassa vietimme hiihto- ja syys- ynnä muita lomia. Pelasimme super nintendoa ja kävelimme keskustan R-kioskille ostamaan jääkiekkokortteja. Se oli leppoisaa lomanviettoa. Äiti aina käski auttaa mummia kotiaskareissa, mutta me sanoimme, että me ollaan lomalla. Noh, autettiin tietenkin, jos mummi pyysi, mutta eihän se koskaan mitään pyytänyt.

Mummolassa serkkupoika oppi myös juomaan kahvia. Mummi ei enää muistanut, ettei serkkupoika juo kahvia ja kattoi aina hänelle kahvikupin. Parin päivän jälkeen serkkupoika ei enää viitsinyt huomauttaa asiasta, vaan joi kahvit muina miehinä.

Nyt mies menee naimisiin. Otan osaa vai miten se oli? :D

Nyt loppu googlaaminen

Kaksi hakukone Googlessa tehtyä hakua voi viedä energiaa yhtä paljon kuin veden keittäminen teekupillista varten, kertoo tuore Harvardin yliopistossa tehty tutkimus.

Tyypillinen Google-haku tuottaa noin seitsemän grammaa hiilidioksidipäästöjä. Teeveden keitto puolestaan tuottaa tutkimuksen mukaan päästöjä noin viisitoista grammaa.

"Google pyörittää valtavia datakeskuksia ympäri maailmaa. Ne kuluttavat paljon energiaa", Harvardin tutkija Alex Wissner-Gross sanoi brittiläiselle Times-lehdelle. "Google-haulla on selkeä vaikutus ympäristöön."

Toisen arvion mukaan haun päästöt ovat 1–10 grammaa riippuen siitä, käynnistetäänkö niitä varten erikseen tietokone vai ei.

(Juttu lainattu suoraan Hesarista)

Täytyypä googlettaa, että mikä mies se tuo Alex Wissner-Gross oikein on.

Palvelu on ystävällistä Prahassa

Prahan-matkasta on jo melkein vuosi, mutta täytyy palata aiheeseen hiukan. Nimittäin, tänään oli Hesarin jollain osastolla takasivun lähellä joku lukiosta päässyt tyttö kirjoittanut kokemuksestaan Prahasta. Välivuosi ja reissu Prahaan ja niin pois päin. Tässä kirjoituksessa törmäsin taas samaan, mihin monella muulla netin keskustelupalstallakin.

Asia kuuluu: "Tshekkiläiset ihmiset ovat töykeitä, eivätkä viitsi palvella turistia saati hymyillä." Tätä minä ihmettelen suuresti enkä voi allekirjoittaa. Minulla ei kerta kaikkiaan ole mitään pahaa sanottavaa prahalaisesta palvelukulttuurista. Ihmiset olivat ihan normaalin palvelualttiita ja hymyjäkin irtosi säännöllisesti. En voi käsittää mistä tämä yleinen käsitys jurosta palvelusta muka juontaa?

Onko suomalaisillakin matkailijoilla joku käsittämättömän korkea vaatimustaso palveluille? Että mikään ei ole tarpeeksi hyvää? Että pitäisi suunnillen silittää päätä ja antaa niskahierontaa ennen kuin oltaisi tyytyväisiä? Vai oliko meillä vain hyvä tuuri? Vai mitä ihmettä? Totta, olimme siellä viikon, moni on voinut viihtyä kauemmin ja tietää sen takia enemmän.

Silti minun mielestäni tshekkiläiset ovat iloisia ja ystävällisiä ihmisiä. Myöhään illalla etsiessämme hotellia pysäytimme muutamia vastaantulijoita, kysyäksemme tietä. Heillä ei ollut suuren suurta tietoa hotellimme sijainnista, eikä kyllä juuri kielitaitoakaan, mutta silti he yrittivät hymyillen neuvoa meitä. Eräänä iltana baarikierroksella paikallinen mies liittyi seuraamme ja tarjosi juomiakin. Hän ei ollut homo, vaikka varmistikin meiltä olimmeko me pariskunta. Tosin hän oli ehkä nauttinut muutakin kuin Kozelia, mutta ihan hauskaa seuraa oli silti.

