Nyt on taasen ollu semmonen tunnelma, että miksi minä olen täällä? Että niinku aikaansa kait tässä tuhlaa kun käypi tätä koulua. Ihan paska homma.
No, arvatenkin motivaatio ei sitten ole kovin korkealla. Jos sitä nyt onkaan. Sain taas kehotuksen tänään, että jätä pois se ja keskity niihin pääsykokeisiin tosissaan. Hyvä neuvo ei sitä voi kieltää. Jotenkin vain ei uskalla. Tuntuu, että pitää kait se olla se takaportti. Että jos ei pääsekään sinne kouluun niin on kait se joku koulu käytävä.
Ja pysyyhän sitä vireänä kun opiskelee. (ja muita tyhjiä selityksiä).
Juuri olen kirjoittanut noin 17 000 merkkiä esseetä aiheesta verkkokirjoittaminen ja silti kirjoitan vain täyttä soopaa tänne verkkoon. Ei tainnut mennä perille siis?
Tai no, eihän tämä nyt täyttä soopaa ole, tulevaisuuttani vain tässä mietin. Se ei kait ole täyttä soopaa?
Vieläkin mielenkiintoisemman neuvon sain tuon ensimmäisen kehotuksen (tarkistin muuten kirjoitusasun kielitoimistosta ja järkytyin. Kehottaa. Ei kehoittaa. Olen tainnut tähän asti luulla toisin. Kehotta olisi niinkuin antaa keho jollekin, joten ajattelin, että kehoitus olisi oikein. Mutta ei. Se onkin kehotus.) jälkeen.
Kehotus kuului: "Hanki koira. Voitte sitten yhdessä miettiä ja murehtia. Ja huomaisit että tärkeintä on piilottaa luu mahdollisimman hyvin."
Kiitoksia noista kauniista sanoista, saivat minut vallan hyvälle tuulelle ahdistuksen keskellä.
Tämä on taivahan tosi. Ja hankkisinkin varmasti, mutta jotenkin tuntuu, että minusta ei nyt ole tarpeeksi hoivaamaan sitä. Tosin opiskeluaikana on kuulemma parhaiten siihen aikaa, jos joskus? Onko näin?
No jos hankkisin joskus niin ihan ykkösvaihtoehto olisi kyllä kultainennoutaja. Minä niin tykkäsin meijän Renestä. Toisaalta se vaatisi kyllä paljon tilaa, että joku pienempi ehkä siinä mielessä olisi parempi. Arvelinkin, että staffordshirenbullterrieri olisi sitten mukava. Molemmat on ihan erilaisia ja erinäkösiä, mutta molemmat näyttää niin minulta kuitenkin.
Noh, tuskinpa se hurtan hankkiminen olisi mikään ratkaisu. Kyllä itsellä pitäisi olla asiat ensin kondiksessa täysin, ennen kuin voi uutta perheenjäsentä hankkia. Vaikka toisihan semmonen kirppusäkki vähän rutiinia ja kaverin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Meillä oli koulussa just noita kehottaa, kirjoittaa juttuja. Aloin itsekin miettimään ja muistelemaan asiaa, ja löysin säännön http://www.kotus.fi/index.phtml?i=64&s=1977#faq_64 :) Sieltä opiskelemaan suomea, on se vaikea kieli! :D
Ja älä stressaa koulusta, voit ainakin ajatella, ettei mikään oppi mene hukkaan. Eletty elämä on hyödyllistä opiskelumateriaalia myöskin. Eli mitä valintoja teetkin, kaikesta on jollain tapaa aina hyötyä. Itsekäs onnellisuuden tavoittelu on myös hyväksyttyä, tee sitä, miltä tuntuu, äläkä mieti yhteiskunnan tai muiden esittämiä normeja. Kaikkea voi katua, mutta kannattavampaa on olla pohtimatta liikaa, mitä olisi pitänyt tehdä. Nyt voit tehdä sitä, mitä et 30 vuoden päästä, muista se.
Ainiin, koirat on kivoja! Niiden sitovuus on vain harmillista, jos aikoo olla kovin liikkuvainen. Tai ainahan sen voi ottaa mukaan! :)
Eikö oikein meno parane koulussa? Mitenköhän mulla käy? Kovasti olen muka vielä tulevinani takaisin, mutta katsotaan nyt :) Kunhan nyt edes jostain sen yhden tutkinnon saisi. Yhdyn myös Sussun oivallisen osuviin, (hämmentävän ;) älykkäisiin kommentteihin.
Totta sekin, että koirakaverit ovat mukavia. Hanki tässä vaiheessa joku kompaktin kokoinen koira, joka kulkee kätevästi mukana. Kyllä ne hoitamiset muutenkin sumpliintuu hyvien ystävien avulla :D Mutta myönnettäköön, että joskus tulee tilanteita, että jostain on luovuttava piskin takia ;)
Kyllä meno sinänsä on koulussa parantunut, mutta minut menetettiin oikeastaan jo viime vuoden lopussa, eikä minua ole saatu takaisin.
Lähetä kommentti