generated by sloganizer.net

torstaina, toukokuuta 31, 2007

Rahoitusvinkki pikavipin sijaan

Helsingin kaupungin liikennelaitos on lisännyt sanojensa mukaan lipuntarkastajien määrää ratikoissa (Tai siis spårissa ja raitsikoissa, kuten stadilaiset kuulemma sanovat). No eihän siinä mitään, mutte ne pannahiset ovat alkaneet enenevissä määrin kulkea siviilit yllä työtehtävissä.
Siinäpä jollekin oiva rahastuskeino!

Menee vain ratikkaan muina miehinä ja alkaa tarkastaa matkalippuja. "Ja matkalippujen tarkistus."

"Jaha, teilläkö ei ole lippua. Sakkomaksu on viisikymmentä euroa. Maksakaa käteisellä samantien niin saatte neljäänkymppiin."

Ja sitten vain spårasta ulos ja kaljalle.


Jälkikirjoitus, Post Scriptum

Käykää kuuntelemassa oululainen kesähitti Lissut - Pissikset täältä. Kenties kauniimpaa kuin Tea Hiillosteen kandidaatti kesähitiksi.

Huippukoulut tuloo

Helsinkiin on jo jonkin aikaa kaavailtu "huippuyliopistoa". Mahtavaa älyn keskittymää, jonne pääsevät vain harvat ja valitut. Parhaat valioyksilöt. Viisaimmat, älykkäimmät ja kauneimmat. Isänmaamme teknologian ja hyvinvoinnin tulevaisuuden toivot.

Tieteet ja taiteet ristikkäin ja päällekkäin sulassa sovussa, toisiaan hyväillen, kieriskellen maineessa ja kunniassa yltäkylläisyyteen asti. Näin maamme pääkaupungissa eteläisessä Suomessa.

Mutta ei siinä kaikki. Nyt myös Lapin pääkaupunki, Napapiirin kruunu, Rovaniemi aikoo perustaa huippukoulutuslaitoksen. Rovaniemi tiivistää yliopistonsa ja ammattikorkeakoulunsa, ja mitä muita kouluja siellä nyt onkaan, suhdetta. Suhteesta tulee intiimi ja kiihkeä. Tuloksena paljon älykkäitä (ja kauniita) nuoria Pohjois-Suomen tulevaisuutta turvaamaan.

Tämä Lapin huippukoulutuskeskittymä tulee olemaan kansainvälisesti kiinnostava ja alueellisesti vahva. Sitä eivät kuulemma tuulet tule horjuttelemaan. Nyt on sitten tulossa sekä Suomen että Lapin pääkaupunkeihin mahtavat huippukoulut.

Eräs asia vain jäi mietityttämään. MITÄS H***ETIN KOULUJA SITÄ ON AIKAISEMMIN SITTEN PYÖRITETTY!?


Että nämä kaikki tällä hetkellä Suomessa olevat yliopistot ja korkeakoulut on sitten ihan paskoja, niinkö? Täynnä huonoja oppilaita ja ala-arvoista opetusta. Sieltä valmistuneet helppoheikit ovat ihan sekundatavaraa. Sama roudata työttömyyskortistoon suoraan. Ei niistä mihinkään ole. Laadutonta jälkeä nämä korkeakoulut tekevät.

Rumat ne rahalla pröystäilee.

sunnuntai, toukokuuta 27, 2007

Tutkintoa ei tarvita, mutta opiskele silti

Uusin Journalisti on kysellyt alan opiskelijoilta opiskelun kiinnostavuutta ja tutkinnon suorittamisen tarvetta. Ensisilmäyksellä tulos on mielestäni yllättävä.

Kahden amk-vuoden aikana ja yhä edelleen yliopisto-opintoja haihattelevana eniten yllätti seuraava tulos: "Jyväskylän yliopiston journalistiikan laitoksessa 1987-1999 aloittaneista vain 61 prosenttia on valmistunut."

Ymmärtäisin tämän täällä amk-ympäristössä, mutta ihan äkkiseltään en ymmärrä, että siellä yliopistossa on sama meininki. Vaikeaa analysoida näin koulun ulkopuolisena. Toki elämäntilanteet muuttuvat ja töitä saattaa pukata jo ennen todistusta.

Silti Journalisti kertoo, että kyselyyn vastanneet ovat paitsi motivoituneita, myös tyytyväisiä opiskelijoita. 94 % pitää opintojaan vähintään melko kiinnostavina ja 82% mielestä opinnot valmentavat työelämään ainakin kohtuullisesti.

Ensimmäisen vuoden viestinnän opiskelija Helsingin yliopistosta tuumaa haastattelussa, että
"Jos käy jotain koulua, ei ole mitään syytä olla ottamatta kirsikkaa kakun päältä, eli tutkintoa."
Repliikistä on havaittavissa tulevan maisterin optimistinen suhtautuminen. Tähän haluan lisätä, että jos käy koulun loppuun.

Kaikista mielenkiintoisin omalta kannalta on kuitenkin kolmen "suosituimman työnantajan" päälliköiden gallup, jossa kysytään tutkinnon tärkeydestä ja yliopiston ja amk:n eroista.
Sekä Hesarin taloustoimituksen esimies, Imagen päätoimittaja että Maikkarin uutistoimituksen toimituspäällikkö tuumaavat, että tutkinto ei nyt ole niin välttämätön.
"Korkeakouluopintoja on hyvä olla, mutta niinkään en katso onko henkilö valmistunut. Ylenemiseen vaikuttaa se, miten toimittaja on työnsä tehnyt." - HS
"Tutkinnolla ei ole merkitystä. Työkokemus merkitsee valinnassa eniten. Sen verran opintoja on hyvä olla takana, että pystyy tekemään yhteiskunnallisia juttuja." - Image
"Valmistuminen ei ole välttämätöntä, mutta haluamme kannustaa siihen. Tutkinnosta saa meillä pienen palkankorotuksen." - MTV3
Ja sitten se mielenkiintoisin

