generated by sloganizer.net

keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

Lappilaisnuorille eduskuntaehdokas ja patja täyteen olutta

Törmäsin mielenkiintoiseen kansanedustajaehdokkaaseen viime viikolla jossain sanomalehdessä muistaakseni. Susanna Viitala pyrkii keskustan listoilta Lapista läpi. Herkesin ajattelemaan, että kuinka nuori ehdokas tänä päivänä voi tosissaan pyrkiä läpi. Vaikka ehdokkaaksi asettumisen ikäraja on 18 vuotta, valitaanko sinne koskaan ketään nuoria.

Nykyisellä äänestämiskäyttäytymisellä Sauli Niinistö on juniori.


Mutta kuinka nuori on oikeasti kypsä päättämään maamme asioista? Kuinka nuori osaa pohtia asioita tarpeeksi monelta kantilta ja tarpeeksi syvällisesti? Kuinka tärkeää elämänkokemus sitten on tuossa edustajan hommassa?
En tiedä, mutta jos jonkun nuoren luulisi olevan valmis eduskuntaan, niin Susanna Viitalalla näyttää olevan asiaa ja mielenkiintoa sekä tietotaitoakin jo. Eikä taida karismaa ja viehätysvoimaakaan puuttua, vaikka en ole livenä nähnytkään. Jos opiskelee koulussa politiikan tutkimusta (aka. valtio-oppia), niin sen luulisi olevan hyvä pohja. Neidin kirjoituksetkin ovat helppoa luettavaa, eivät siis mitään kapulakieltä.
Hienoa hienoa, sääli, että sattuu olemaan väärässä vaalipiirissä, joten ääneni on yhä jaossa. Mutta siinäpä lappilaisille nuorille hyvä vaihtoehto.



"Ehdin juuri ja juuri täyttää vesipatjan oluella ennen kuin Viivi tulee töistä", tuumasi Wagner päivän Hesarin sarjakuvassa. Illalla pariskunta pötkötteli sängyssä ja Wagner ihan pöhnässä. "Miksi sinulla on pilli", Viivi kysyi.
Tämä ei nyt mitenkään liity mihinkään, mutta oli niin hauska sarjakuva taas, että piti oikein itekseen taas hymähdellä täällä. Viivi ja Wagner on kyllä oikeasti paras sarjakuva. Varsinkin kaikille, jotka ovat kasvaneet jo Aku Ankasta ulos. Tai en tiedä onko sille sen kummempaa "ikärajaa".



Matkapuhelinten sopimusvalmistaja Elcotec on päättänyt sitten irtisanoa "melkein kaikki" työntekijänsä, eli 500 työntekijää 700:sta Suomessa. Lisäksi Elcotec siirtää virallisen kotipaikkansa Luxemburgiin. Yrityksellä on maailmalla 23 000 työntekijää.
Eli siis työntekijät ja teollisuus halpamaihin.

Samaan aikaan kun Nokia rummuttaa liikevoittoaan ja menestystään, irtisanoo ensin Perlos ja nyt Elcotec ison määrän työntekijöitä Suomesta. Eli kenellä sitten oikeasti menee hyvin. Ei se menestys näy ainakaan suomalaisissa työläisissä ja heidän perusarjessaan. Firmat menestyy ja työntekijät laitetaan kävelemään. Kiitoksia hyvistä palveluistanne ja siitä, että siivititte meidät korkeaan lentoon, nyt emme enää tarvitse teitä.
Joku tässä yhteiskunnassa mättää. Eikä se johdu siitä, että Kiinassa olisi kivempi ilmasto.
Pisteet sille suomalaisfirmalle, jolla on pokkaa säilyttää tehtaansa ja työntekijänsä täällä. Tosin minun pisteeni eivät taida paljoa lämmittää.

Ei kommentteja: