generated by sloganizer.net

perjantaina, maaliskuuta 23, 2007

Juoksuhaudantie Oulun Karjasillalla

Kävin katsomassa Oulun kaupunginteatterissa Kari Hotakaisen samannimiseen romaanin perustuvan näytelmän Juoksuhaudantie. On muuten alunperin tehty ihan vain Ouluun. Oli ihan jees, vaikkakin pikkuisen pitkältä tuntui välillä.
Nyt on luettu kirja, katsottu elokuva ja näytelmä. Ja vieläpä ihan oikeassa järjestyksessä! Eiköhän se nyt riitä Juoksuhaudantiet. Alkaa osata sen tarinan muuten jo ulkoa. Tarina sinänsä on ihan mielenkiintoinen, mutta ei sen voi kyllä sanoa loppuvan kovin kummoisesti. Tai sitten en vain pysy kyydissä. Mutta eipä siitä sen enempää.

Tunsin suurta riemua, kun pääosaa esittänyt, kuusamolaislähtöinen Mikko Leskelä heitti ilmoille repliikin "Ei yhtään uusia vaatteita. Ei edes pipoa, vaikka se nousee jo otsalle suipolleen ja siinä lukee Kuusamon Osuuspankki." Minulla on luultavasti jossain sellainen pipo ;)
Vanhaa Taisto Oksasta näytellyt mies oli loistava. Esityksen helmi. Hänellä oli hyviä heittoja, joista joitain aioin tänne kirjoittaa, mutta en tietenkään enää niitä muista. Pöh.

Mutta se on kyllä totta, että ei teatteriin oikeasti pitäisi mennä yksin. Esitystä pitäisi päästä ruotimaan heti sen nähtyään jonkun kanssa. Ja muutenkin ärsyttää katsella teatterissa pariskuntia ja seurueita. Möh.

Ei kommentteja: