generated by sloganizer.net

sunnuntai, toukokuuta 13, 2007

Maa sikiää hihhuleita

Onpahan muuan perususkonnon voimaan kyllästynyt pappismies perustanut Nokialla oman uskonnollisen liikkeensä, Nokia Mission. Nokia Missio haarautuu evankelisluterilaisesta. Tämän pappismiehen kerrotaan tempaavan suurissa joukkokokouksissa ihmiset mukaansa ja saavan suggeroitua (vaikuttaa toisen ajatteluun tai toimintaan ohjaavasti tämän huomaamatta) yleisön jonkinlaiseen hurmioon. Hitler meininkiä siis.

Lisäksi sanotaan, että tämä pappismies joukkoineen on muun muassa parantanut sairaita. Monella liikeen pastorilla on helluntalainen tausta. Ihmeteot, Raamatun kirjaimellinen tulkinta, kielillä puhuminen ja "lopunajan sadonkorjuuseen" uskominen ovat liikeen ominaispiirteitä. Toisaalla piispa Samuel Salmi osoittaa huolensa näiden "karismaattisten liikkeiden" kasvusta.

Tähänkin maahan mahtuu monenlaista tallaajaa, sehän on tiedossa. Ainut mikä tuossa ihmetyttää on tuo nimitys "karismaattiset liikkeet". Mistä ihmeestä moinen nimitys ja miksi? Mitä karismaattista siinä on. Varmasti ne johtajat ovat karismaattisia, mutta että yleistetään se noihin nimiin. "Karismaattiset liikkeet" antavat minun mielestäni liian positiivisen kuvan näistä hihhuleista. Ja piste.

Euroviisuista


Hanna veti hyvin. Eurooppa äänesti oudosti. Moldova jäi turhan kauas kärjestä, mallin näköinen tyttö osasi nimittäin myös laulaa. Bulgaria kiri mukavan korkealle, se oli harvoja esityksiä, jotka jäivät minun mieleeni - shamaanimeininki iski. Venäjällä oli myös piristävä esitys.

Suomi
sai 12 pistettä Ruotsilta (liekö taas Skypen ansiota) sekä Islannilta, josta pisteet lienee tulleet aidosti. Islannin pisteiden antaja oli illan kaunein ilmestys. Melkein jo tilasin lentoliput Reykjavikiin.

Ei kommentteja: