generated by sloganizer.net

torstaina, maaliskuuta 01, 2007

Takki kääntyy niin, että saumat ratkeilee

Tuossaku alako tuo tämän vuoden Idols taasen, niin päätin, että en kato. En perhana kato. Ihan vaan mielipidesyistä. Viime vuoden taso oli niin alhainen. Ei oikeastaan yhtään loistavaa esiintyjää. Johtuko se sitten siitä, että Kallosen Asko ei ollu mukana? En jaksa uskoa, mutta väkisin vähän tulee mieleen, koska viime vuoden laulajien taso oli niin paljon alhaisempi kuin tämän vuoden.

Niin, älykkäimmät lukijat bongaavat jo rivien välistä, että sehän on poika kattonu tänä vuonna kuitenkin Idolseja. Takki on kyllä alkanut kääntyä. Tämän vuoden taso on kova. Ilikka Jääskeläinen ja valitettavasti myös Katri Ylander (no joo, on minulla Katrin levy) olisivat helisemässä tuossa seurassa. Ja niitä muita en edes muistakaan.
Uskomattomia laulutaitureita keulillaan Kristian ja Ari sekä Anna ja Miia. Voitti sitten kuka tahansa, niin jokainen voisi varmasti paukutella vaikka kultalevyn.

Kristian yllätti tänään Vesa-Matti Loirin biisillä. Täysin erilainen kuin muut, mutta aivan mahtava veto. Ari taas luotti heviin, eikä tuo mies sillä häviä. Annan vahvuus taas näyttää olevan esiintyminen, kun likka pääsee lavalle, ei mikään pidättele. Ääni oli mahtava.

Mutta alkaa kuulostaa jo ihan liian lässyttämiseltä, joten lopetan heti.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole kyllä Kristianin jäliltä vieläkään "villat laskeutunut" ;D

Ja HAH! Oonpas testannu tuota naamaa! ;D Onneksi löyty ehdokas ennen tuota vaalikonetta... Kai äänestät?

RGH