Menneisyyden elävät haamut

Menneisyyteen kuuluu paljon ihmisiä. Paljon erilaisia ihmisiä. Monia ei muista. Jotkut muistaa hatarasti, jotkut paremmin.

Jotkut ovat sellaisia, että heidät muistaa nähneensä joskus jossain, jos he kävelevät vastaan.
Jotkut ovat sellaisia, että heidät tunnistaa heti, saattaa muistaa nimenkin ja ehkä jopa tervehtii, jos he kävelevät vastaan.
Jotkut ovat sellaisia, että heidät muistaa silloin tällöin ajatuksissaan.
Jotkut ovat sellaisia, että heidät muistaa silloin tällöin ja miettii, mitä heille kuuluu, missähän he ovat tällä hetkellä.
Jotkut ovat sellaisia, että heille lähetetään joulutervehdys.
Jotkut ovat sellaisia, että heille voi joskus harvoin, ohimennen laittaa jotain ylimaailmallista diipadaapa kommenttia internetin avaruudessa.

Jotkut ovat sellaisia, että heidät muistaa silloin tällöin ja ajattelee ottavansa heihin yhteyttä "tässä joskus" ja kysellä kuulumisia.
Jotkut ovat sellaisia, että heihin saattaa joskus jopa ottaa yhteyttä ja kysellä yleismaailmallisia kuulumisia. Seuraavaan soittoon voi mennä kuukausia tai vuosi, jopa toista.

Ketkä sitten ovat menneisyyden eläviä haamuja? Missä menee menneisyyden ja nykyisyyden raja? Milloin tuntemasi ihminen on lähempänä menneisyyttä kuin nykyisyyttä?
En tiedä, jonakin päivänä sen vain huomaa, että ennen oli ennen. Huomaa ajattelevansa, että mitähän hänelle kuuluu. Huomaa ajattelevansa, pitäisiköhän soittaa.

Sitten on vielä niitä menneisyyden henkilöitä, joista ei halua päästää irti. Joita ei halua päästää menemään. Haluaa säilyttää heidät elämässään. Nykyisyydessä. Vaikka välissä olisi pitkiäkin aikoja.
He ovat piirtäneet sinuun merkin. Sellaisen merkin, joka ei lähde pois.

Ja sitä ajattelee, että vielä tulee kaunis päivä.