"Arvostan eniten yliopisto-opintoja. Oppiaineella ei ole niin väliä. Ammattikorkeakouluilla on perusasiat kunnossa, mutta niillä on vielä näyttämättä, miten hyviä uutistoimittajia ne kouluttavat." -HS
(päälliköllä itsellään kaksi alempaa korkeakoulututkintoa)

"Työkokemus opettaa parhaiten toimittajaksi, mutta opinnot voivat antaa yleissivistystä ja pohjaa teoreettiselle ajattelulle. Päteviä harjoittelijoita meille on tullut sekä yliopistosta että ammattikorkeakoulusta." -Image
(päälliköllä itsellään kandidaatin tutkinto Tampereen yliopistosta)
"Yliopistosta valmistuneella on yleensä laaja käsitys eri asioista, ja amk:n käyneellä on hyvät tekniset valmiudet uutistyöhön. Kumpikaan ei yksin riitä. Monesti olen esimerkiksi amk-opiskelijoille suositellut, että kannattaisi pyrkiä vielä yliopistoon." -MTV3
(päälikkö itse ei ole valmistunut, vaan on opiskellut eri aineita Helsingin yliopistossa)

Selvensikö jotain? Niin. Miettikääpä sitä.

Loppukevennykseksi vielä erittäin epävirallista mutu-tilastoa OAMK vie5jo: Tämän lukuvuoden lopussa yksikkömme allekirjottaneen vuosikurssilla journalismin opiskelijoita oli 12, joista tunneilla vieraili epämääräinen lukumäärä porukkaa, osan pitäessä välillä muutamia kuukausia taukoa töiden tai muun takia (allekirjoittanut mukaan lukien). Koko tämän lukuvuoden jaksaneita (muutamia kursseja lukuunottamatta) oli 58%.

Keskeyttäneitä tai pitemmällä tauolla olevia kahden vuoden aikana on ainakin 6, joita minä tiedän. Keskeyttämisprosentti on siis lyhyellä matematiikalla 33%. Korjatkaa jos olen väärässä. Hiukan alhaisempi siis kuin Jyväskylän yliopiston journalistien korkeahko valmistumattomuusprosentti (39%).

lauantaina, toukokuuta 26, 2007

Jack Sparrow nro 3

Tuli käytyä katsomassa Pirates of the Caribbean - Maailman laidalla. Jatko-osa numero kolme. Jatko-osaksi hyvää on se, että se on suoraa jatkoa edellisiin. Se tosin tekee siitä ikään kuin kolme elokuvaa pitkän elokuvan. Neljäskään elokuva ei ole mahdoton (toim.huom.).

Keira Knightley oli kaunis.
Orlando Bloom oli komea.
Johnny Depp oli Johnny Depp. Tytöille tiedoksi, että tässä elokuvassa oli paljon Johnny Deppiä. Mooonta mooonta.

Hyvä elokuva. Ei nyt jaksa enempää analysoida. Tämän sarjan elokuvat ovat niitä harvoja, joissa meikäläinenkin voi vain istua tuolissa ja nauttia, eikä tarvitse miettiä näyttelijäsuorituksia, ohjausta tai muuta vastaava. Täyttä ilotulitustahan tuo on. Toki kerran elokuvan aikana mietin, miltä Keira maistuisi.

Vinkiksi niille, jotka ovat menossa elokuvan katsomaan. Kannattaa katsoa loppuun asti. Ihan loppuun asti. Lopputekstien jälkeen on ylläri.


Tälläkin kertaa vain kourallinen ihmisiä jäi katsomaan lopputekstit. Muut eivät voi sanoa katsoneensa elokuvaa kokonaan. Heh.

torstaina, toukokuuta 24, 2007

Mediapelin mestari Tuomas Holopainen ja "karannut" single

Nightwishin uusi satakieli julkistettiin sitten. Ei voi kieltää, hyvältä kuulostaa tuo uusi sinkku. Saattaapa vain yhtyeen levy löytää aikanaan paikkansa myös allekirjoittaneen levyhyllystä.

Eva-sinkun myynnistä tulleet tulot lahjoitetaan kokonaisuudessaan kahdelle kiteeläiselle perhekodille. Hienoa, hienoa, pieni ele osoittaa sen, että Nightwish ja Tuomas Holopainen tekevät musiikkia sydämellään, eivät lompakollaan.

Tai sitten osaavat vain mediapelin helvetin hyvin.

Yksi asia vain närää. Miksi ihmeessä sinkkua myydään ainoastaan netissä ja Suomessa NettiAnttila myy sitä yksinoikeudella!? Tuo vie vähän pohjaa tuolta hyväntekeväisyystempaukselta. NettiAnttila on mahtanut maksaa valtavat rahat yksinoikeudesta. Kuinka hyvin sinkusta irtoaisikaan rahaa näille perhekodeille, jos sitä myytäisiin normaalin tapaan? No okei, muuallaEuroopassa sitä toki myydään usean verkkokaupan kautta, mutta silti.

En vaan ymmärrä tuollaista suuren maailman meininkiä, miksi antaa yksinoikeus jollekin nettikaupalle myydä sinkkuaan? Olkoon vaikka kuinka mediapeliä.

Mediapelin puolesta puhuu myös tämä artistin paljastamisen "aikaistaminen". Ilta-Sanomien joku dude kirjoitti ihan mielenkiintoisesti ja täytyy hiukan yhtyä mielipiteeseen. Sinkkujen "karkaamisia" markkinoille ennenaikaisesti on tapahtunut ennenkin. U2:lla se on jopa tapana. Nyt tämä Nightwishin sinkku karkasi Briteissä nettiin yllättäen noin viikko sitten. Oikeastaan juuri sopivan ajan etukäteen. Tässä välissä ehti tehdä päätöksen aikaistaa pikkuisen artistin paljastamista, eikä se kuitenkaan aikaistunut kovin radikaalisti, ainoastaan viikon. Viikko sinne tai tänne.

