Mr.Polo goes to pääkaupunki

Jahas. Tänään ei ole mielen päällä mitään uutis- tai henkilömaailmajuttuja, joten pitäisikö vaihtelun vuoksi pitkästä aikaa jorista jotain omista kuulumisista? Sikäli mikäli varalta jos joku haluaa tietää, eikä uskalla kysyä, että mitä kuuluu. Löytyy sieltä selaimesta se nuolinäppäin vasemmalle (huomasin juuri, että siinä ei muuten enää lue, että back tai edellinen) jos kuulostaa pahalta.

Maanantai-iltana pitäisi lähteä puksuttelemaan yöjunalla Helsinkiin. Tiistaiaamuna edessä on SanomaWSOY:n toimittajakoulun pääsykoe. Osallistujia on ilmeisesti reilu 200 ja siitä menee 50 henkilöä haastatteluun, josta kouluun pääsee parikymmentä.
En lähde reissuun mitenkään suurin odotuksin, sillä kokeessa on varmasti monia kokeneita ja älykkäitä freelancer-toimittajia, jotka halajavat koipeaan Sanoman oven väliin.
Tarina hakuprosessin takana oli sellainen, että bongasin ilmoituksen koulusta Ilta-Sanomien nettisivulta ja ilmoitin siitä taistelutoverilleni Kossulle. Mieshän aikoi hakea sinne ilman muuta. Itse en oikein innostunut heti ajatuksesta. Hakisinko tosissaan. Haluaisinko Helsinkiin.
Vähän aikaa mietin ja kelailin hakulomaketta ylös-alas (niin, nykyään ei selailla, vaan ajellaan tuolla "hissillä", joka on tuossa oikeassa laidassa). Nopiruvie! Haenhan minä kyllä.
Sanoman toimittajakoulu on viimeksi ollut toiminnassa 17 vuotta sitten. Minä ainakin arvostan sitä koulua.
Lähetin siis vaaditut juttunäytteet ja täytin lomakkeen. Viimeisenä päivänä itseasiassa.
Tuli ilmoitus, että tervetuloa pääsykokeeseen, mikä oli kyllä yllätys. Vielä enemmän yllätys se oli sitten, kun kuulin hakijamäärän - 1425 hakijaa.

Oho.

Tämä on jo saavutus sinänsä, että voisi vaikka lopettaa tähän. 1200 hakijaa on jo ohitettu. Minut on valittu jatkoon ohi 12oo muun.
Tämä kortti on nyt katsottava loppuun ja koitokseen on valmistauduttava täysillä. Vaikka ihan vain niiden 1200 takia, joista osa saattoi pettyä katkerastikin.
Myös taistelutoveri Kossu pääsi pääsykokeeseen, joten poijjille tuli matka pääkaupunkiin. Taistelutoveri sitten ehdotti, että sama jäädä kokeen jälkeen pääkaupungin yöelämää tutkailemaan. No toki. Elämä on aina mukavampaa, jos on mitä odottaa. (On muuten hyvä mainoslause. Se on sen matkatoimiston, jonka nimeä en silti muista.)

Toisaalta, nyt kun tosissaan pyrin, niin se voi kosahtaa sitten siihen. Aikanaan meillä oli yläasteella metsästystutkintoon tähtäävä kurssi. Sain metsästyskortin opettelemalla lajit hyvin ja kuuntelemalla tunnilla. Opettaja sanoi, että on mahdotonta päästä koe läpi (eli saada kortti), ellei lue kirjaa ainakin kerran. Kokeessani oli kaksi virhettä ja se oli kahden kurssin paras tulos. En koskaan viitsinyt kertoa opettajalle, että enpäs lukenut. Ei hän olisi kuitenkaan uskonut. Vaikkakin nyt ehkä pitäisi kertoa, sillä sehän on vain loistava kehu hänen opetustaidoistaan.
Pointti oli kuitenkin se, että minulle oli käytännössä ihan sama sainko korttia, olinpa vain kurssilla kun toisaalta kiinnosti ja kaveri oli kurssilla (tottakai, yläasteen tärkein syy valita kurssit).

Aikanaan hain tämänhetkiseen opinahjooni OAMK:uun kouluna muiden joukossa. Olin ymmärtänyt pakkohaun väärin ja kävin Oulussa ja Torniossa ammattikorkean viestinnän pääsykokeissa. Halusin yliopistoon, mutta toisaalta minulla ei ollut mitään tietoa mihin oikeasti haluaisin. Silloin hain myös NäTyyn sekä tiedotusoppia Tampereelle. Hain myös Poriin ammattikorkeaan viestintää, mutta en koskaan mennyt pääsykokeisiin.
No, Oulun kokeessa olin siis täysin ilman paineita, koska oli sama pääsisinkö vai en. Koe tuntui helpolta ja pääsin heitolla sisään.
Sellaisiin kouluihin en siis ole vielä päässyt, joihin olisin tosissani hakenut, kuten Jyväskylään puheviestintää, yhteisöviestintää tai journalistiikkaa sekä Tampereelle toistamiseen tiedotusoppia. Ehkäpä se muuttuu. Jos ei nyt, niin myöhemmin.

Kuitenkin, mietin, pitäisikö lähteä Helsinkiin täysin vapaa vaihde päällä ja siten päästä haastatteluun. Tosin tuskinpa se enää tässä vaiheessa onnistuu.
Huomenna oli aikomus käydä testaamassa yleistietoa pubivisassa taistelutoverin kanssa.

Saapa nähdä pitääkö rynniä kirjastoon ja ruveta tankkaamaan vanhoja Hesareita.

Käytiin kuvaamassa ja haastattelemassa tyyppejä kaupunginteatterilla Lasten ja nuorten teatteriviikkoa koskien. Eräs näyttelijä oli liian levoton kameran edessä haastateltavaksi, joten materiaali meni kuulemma aika lailla käsille. Onneksi meillä on onnistunut ohjelma jo niistä äidinkielen kirjoituksista, joten no probleemo. Parempi vain kuulemma arvostellaan.

Sunnuntaina tarkoituksena järjestää PES-turnaus. Eipä ole aikoihin tullut moistakaan pelattua. Katsotaan löydänkö itseni hänniltä, vai puuttuuko Miss Onnetar peliin.

Ai niin. Maanantaina synttäripäivä. Ajattelin, että voisi pitkästä aikaa juhlia niitä jotenkin, joku päivä. Ei tosin silloin maanantaina. Silloin ollaan junassa. Tai no, ainahan on ravintolavaunu.