Nightwishin uusi satakieli julkistettiin sitten. Ei voi kieltää, hyvältä kuulostaa tuo uusi sinkku. Saattaapa vain yhtyeen levy löytää aikanaan paikkansa myös allekirjoittaneen levyhyllystä.
Eva-sinkun myynnistä tulleet tulot lahjoitetaan kokonaisuudessaan kahdelle kiteeläiselle perhekodille. Hienoa, hienoa, pieni ele osoittaa sen, että Nightwish ja Tuomas Holopainen tekevät musiikkia sydämellään, eivät lompakollaan.
Tai sitten osaavat vain mediapelin helvetin hyvin.
Yksi asia vain närää. Miksi ihmeessä sinkkua myydään ainoastaan netissä ja Suomessa NettiAnttila myy sitä yksinoikeudella!? Tuo vie vähän pohjaa tuolta hyväntekeväisyystempaukselta. NettiAnttila on mahtanut maksaa valtavat rahat yksinoikeudesta. Kuinka hyvin sinkusta irtoaisikaan rahaa näille perhekodeille, jos sitä myytäisiin normaalin tapaan? No okei, muuallaEuroopassa sitä toki myydään usean verkkokaupan kautta, mutta silti.
En vaan ymmärrä tuollaista suuren maailman meininkiä, miksi antaa yksinoikeus jollekin nettikaupalle myydä sinkkuaan? Olkoon vaikka kuinka mediapeliä.
Mediapelin puolesta puhuu myös tämä artistin paljastamisen "aikaistaminen". Ilta-Sanomien joku dude kirjoitti ihan mielenkiintoisesti ja täytyy hiukan yhtyä mielipiteeseen. Sinkkujen "karkaamisia" markkinoille ennenaikaisesti on tapahtunut ennenkin. U2:lla se on jopa tapana. Nyt tämä Nightwishin sinkku karkasi Briteissä nettiin yllättäen noin viikko sitten. Oikeastaan juuri sopivan ajan etukäteen. Tässä välissä ehti tehdä päätöksen aikaistaa pikkuisen artistin paljastamista, eikä se kuitenkaan aikaistunut kovin radikaalisti, ainoastaan viikon. Viikko sinne tai tänne.
Kovan mediahuomion artistin paljastaminen sai. Toki olisi saanut sitä ensi viikollakin, mutta kenties siitä otettiin nyt kaikki mahdollinen irti tuomalla uutiseen yksi lisäelementti, aikaistaminen, mukaan.
Kaikki vain näyttää sujuneen niin mutkattomasti ja kivuttomasti. Ei ennenaikaisia paparazzikuvia artistista. Ei ennakkonäytteitä mistään kappaleista. Ei mitään konkreettista. Kunnes nyt yhtäkkiä täysin valmis sinkku "karkaa" markkinoille pari viikkoa etukäteen. Aivan kuin maalinsa puoli vuotta puhtaana pitänyt Kanadan jääkiekkomaalivahti yhtäkkiä päästäisi maalin Kazakstanin alivoimaketjulle.
Urheilu on täynnä yllätyksiä, mutta en täysin jaksa uskoa tähän Nightwishin pettämättömän mediahallinnan yhtäkkiseen, hetkittäiseen pettämiseen. Kyllähän tämä oli täysin suunniteltu juttu. Ja läpihän se meni. Kansa osti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

1 kommentti:
Mitä isot (U2) edellä, sitä pienet (Nightwish) perässä.
Mediapeliähän tämä ja se on näin pienessä maassa varsin helppoa.
Mitä tulee nettianttilan (mikä on muuten ihan perseestä) yksinoikeuteen: tämä on iTunesin (ja itse asiassa myös "uukkareiden") lanseeraama ja suosima konsepti. Toki rahat menevät hyväntekeväisyyteen, mutta yksinoikeudesta nettianttila on Nightwishille toki maksanu.
Kinda win-win. Paitsi kuluttajalle.
P.S. iTunes muuten pesee kaikki suomalaiset nettikaupittelijaräpöstelijät kuusi nolla. Suosittelen.
Lähetä kommentti