Kovan mediahuomion artistin paljastaminen sai. Toki olisi saanut sitä ensi viikollakin, mutta kenties siitä otettiin nyt kaikki mahdollinen irti tuomalla uutiseen yksi lisäelementti, aikaistaminen, mukaan.

Kaikki vain näyttää sujuneen niin mutkattomasti ja kivuttomasti. Ei ennenaikaisia paparazzikuvia artistista. Ei ennakkonäytteitä mistään kappaleista. Ei mitään konkreettista. Kunnes nyt yhtäkkiä täysin valmis sinkku "karkaa" markkinoille pari viikkoa etukäteen. Aivan kuin maalinsa puoli vuotta puhtaana pitänyt Kanadan jääkiekkomaalivahti yhtäkkiä päästäisi maalin Kazakstanin alivoimaketjulle.

Urheilu on täynnä yllätyksiä, mutta en täysin jaksa uskoa tähän Nightwishin pettämättömän mediahallinnan yhtäkkiseen, hetkittäiseen pettämiseen. Kyllähän tämä oli täysin suunniteltu juttu. Ja läpihän se meni. Kansa osti.

keskiviikkona, toukokuuta 23, 2007

Tyttö teki tukan

Olin tänään hiusmallina kun kaverin tyttökaveri tarvitsi koekaniinia kevytvärjäykseen. Tukkaan tuli lämmintä väriä ja sitä rataa. Kuvat puhukoon puolestaan.

Ihan komiata. Mukava olla välillä vähän piristävänkin näköinen, edes yhden päivän. :)

Hmm.. tukkani luonnollinen väri oli kuulemma harmahtava. Jokohan sitä on tulossa vanhaksi? Onhan siinä näkkyy eroa kuin Kekkosella ja Renny Harlinilla, vaikka ensin muka katottiin, että ei oikein tarttunu.
Vanha on toki vähän vanhempi kuva, että tukka vähän kasvanut jo.

tiistaina, toukokuuta 22, 2007

Vaarallinen vilkaisu

Tässä eräänä päivänä huomasin yhden tyttären, ketä en ollut nähnyt aikaisemmin. Tai siis olin kyllä. Mutta en ollut huomannut sitä mitä nyt. Tyttö katsoi minua ja hymyili kun tervehdimme. Ei siinä olisi pitänyt olla mitään outoa tai ihmeellistä. Hienoa, että ihmiset hymyilevät toisilleen. Piristää päivää. Kö?

Mutta sen jälkeen en saanut sitä tapausta mielestäni. Pari kertaa olen sen jälkeen nähnyt ne silmät. Silmissä oli uskomaton lumovoima. Salaperäiset kuin Andalucian yö. Ja hymy siihen päälle. Katse upposi kuin timanttipora.

Tuollaisten katseiden kanssa pitäisi olla varovaisia. Eivät aina nuo katseiden haltijat osaa hallita asettaan. Vaarallinen ase. Mies nurin. Länsirintamalla vaarallista liikkua. Jalat saattavat mennä alta tai mies saattaa sulaa.

Näin jälkeenpäin sitä tilannetta ajatellen, ei voi välttyä ajatukselta, että muuan jousipyssymies katseli jostain yläilmoista ja päätti ruveta kiusaamaan minua hiukan. Tulee aivan mieleen ne sarjakuvat, joissa se jousipyssymies on näkyvä hahmo. Harmillista vain, että ei sitten voinut ampua kuin toista.

maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Seduko se siellä tirkistelee?

No nyt tiedän mitä se Sedu illat touhuaa. Katselee tietenkin yökerhoistaan edellisillan aikana nauhoitetut valvontakamerakuvat ja syö popcornia. Oikean elämän Big Brother. Sub tv maksaisi maltaita, että saisi esittää nämä valvontakamerakuvat prime timessa.

No tämä oli karrikoitua. Mutta oikeasti itsellänikin kyllä pistää vähän miettimään nämä yökerhoihin asennetut nauhoittavat valvontakamerat, joista osa tallentaa kännäystä vieläpä salaa. Ei sillä, että meikäläinen itse olisi jotain salaperäistä yleensä puuhailemassa baareissa, mutta kyllähän se vähän arveluttaa. Joitain voi jopa haitata.

On toki näitä hyviä puolia, että voidaan todistaa, jos joku aloittaa tappelun tai onko asiakas oikeasti tosiaan unohtanut sen kalliin takkinsa narikkaan? Kuka varasti pöytään unohtuneesta käsilaukusta lompakon tai kuka tipautti drinkkiin tyrmäystippoja? Onko portsari kohdellut huonosti?

Yhtään vartijoiden ammattietiikkaa epäilemättä, nousee mieleen nämä viime aikojen kirjoittelut tirkistelevistä vartijoista. Kauppakeskuksissa zoomaillaan tissejä ja kivasti keikkuvia pyllyjä. Ja tämä tapahtuu kaupoissa, joihin mennessään ihmiset eivät yleensä tälläydy tai tekeydy erityisen viehättäviksi.

Mitenkä on sitten baareissa, joihin ihmiset pistävät parasta päälle? Nykyajan kulttuurissahan se tarkoittaa yhä useammin sitä, että pikkuisen paljastavaa voisi laittaa, vähän suurempaa kaula-aukkoa, hitusen lyhyempää hametta. Vartijoiden zoomailuparatiisi?

En tiedä, mutta meneekö missään rajaa tässä "kehittyvässä" yhteiskunnassa? Voidaanko meitä valvoa kaikkialla? Kehitysyhteiskunnan teknologiajuna puksuttaa ja Suomi istuu veturissa.

Niin, voihan sitä tosin aina jäädä kotiin.

sunnuntai, toukokuuta 20, 2007

90-luvulla esiintyjätkin olivat kännissä

Olihan se sellainen tuo 90's-show, että muutaman sanan ansaitsee. Hummasti ei sitten lähtenyt, koska halusi välttää riitelyä kotonaan ja majapaikassaan. Rollen kanssa sitten mentiin.

Show alkoi sillä, että joku kaljamahainen mies tuli lavalle ja alkoi puhua mikkiin. Mies paljastui kiertuemanageriksi.
"Äijä tuli sinne lavalle vitun kännissä ja jossain autonpesukamppeissa! En oo tuommosta esitystä ennen nähny."
Näin tuumasi Rolle illan päätteeksi, ja se oli osuvasti sanottu. Miehellä oli kulahtanut t-paita ja jotkut sortsin tapaiset. Tukka oli ihan sekaisin ja lisäksi miehen hammasrivistö oli samanlainen kuin Uuno Turhapurolla (ja tämä ei ole kielikuva, se oli ihan oikeasti niin). Niin, ja lisäksi ukkeli oli meleko tunnelissa, tosin puheesta silti sai selvää, että hommansa hoiti. Toisin kuin kohta mainittava henkilö.

Lisäksi jotenkin erityisen huvittavaa oli se, että joku intiaanityttö meni sitten iskemään sitä kiertuemanageria. Aivan illan päätteeksi kiertuemanageri juonsi Hausmyllyn uuden kappaleen ja otti yhdessä Hausmyllyn rumpalin kanssa housut pois. Miehet kekkuloivat kalsarisillaan ja kiertumanageri esitteli ruskettunutta kaljamahaansa. Mikäpä siinä sitten.

Neon 2 veti hyvin, vaikkakin oli Neon 1 feat. Päivi Lepistö. Hyvin se mies laulaa osasi, vaikka en mikään fani olekaan. Ja olihan siinä tuttuja biisejäkin.

Mira oli liminkalainen taskuraketti. Se oli se Mira, joka laulaa sen amis-biisin "Olen paha". Se olikin ainut tuttu biisi, lukuunottamatta niitä covereita. Energinen esitys oli tanssityttöineen.

Movetron oli kokoonpanossa Päivi Lepistö. Eli musiikki tuli vahvasti nauhalta, mutta ei se taida tärkeintä ollakaan tällaisilla keikoilla. Orkesterin soittajapojat ovat kuulemma jo niin vanhoja, että eivät jaksaneet lähteä. Monta 90-luvun hittisuomipop-pommia heitti Movetron. Päivi Lepistön kasvoista oli jo luettavissa pieniä iän tuomia viivoja, mutta lanne keinui kyllä kuin parikymppisellä! Nainen jaksoi heilua keikkojen jälkeen vielä hetken tanssilattiallakin.

Hausmylly oli aika ankara pettymys. Laulajapojat olivat aivan liian laitamyötäisessä. Tukeva silmälasipäinen hoilottaja oli enempi humalassa kuin Matti Nykänen aikoinaan Onnelan keikalla! Ainut onnistuja tässä porukassa oli yhtyeen naisjäsen. Tukeva mies ei muistanut biisiensä sanoja ja väliheitoissa mies sammalsi niin, ettei puheesta saanut selvää. Nainen joutui korjailemaan miehen sanomisia.

Eikä se toinenkaan räppäri kovin paljoa paremmaksi pistänyt. Keikan jälkeen tämä tukeva kaveri huojui ja horjui baarin puolella ja näytti aivan siltä kuin sammuisi hetkenä minä hyvänsä. Sattuipa mies ravistelemaan itseään hereillekin. Ihmettelin todella, miten tuo ukkeli oli äsken lavalla vetämässä keikkaa! Voisivat kunnioittaa yleisöä edes sen verran, että eivät lavalle sammuisi.

Yhteenvetona kuitenkin; tuli vallan mieleen lapsuus ja nuoruus sekä bilistely Kitkantiellä. Tuli kelattua nuoruutta ala-asteelta lukioon saakka. Ensimmäinen koskaan ostamani cd-levy oli muuten John Scatman - Scatman. Beepappabidöbö, babbabidöbbö.....

lauantaina, toukokuuta 19, 2007

Lordiko Tangomarkkinoille?

Televisio mainosti, että Tangomarkkinat ovat nyt kokonaan uudistuneet. Mietin, että viimeinkin. Esiintyköhän siellä Lordi vai mitenköhän ne ovat uudistuneet? Eivät ne sitten olleetkaan juuri uudistuneet.
Pääuudistus siis on se, että finaalissa on nyt vain kaksi miestä ja kaksi naista. Semifinaaleista toinen pari menee yleisöäänestyksellä ja toinen tuomariäänillä finaaliin. Esiintyjille annetaan myös pukeutumiskoodi.

On se tuokin uudistuminen positiivista. Nyt kun vielä alkaisivat järjestää kisat vain joka toinen vuosi niin saattaisi muistaa muitakin tangokuninkaallisia kuin Jari Sillanpään ja Marita Taavitsaisen tai Arja Korisevan.

Merikukka Forsisus ilmoittaa lehdessä olevansa sinkku. Eroa ei kuulemma ole voinut tulla, kun ei ole ollut suhdettakaan. Noh, siitä voitaneen olla montaa mieltä, vaikka itsehän he sen parhaiten tietävät. Suhde on tietenkin käsite sinänsä, toiset mieltävät sen alkavan eri kohdasta kuin toiset.

Illalla Movetroni ja Hausmylly.

perjantaina, toukokuuta 18, 2007

Ovela kirppusäkki

On ne vaan ovelia elukoita olevinaan nuo hurtat. Meijänki uusi karvainen perheenjäsen on nyt ihan tottunut sisäilman ihanuuteen. Kuulin puhelimessa juttuja "hänen" älynväläyksistään.

Tessaa on nyt pikkuhiljaa koitettu opettaa ulos ja häkkiin. Ei pystykorvaa ihan sisällä viittis pitää. Ulkokoira kuitenkin. Paitsi Tessa. Alku tietenkin aina hankalaa, mutta ei tunnu kaverilla suurta himoa koppiinsa olevan.

Aina iltaisin kun on aika lähteä ulos, ei koiruutta näy missään. Viimeisin piilopaikka oli ovelasti erittäin matalan sohvan alla ja takana. Sinne oli ryökäle mennyt nukkumaan. Olivat saaneet pitkän tovin katsella, että minneköhän se on mennyt.

Hmmm....

Nykytekniikanhan pitäisi tavallaan helpottaa ihmiseloa. Siitä voinee kuitenkin olla monta mieltä, että ovatko tekstiviestit loppujen lopuksi hyvä vai huono asia. Olisiko parempi aina soittaa? Helpompi on vain näppäillä viesti ja lähettää se menemään. Odotella sitten, että mitä tapahtuu. Tuleeko reagointia. Vaikka varmin tapa olisi kuitenkin soittaa. Mutta se vaatii rohkeutta. Itsehän olen lammas.

torstaina, toukokuuta 17, 2007

Wikipedia hyllytti syyttömän Polon

Pitävät nuo tietokonenörtit ja himokoodaajat Poloa uhkana itselleen tai vaihtoehtoisesti yhteiskuntamme yhtenä suurena tiedonvälittäjänä. Ylen ja STT:n nettisivut joutuivat idioottien hyökkäyksen kohteeksi. Nyttemmin on käynyt ilmi, että myös Polon kone on joutunut samaisten idioottien armoille. Polon IP-osoite on joutunut vääriin käsiin. Löysin siitä todisteen, joka pysynee ainakin 18.5. asti.

Siltä varalta, ellei pysy, haluan ottaa tähän suoran lainauksen tuolta Wikipedian sivulta.

IP-osoitteesti on estetty automaattisesti, koska sitä on käyttänyt toinen käyttäjä, jonka on estänyt ylläpitäjä Samulili. Eston syy on:

Olet automaattisesti estetty, koska jaat IP-osoitteen käyttäjän Sumacher kanssa. Eston syy: Vandalismi.

Esto vanhenee: 18. toukokuuta 2007 kello 10.30

Jos olet sitä mieltä, että sinut on estetty syyttä, voit keskustella asiasta ylläpitäjän kanssa. Huomaa, ettet voi lähettää sähköpostia Wikipedian kautta, ellet ole asettanut olemassa olevaa sähköpostiosoitetta asetuksissa. Jos IP-osoitteesi on dynaaminen, eli se voi toisinaan vaihtua, olet saattanut saada estetyn osoitteen käyttöösi, ja esto vaikuttaa nyt sinuun. Estotunnus on #8147. Liitä se kyselyihisi.


Näin. Polohan ei siis tehnyt mitään. Hän ei vain päässyt lukemaan tietoja Valaan tähdistöstä tai Mirjami-nimestä. Arvoisa Wikipedia. Viimeisetkin arvostuksen rippeet karisivat. Toiminnassanne on suuri puute. Jos haluan pikaisesti tietoja, niin en todellakaan rupea ottamaan sähköpostilla yhteyttä johonkin ylläpitoon. Olkoon IP-osoitteeni dynaaminen tai ei.

Ja lopeta se vandalismi Sumacher! Taidat olla idiootti.

100 kauneinta koriin ja arvonta pystyyn

Lauantaina ajattelimme mennä verestämään teinivuosia. Sassissa on oikea ysäri-ilta, kun lauteille nousee muun muassa Movetron ja Hausmylly! Mahtipontista! Pakko päästä kattomaan Movetron. Saattaahan se olla tosipuheessa kyllä melkosta meininkiä. "Alla koivupuun..." Movetronin eka levy oli muuten yksi neljästä ensimmäisestä cd:stä, jotka tilasin Fazerin musiikkikerhosta silloin joskus. Millä nimellä lienee nykyään tuo musiikkikerho. Saahan sitä joskus vähän irrotella ja unohtaa sivistyneen yhteiskunnan.

Eilen oli eräänlainen päättäjäispäivä, kun koulu loppui tältä keväältä. Nelivitosessa oli jonkinmoiset pirskeet. Itse en vaan koskaan opi viihtymään Nelivitosessa. Anteeksi nyt vaan. Se on kovasti suosittu paikka ja monesti paljon porukkaa on siellä, mutta en muista koskaan lähteneeni sieltä kovinkaan tyytyväisenä. Moni kaveri tykkää siitä kyllä, mutta itse vain en, kai se on myönnettävä. En vaan ossaa. Soittavat semmosta ihan jees musiikkia, jota voisi ehkä kuunnella kotona tai pystypubissa, mutta en osaa yökerhossa tuollaisen musiikin kanssa hengailla. Niin, ei kait sitä kaikesta voi tykätä.

Kuuluisa amerikkalainen miestenlehti Maxim on jälleen julkaissut Hot Top 100 listansa. Yhtä asiaa en sillä listalla vaan käsitä. MITEN SEN VOITTI LINDSAY LOHAN!!?? Top 10 on muuten kohtalaisen ymmärrettävää kauraa, mutta ei nyt herranen aika, miten keulilla keikistelee Lindsay. Olkoon mielipiteeni miten subjektiivinen tahansa, ei Li-Lo voi voittaa tuosta vain Jessica Albaa, Scarlett Johanssonia tai Angelinaa. Menkää vaihtoon Maximin toimittajat. Millä perusteella voittaja valitaan? Nenään vedettyjen viivojen määrän perusteella? Paneskeltujen ukkojen perusteella? Onko tämä maksettu?

Ei kun nyt tiedänkin. Tytöt on laitettu jonkin perusrankingin mukaan arvontakoreihin 1-10 ja jokaisesta korista on sitten arvottu se järjestys. Niinkuin jalkapallossa ikään. Ykköskorissa on Angelina, Scarlett, Lindsay jne. Joo, niin se meneekin. Ja saadaan sitten vaihtelua voittajiin! Alkaa kuulostaa hyvinkin sovinistiselta meiningiltä.

Toisaalta, ketä se oikeastaan kiinnostaa miten järjestys on määrätty. Onpahan sata nättiä amerikkalaisnäyttelijä-laulajatyttöä kuvissa. Onneksi se on vain Hollywood-glamouria, eikä muuta minun aamuista kahvikuppiani tai kahvin makua.

Ei muuten näytä Chirstina Aguilera enää ollenkaan samalta kuin ennen. Paljon parempaan suuntaan on mennyt. Klassisen kaunista jo.
Hiukan erikoista oli se, että "maailman parhaat rinnat"-äänestyksen voittanut Salma Hayek oli vasta listan sijalla 90. Siinäs näette, rauhaset eivät ole kaikki kaikessa.

tiistaina, toukokuuta 15, 2007

Uusi Wembley on kuin kesämökkimme

Lontoon uusi jalkapallopyhättö kattaa istumapaikat 90.000 fanille. Jalkapallokenttä on noin kilometrin pituisen ympyrän (tarkoittanee kehää) sisällä. Uudella Wembleyllä on 2618 vessaa. 2618 vessaa!!!! Ei helvetti. Siinä olisi ollut Arabialle kunnon tilaus. Sisältäkin on komian näkönen.

Nightwishin uusi laululintu lennähtää pian julkisuuden lehdelle. Neitokainen kuuluu olevan ulkomaalaista syntyperää. Toivottavasti tytön ääni soi edes puoleksi yhtä hienosti kuin Tarja Turusen soundi. Harmillista on se, että juuri kun huomasin, kuinka miellyttävää musiikkia tuo orkesteri soitti, niin se hajosi. Eihän se voi enää olla sama ilman Turusta. Mutta jospa se olisikin entistäkin parempi??

Voi Keira, suotta huolehdit maitorauhastesi olemattomasta koosta. On se ihan hyvä, että kaikki Hollywood-tyttöset eivät ole silikonipommeja. Luomu kunniaan! Mielenkiinnolla odotan tätä elokuvaa The Best Time Of Our Lives, vaikkakin elokuvaan aiemmin kiinnitettynä ollut Li-Lo meinasikin sen sisältävän lesbokohtauksia. Sanotaan, että monet miehet katselevat mielellään naisten lempivän keskenään. Itse en moisesta perusta.

maanantaina, toukokuuta 14, 2007

Voitto meni Serbian homoyhteisöille

Uutiset kertoivat juuri: Serbian homoyhteisöt arvelevat viisuvoitolla olevan myönteistä merkitystä heille. Ja Serbian viisujuhlassa heilui monta isoa sateenkaarilippua. Pitihän se arvata. Mitä minä sanoin.

Lindsay Lohan se vain jaksaa. Voivoi.

Ehkä vielä kerran trikoisiin Angelina?

Kuumeinen olotila. Haittaa lukemista ja olemista.

sunnuntai, toukokuuta 13, 2007

Maa sikiää hihhuleita

Onpahan muuan perususkonnon voimaan kyllästynyt pappismies perustanut Nokialla oman uskonnollisen liikkeensä, Nokia Mission. Nokia Missio haarautuu evankelisluterilaisesta. Tämän pappismiehen kerrotaan tempaavan suurissa joukkokokouksissa ihmiset mukaansa ja saavan suggeroitua (vaikuttaa toisen ajatteluun tai toimintaan ohjaavasti tämän huomaamatta) yleisön jonkinlaiseen hurmioon. Hitler meininkiä siis.

Lisäksi sanotaan, että tämä pappismies joukkoineen on muun muassa parantanut sairaita. Monella liikeen pastorilla on helluntalainen tausta. Ihmeteot, Raamatun kirjaimellinen tulkinta, kielillä puhuminen ja "lopunajan sadonkorjuuseen" uskominen ovat liikeen ominaispiirteitä. Toisaalla piispa Samuel Salmi osoittaa huolensa näiden "karismaattisten liikkeiden" kasvusta.

Tähänkin maahan mahtuu monenlaista tallaajaa, sehän on tiedossa. Ainut mikä tuossa ihmetyttää on tuo nimitys "karismaattiset liikkeet". Mistä ihmeestä moinen nimitys ja miksi? Mitä karismaattista siinä on. Varmasti ne johtajat ovat karismaattisia, mutta että yleistetään se noihin nimiin. "Karismaattiset liikkeet" antavat minun mielestäni liian positiivisen kuvan näistä hihhuleista. Ja piste.

Euroviisuista


Hanna veti hyvin. Eurooppa äänesti oudosti. Moldova jäi turhan kauas kärjestä, mallin näköinen tyttö osasi nimittäin myös laulaa. Bulgaria kiri mukavan korkealle, se oli harvoja esityksiä, jotka jäivät minun mieleeni - shamaanimeininki iski. Venäjällä oli myös piristävä esitys.

Suomi
sai 12 pistettä Ruotsilta (liekö taas Skypen ansiota) sekä Islannilta, josta pisteet lienee tulleet aidosti. Islannin pisteiden antaja oli illan kaunein ilmestys. Melkein jo tilasin lentoliput Reykjavikiin.

perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Osasto Freud - jyrkänteeltä mereen

Luin tuossa jokin aika sitten ystäväni mielenkiintoisia unitarinoita. Itselläkin on ollut taipumusta joskus nähdä merkillisiä unia. Jotkut niistä on jälkeenpäin voinut ajatella enneuniksi.
Eräänäkin aamuna ihmettelin, miksi unessani esiintyi tyttö X ja poika Y. Heillä oli jotain pientä härdelliä siinä unessa. Myöhemmin nämä sielut kohtasivat toisensa ja nyt he ovat naimisissa. Tulkitsin uneni enteeksi ja minua alkoi pelottaa. Hyvin jännä.

Kummallisin olento, joka nyt äkkiseltään unistani tulee mieleen, oli meikattu nuori hirvi, jolla oli otsatukka. Tuon ehkä olisin voinut jättää mainitsemattakin. Hirvi esiintyi samassa unessa, jossa X:n ja Y:n suhde sai ensi kipinät.

Kuitenkin. Viime yönä näin taas kummallista unta. Valitettavasti en muista siitä asioita kovin hyvin, mutta ratkaisukohdat koitan nostaa esiin.


Olimme autossa. Meitä oli neljä. Kaksi jotain vanhempaa henkilöä sekä tuttu tyttö, johon olin joskus ihastunut. Olin etupenkillä. Toinen vanhemmista henkilöistä muistaakseni ajoi. Ajelimme rannikolla, mutta korkealla merenpinnasta. Saavuimme meren rantaan. Alas mereen oli jyrkkä pudotus. Kuljettaja kaarsi jyrkänteen reunalle, auto kääntyi nippa nappa, oikea eturengas nuoli jyrkänteen reunaa. Huokaisin helpotuksesta. Ihmettelin miksi pitää ajaa noin läheltä?

Kuljettaja kaarsi laajan ympyrän ja lähestyi jälleen jyrkänteen reunaa. Ihmettelin kuskin puuhia, mutta ajattelin, että kääntyyhän se, kun se äskenkin kääntyi. Oikea rengas nuoli jyrkänteen reunaa ja lipsahti rotkoon, yhtäkkiä koko auton keula oli rotkossa ja auto tasapainoili jyrkänteen laidalla. Toinen vanhemmista henkilöistä pääsi jotenkin takaikkunasta maalle. Sen jälkeen minun tasapainoni horjahti eteenpäin ja auto tippui jyrkänteeltä suoraan meren kuohuihin. Minä, toinen vanhempi henkilö ja entinen ihailuni kohde menivät mukana.

Mutta oltiin unessa. Myöhemmin minä itse olin elossa ja sain kuulla, että nämä kaksi muuta olivat kuolleet tässä tapaturmassa. Minun tasapainoni oli pettänyt autossa. Sen takia auto tippui. Jos vain olisin pysynyt skarppina...

Koko loppu unen ajan, en tiedä kauanko, tunsin suunnatonta paniikkia ja loputonta surua. Olin totaalisen järkyttynyt. Se tyttökin. Nuori tyttö, koko elämä edessä. Ei voi kuvitellakaan sellaista tunnetta mitä se oli, mutta arvelen, että unessa sitä saattaa päästä aika lähelle.

Onneksi se oli unta ja väsyneen alitajunnan tuotosta. Olethan oikeasti kunnossa tyttö?

keskiviikkona, toukokuuta 09, 2007

Tämä maistuu tytölle

Kävin kaupassa ja ajattelin ostaa jotain pientä suklaata. Pätkistä ajattelin. Ennen pätkiksen sujahtamista koriin, silmiini sattui Dove Caramel Liaison. Hmm.
Muistin, että Dove on aika makeaa, mutta jotenkin hyvää, joten päätinkin ottaa sen pitkästä aikaa. Pohdin miksi halusin sillä hetkellä juuri sen. Miltä se oikein maistuu?

Nyt tiedän. Tämä maistuu tytölle. Tältä minun tyttöni pitää maistua. Ei nyt tietenkään kirjaimellisesti, mutta junou. Tässä on jokin aromi, joka vain tuo mieleeni jotain niin kaunista.

Nyt se jo loppui. Kerkesin lipaista sen jo. Tosin ei tuota kyllä tuon enempää voisi syödäkään. On sen verran sweet. Eikä sitä kovin usein viitsi ostaakaan. Mutta siinä oli sitä jotain. Mmmm.

tiistaina, toukokuuta 08, 2007

Säihkysääri pepunkeikuttajasta vankilalutka

Joskus sitä aina erehtyy lukemaan noita lehtiartikkeleita, joissa puhutaan Paris Hiltonista, Lindsay Lohanista tai Britney Spearsista. Ennen saatoin lukea noita artikkeleita ihan mielenkiinnosta kyseisiä, varsin vetävän näköisiä mimmejä kohtaan. Nykyään olen useimmiten tajunnut selata ne artikkelit ohi.

Kuitenkin nyt piti ruokkia skandaali-Poloa ja lukaista millä mielin putkatuomion saanut Paris on vankilaan matkalla. Itkua sopersi ja anteeksi pyyteli. Hän ei kuulemma tiennyt, että kortitta ei saa ajaa edes työajoja. Lisäksi neitokainen arveli, että poliisit pysäyttävät hänet sen takia, koska koettavat niin kovasti iskeä häntä.

Media kyllä ottaa kaiken irti perijättären vankilareissusta. Kakkua tuli nautittavaksi nelisenkymmentä päivää. Oikein taisi olla jossain kuva vankikopista, jollaiseen säihkysääri joutuu.
Mielenkiintoisin oli kuitenkin tämä viimeisin artikkeli, jossa lehti oli saanut haastateltavakseen naisvankilan jengipäällikön. Päällikkö aikoi ottaa Parisin vankilalutkakseen. Vankilassa tulee kuulemma tylsää, kun siellä ei ole miehiä ollenkaan. Suihkutiloissa saattaa hänen mukaansa sattua kaikenlaista.

Täytyy kyllä sanoa, että sääliksi käy herkkupeppua, vaikka hän onkin Paris Hilton. Tulee aivan tv-sarja Oz mieleen noista jengipäälliköttären puheista. Toivottavasti superblondi kuitenkin selviää vankilareissusta. Olisi suuri menetys skandaalilehdistölle, jos hänelle sattuisi jotain peruuttamatonta.

Lindsay Lohan puolestaan menetti viimeisenkin ihailun pilkkeen silmäkulmastani, kun ratkesi taas aineisiin ja alkoi kehuskella seksikokemuksistaan lukuisten julkkismiesten kanssa. Rupesi harmittamaan. Aivan hyväksikäytetty se taitaa olla koko tyttö. "Viivakuvat" julkaissut ystävä totesi, ettei Lindsay-reppana edes tajua mitään aktin aikana, koska on niin sekaisin. Menetetty olet siis sinäkin.