Hesariin kirjoittanut tyttö tuumasi myös, että postikortteja oli miltei mahdotonta löytää ja sitten ku ne löytyivät, ei jaksanut enää välittää kuinka rumia ne olivat. Minun mielestäni postikortteja oli joka nurkalla, tosin niiden hienojen löytämiseksi sai vähän töitä tehdä. Hänen mielestään niin ikään postimerkkien löytäminen oli vaikeaa. Me löysimme niitä ensimmäisestä pienestä kioskista, joka vastaan tuli. Ei se myyjä englantia puhunut, mutta eipä tuo haitannut.

Samoin ihmiset valittavat, että tshekkiläiset eivät puhu englantia. Minusta se oli vain piristävää, kun joka paikassa ei lontoo jyllännyt. Kerran löysimme ravintolaan, jossa ei osattu sanaakaan englantia, onneksi oli vähän tshekkiläistä ruokasanastoa mielessä ja kuvia menussa. Sai vähän jännitystä elämään.

Ei mitään valittamista mistään. Ehkä me olimme jotenkin erilaisella asenteella tai sitten meillä sitten oli vain satumainen tuuri.

Hyvä ystävä6

Sähköpostin roskapostittajat ovat yrittäneet opetella ahkerasti suomen kieltä viime aikoina. Esimerkiksi tänään postilaatikossani oli yöllä tulleet viestit Melina Riikoselta aiheella Sinun posti on valittu sekä Maria Kingtonez.com:lta aiheella First Date - Hyvän Näköisi!.

Lisäksi muun muassa Norman López on lähestynyt minua aiheella deDear ystävälle.
MaRioNi ja miguel de la torre kirjoittavat minulle aiheella Hyvä ystävä:. En muista missä olisin tavannut nämä hyvät ystäväni. Ehkä baarissa, ja siksi en muista?

En muista myöskään tavanneeni christine la grangea tai Marianne Buyckia, jotka kirjoittavat minulle romanttisesti ranskaksi cher ami:. Enkä ole edes käynyt Ranskassa, vaikka kyllä haluaisin. Vielä niitä tulee toki englanniksikin, esimerkiksi pfshops6 kirjoittaa minulle aiheella dear friend6. Eli olen ehkä hänen kuudes ystävänsä.

Elokuvamaailma ei olekaan mätä

Tummien perhosten koti on kahminut eniten Jussi-ehdokkuuksia (10)! Elokuvamaailma ei ehkä olekaan läpeensä mätä. Tosin vielä se vaatii sen, että elokuva niitä Jusseja myös voitaa.

(Tsiigaa mitä Polo skriivasi aiheesta maaliskuussa).

Elämä on yksisuuntainen polku

Elämä on pieni, kapea polku, joka on täynnä pieniä risteyksiä. Joka risteyksestä käännyt johonkin suuntaan, etkä koskaan saa tietää, mitä siellä toisessa suunnassa olisi ollut. Et välttämättä tule edes ajatelleeksi, että se toinenkin suunta oli. Mutta toisinaan tulet.

Silloin mietit, mitä jos olisit valinnut toisin? Mitä jos olisit tehnyt jonkin pienen asian eri tavalla? Mikä olisi lopputulos tällä hetkellä? Mihin polku olisi vienyt? Vilkku oli jo päällä, mutta vauhtia oli liikaa ja risteys menikin ohi. Noh, takaisin ei voi kääntyä. Enää ei auta vilkuttaa, jos on jo ojassa.

Tosiasiahan on, että polku vie loppujen lopuksi samaan paikkaan, mutta reitin varrelle mahtuu kaikenlaista, ja polun toista haaraa pitkin reitti voi hyvinkin olla totaalisen erilainen. Ja se polun risteys, jossa olet tehnyt valinnan, voi näyttää hyvinkin mitättömältä mutkalta.

Tänään päätät mennä eri kauppaan kuin eilen. Tänään päätät pitää tietokoneen kiinni koko päivän. Tänään päätät katsoa elokuvan, josta joudut tietämättäsi myöhemmin keskustelemaan.

Päätät, saatatko tytön kotiin, vai kutsutko kylään. Tai kutsutko jonkun elokuviin vai jätätkö kutsumatta. Soitatko vai jätätkö soittamatta. Lähetätkö viestin vai jätätkö lähettämättä. Aloitatko keskustelun vai jätätkö aloittamatta. Sanotko ylipäänsä mitään vai oletko hiljaa. Pieniä suuria asioita. Valintasi tehtyäsi et voi tietää mitä toisella polulla on. Kannattaako jotkut asiat silti jättää tekemättä tai sanomatta? Ehkä, ehkä ei. Polku jatkuu silti, mutta se menee vain eri suuntaan.

Taitavat eläjät eivät jää miettimään, mitä jos olisin tehnyt toisin, olisiko toisella polulla elämä ollut hienompaa. Mutta pystyykö siihen oikeasti kukaan?

Tottakai on myös isompia risteyksiä. Valitset opiskelupaikan, valitset asuinkaupungin, valitset työpaikan ja niin pois päin. Ne ovat ne suuret kehykset. Mutta jopa tärkeämpiä voivat olla ne pienet, huomaamattomat risteykset, jotka ehkä huomaat myöhemmin.

Pohtii polkujaan miettivä ja unirytminsä menettänyt Polo, joka menettäisi sen silti uudestaan, vaikka joutuisi takaisin samaan risteykseen.

Vastaajana puoliso

Edellistä uniaihetta tässä hieman samalla sivuten. Minulle tuli kutsu korva-, nenä-, ja kurkkutautien poliklinikalle. Ohessa on kaavakkeita, joita tulee täyttää. Yksi kaavake on yksiselitteinen, siinä kysytään 4 kysymystä, joiden vastaajan pitää olla kuorsauspotilaan puoliso.

No mitä helvettiä. Tässä ei ole edes vaihtoehtoa tai mitään lievennyksiä. Nyt olisi pari päivää aikaa siis etsiä se puoliso.

Unta, jossa porolta katkaistiin jalat

Joskus sitä näkee semmoisia unia, jotka jäävät väkisin mieleen. En minäkään hirveän usein unia näe, mutta nyt näkyi kummallinen uni. Toki unirytmini on ihan sekaisin ja muutenkin taidan olla ihan sekaisin.

Unessa oli ihmisiä, joita en enää muista tunnistaneeni. Minulla ja jollain oli lemikkiporo, joka oli hiukan villi, mutta sympaattinen. Menimme tämän kaverini sukulaislasten luo, niitä oli kolme tenavaa. Ne olivat odottaneet poroa pitkään ja puuhastelivat poromme kanssa takahuoneessa, samalla kun me porisimme olohuoneessa.

Vähän ajan päästä poro konkkasi olohuoneeseen ja sen vartalo oli kummallisen lähellä maata. Sen säkäkorkeus oli siis pudonnut mitättömäksi. Sen kaikki jalat oli katkaistu ja se töpsötteli lyhyiden luiden varassa ympäriinsä hätäisen oloisena! Kauhistuin! Mitä helvettiä, miksi porolla ei ole enää jalkoja?!

Menimme takahuoneeseen ja siellä lapset tyynenrauhallisesti selittivät, että olivat katkaisseet porolta jalat. Ei heillä muistaakseni mitään erityistä tarvetta poron jaloille ollut.

Keksin tuossa aamuyön tunteina jo vertauskuvallisen selityksenkin tälle, mutta se olisi tietenkin heti pitänyt kirjoittaa ylös.

Jotenkin tuntuu, että se peilaa omaa elämänmenoani viimeisten kuukausien ajalta. Loka-marraskuussa tuntui, että kaikki menee vauhdikkaasti ja hyvin. Nyt tuntuu, että on katkaistu jalat, ja vauhti pysähtyi. Kuin seinään.

Lampaantalja

Onneksi uutta vuotta juhlitaan vain kerran vuodessa. Vielä ei ole vapun voittanutta, mutta uusivuosi on kyllä jo aika lähellä. Metkaa oli Kuusamossakin. Kossu tuli kylään tiistaina, ja lähdimme Rukalle. Piste oli täynnä ihmisiä, ei siellä mahtunut juuri liikkumaan. Venäläisiä ja lumilautailijapoikia.

Aattona mentiin sitten keskustan tuntumaan vanhaan omakotitaloon. Ei ammuttu toisiamme raketeilla silmään, vaikka Rostia olikin yksi lähellä osua. Vuoden vaihduttua ajauduimme kuin ajauduimmekin Fionaan. Tai minkä niminen se nyt nykyään olikaan.

Aamun henkevimmässä olotilassa katsoimme mäkihyppyä ja juttu muuttui omituikseksi, kuten normaalia. Erinäisten piirteiden ja keskusteluiden jälkeen sain tukun lempinimiä. Kaikki yhdistettynä nimimutaatio kuului: Vahvan ysin juutalainen uskonnonopettaja Lampaantalja-Tuomo, pedari. Hyvää alkanutta vuotta.