Mainoksesta tuli melkein totta

Aivan kauhiaa oli tapahtua tänä päivänä. Nimittäin. Tulin Ouluun tuossa viiden aikoihin. Nälkä oli niin mahoton, että oikeasti alkoi jo heikottaa. Olen aina ihmetellyt niitä ihmisiä, jotka valittaa, että on niin nälkä, että heikottaa, mutta nyt tiedän mitä se tarkoittaa. Ei ollut sen raskaampi päivä ollut ja aamusellakin äpöstelin, silti oli nälkä. No se ei ole se pointti nyt.
Menin sitten Rotuaarin S-markettiin, tuohon lähikauppaan. Hoksin, että no niin, ostanpas Vaasan ruispaloja. Onpas mukava. Saa pussillisen mahdollisesti jopa pehmeitä Ruispaloja. Käppäilin leipähyllyä kohti ja kohti sitä kohtaa, jossa muistelin Vaasan Ruispalojen sijaitsevan. Siinä kohtaa seisoi mies. Katsoin häntä.

Hänellä oli kädessään pussillinen Vaasan Ruispaloja.

Katsoin leipäkoriin. Se oli tyhjä. Kerkesin säikähtää ja ajatella - ei helvetti käykö tässä niinkuin mainoksessa. Jäänkö ilman. Onneksi se mies jostain syystä nakkasi leipäpussin takaisin koriin. Ryntäsin salamana paikalle ja kahmin pussin koriini. Sainpas. Huhhuh. Kerkesin jo säikähtää.
Perhana, pitääkö se vaihtaa kauppaa, kun noin säikyttelevät, että eivät osta tarpeeksi Vaasan Ruispaloja valikoimiinsa.

Tätä tekstiä ei sitten ole maksettu Vaasan Leipomon taholta. Ne Ruispalat on oikeasti erimakuisia, kuin muiden tehtaiden tekemät ruispalat. Olen testannut useita, jotka ovat vähän halvempia. Olen ajatellut, että samanlaista leipää ne on kuitenkin. Mutta joka kerta - mikä pettymys, eivät ole läheskään yhtä hyviä.
Nykyään maksan suosiolla sen muutaman kymmenen senttiä lisää, jotta saan aitoa ja oikeaa. Se niiden mainoslause ei ole - harvinaista kyllä - tuulesta temmattu. Kertakaikkiaan "Suomen suosituinta leipää."


Linja-autosta kämpille kävellessäni (ensimmäistä kertaa älysin jäädä tuomiokirkon pysäkillä pois, josta lyhyempi matka) raahauduin Rotuaarin läpi. Tuntui kotoisalta. Oli mukava palata Ouluun. Ihmisiä ja elämää, sopivasti, ei liikaa. Perhanan perhana. Voiko täältä enää lähteäkään, jos kävisi kutsu muualle yliopistoon?
Toisaalta. Ei voi tietää kuinka kotoisaa monessa muussa kaupungissa on, kun ei ole kovin montaa kaupunkia tullut testattua.

Oli tullut yksi puhelu kun viimein pääsin kämpille. Kolmen aikaan oli soittanut. En ollut nyssessä kuullutkaan kun Katri Ylanderi oli koittanut saada huomiotani. Soitin siis numeroon. Helsingin Sanomiin meni. Rupesi kauppaan minulle lehteä. On se perkele.

Että minun pitää soittaa ja sitten täti kauppaa lehteä minun puhelinlaskuni rullatessa.

Soittaisivat vaan edelleen niistä tuntemattomista numeroista. Tai sitten pitää itellä lopettaa takaisin soittelu. Kai ne soittaa uudestaan jos niillä oikeasti on asiaa. Ja sitten se toinen siellä ajattelee, että kyllä se soittaa, sitten kun huomaa, että puhelu on tullut. Siinäpä sitä taas ollaan.

No joo, on se tullut viime aikoina huomattua, että Hesari on kiistaton ykkönen tämän maan lehdistä. Vielä minä sen jonain päivänä tilaan. Mutta saas nähdä milloin. Sillä Kalevassa on ainakin vielä se paikallisuus valttina. Kansallisissa tai kansainvälisissä uutisissa se ei kyllä pysty kilpailemaan, mutta mieluummin minä luen ilmoituksia ja uutisia Oulun menoista ja menopaikoista, kuin Tavastia-klubin tulevista konserteista tai Hakaniemen naurulokeista.
Ehkä minulla on joskus rahaa tilata ne molemmat. Tosin sitten tulee ajankäytöllinen ongelma. En kuitenkaan kerkeä lukea molempia. No toisaalta voisin lukea Kalevasta ilmoitukset ja Hesarista uutiset. Aika kallis ilmoituslehti se kyllä olisi. Samat lukkee Forumistakin.

Kai minun piti jostain uutisestakin jotain pohtia, mutta enpäs enää muista mitä ja mikä se uutinen oli. No, olihan sitä tuossakin yhteiskuntaa tälle kertaa.