Meillä ei ole tulevassa ajassa Angelinan jälkeen enää kuin Scarlett Johansson ja Keira Knightley. Ja Keirakin väläyttelee jo uran lopettamista.

maanantaina, toukokuuta 07, 2007

Soitellen sotaan ja jäätä kokeilemaan

Menin aamulla kuuliaisesti kouluun. Puolessa välissä matkaa vilkaisin kelloa ja vaihdoin sunnuntaiajeluvaihteen vähän isommalle, että kerkeän ajoissa.
Perillä menin sitten katsomaan, että missäköhän luokassa ollaan.

Mitvit? Meijät on merkitty alkamaan vasta 12.45. Tarkistan lukujärjestyksen seinältä. Jahas. Nyt kävi näin. Pitäis ehkä tulostaa se tuorein versio itsellekin seinälle, eikä aina luottaa muistiin.
No, sainpa ainakin itseni ylös. Nyt voin tehdäkin jotain hyödyllistä nämä aamun tunnit. Mutta ei, tulinkin kirjoittamaan blogia.

Kaleva julkaisi tänään juttunsa neuleblogien mielekkyydestä, luultavasti vinkkini pohjalta, jonka lehteen lähetin. Kiinnosti kovasti tietää, miksi neuleblogit ovat niin suosittuja ja mitä ne käytännössä sisältävät (en ole jaksanut perehtyä niiden sisältöön täällä, olen pahoillani). Juttu oli vallan avartava. Nyt luulen tietäväni enemmän. Ja arvostankin niitä neuleblogeja paremmin. Niistä on joillekin sentään jotain hyötyä. Toisin kuin ehkä näistä meikäläisen maailmaa parantavista höpinöistä. Tai ehkä nämä parantavat pikemminkin omaa psyykettäni. Hyvä jos teidänkin.


Eilen ja tänään olen taas ollut ammatinvalinnan vedenjakajalla. Olen hakenut suomen kieltä yliopistoihin. Ajattelin jo unohtaa viestinnän akateemiset koulut. Kossun kanssa käytiin kiekkopeliä kahtomassa Willisiassa sitten. Puheli siinä viisaita taivuttavia sanoja ja soitin sitten tänään Jyväskylän yliopistoon, että lisäävät sinne hakupapereihin sen journalistiikan. Varmuuden varalta vaikka. Ei kait siitä haittaakaan ole. Sama käydä pyörähtämässä, kun ei kerran suuri aikataulullisia esteitäkään ole. Että jos oot sillä autolla menossa sinne Kossu, niin ota kyytiin. Ei varmaan muuten tule lähettyä, mutta jos kustannukset saa puoliksi niin miksipä ei.

Tosin meneehän siinä kaksi hyvää suomen lukupäivää kyllä. Mutta onhan ne aina omanlaisensa kokemus nuo pääsykokeet. Siellä näkee paljon samanhenkisiä tyyppejä ja tunnelma on jotenkin jännä. Ihmiset ovat jännittyneitä, jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Hyvin jäi mieleen se heitto, millä voi perustella tätä hakua journalistiikkaan. Kokemusta on tullut lisää. "Onhan tässä käyty Sanoman toimittajakoulukokeissakin jo."

Eli ei voi heittää hukkaan hyvää kokemusta. Mutta jokohan tämä olisi viimeinen kerta.



Ja asiaa. Hyvin jännä on se, että Ranskan presidentinvaaleja juhlittiin kadulla kuin jalkapallon maailmanmestaruutta. Kuinka saada Suomeenkin moinen tapa? Niin, no ensin pitäisi tietenkin siis voittaa jalkapallon maailmanmestaruus.

Ennen oli sanonta, että ennen helvetti jäätyy, kuin Suomi voittaa euroviisut. Onneksi tuo sama sanonta toimii edelleen, kun vaihdetaan euroviisujen paikalle pääsy jalkapallon arvokisoihin.

Kuitenkin. Gallian pressavaalit aiheuttivat myös mellakointia. Kuten jalkapallohuliganismia ikään. Onko tuollainen mellakointi oikeutettua tuollaisessa tilanteessa? Kansan enemmistö äänestää vaalituloksen, niin eikös se niillä lopuilla pitäisi sitten vain niellä ja kestää? Paskoja häviäjiä. Vaalit eivät ole mikään maalintekopeli, jossa pärjätään tuurilla. Ei ole siis syytä riehua, jos tuli takkiin. Paremmat mielipiteet ensi kerralla.

perjantaina, toukokuuta 04, 2007

Kuinka ihmissuhde syntyy?

Tykkäävätköhän ihmiset lähtökohtaisesti toisistaan? Vai inhoavatko? Välttelevät? Ajattelevat, että mitähän se tuokin tuossa.

Ajatteleeko ihminen lähtökohtaisesti toisesta, että jahas, onpas mukava kun tuokin tuossa juttelee minulle. Tai tuokin tuossa ottaa yhteyttä.

Vai ajatteleeko ihminen, että mitäs vi**ua tuokin tuossa minulle jauhaa. Tai tuokin per*ele se vaan ahdistelee yhteydenotoillaan.

Milloin muodostuu oikea käsitys toisesta? Miten syntyy ystävyys? Miten syntyy jotain enemmän?

Onko toimiva ihmissuhde vain sattuman kauppaa? Pitää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja kertoa oikeita juttuja oikealle ihmiselle.


On se vaan melekosta tämä touhu.

Kuulkaa totuuttaa, sloganizer puhuu

Polo, love it or leave it.


Mitä parhaimpia sloganeita suoltaa tuo laite. Ah. Ja niin tosiasioita.

torstaina, toukokuuta 03, 2007

keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007

Koira

Minulla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa.

Paitsi että vappu ei ollu kovin erikoinen. Ehkä jopa hienoinen pettymys. Toki mukavaa siinä oli se, että päivän aikana kerkesi nähdä joukon eri yhtetyksistä tuttuja hyviä kavereita, joskin muutama jäi myös näkemättä.


Koirasta voisin laittaa kuvan.