generated by sloganizer.net

perjantaina, joulukuuta 18, 2009

Mitä tämän blogin kautta saa?

Tämä blogin uskottavuus on mennyt jo ajat sitten. Viimeisin päivitys on syyskuulta. Sitä ennen oli koko kesä taukoa. Luin tänään Nyt-liitteestä muotibloggaajasta, joka oli käynyt Pariisissa muotinäytöksessä bloginsa ansiosta. Siinä hän kertoi, kuinka useat bloggaajat kyselevät, miten voisivat perustaa muotiblogin, jonka avulla saisi ilmaisia tuotteita. Tuli mieleen tämä oma blogini.

Tämä ei tosiaan ole muotiblogi. Enkä tosiaan ole pitänyt tätä ilmaisten tuotteiden toivossa.

Blogini oli uransa huipulla helmikuussa 2008. Tuolloin sain kutsun tämän blogin ansiosta lähteä tuomariksi Suomen ensimmäisiin Suomen seksikkäin tavis -kisoihin. En saanut matkaa ilmaiseksi (matkakorvaukset tosin myöhemmin luvattiin, mutten koskaan hakenut niitä), enkä oikeastaan mitään, mutta tavallisena maalaispoikana oli mellevää tavata Wallu, Oskari ja Susanna. Sain työtarjouksia (palkattomia tosin), kirjoittelin vierailevana kirjoittajana nettisivuille ja kaikkea.

Sitten kusin hommat. Jätin yhteydenpidon ja lopetin blogin päivittämisen. Siihen loppui tämän blogin kautta saavutettu kansallinen julkisuus.

Tulipahan vain mieleen. Saatan yrittää päivittää tätä nyt. Tai sitten en.

Ei kommentteja: