Näinpäs viime yönä oikein mukavaa unta. Ei siitä nyt sen enempää, mutta en ollut siinä yksin. Ehkäpä sen takia en jaksanut mennä aamulla ajoissa kouluun, sängyn pohjalla oli hyvä olla, en tahtonut herätä. Ihana uni, mutta toivottavasti se ei kuitenkaan korvaa todellisuutta.
Tulipas käytyä kattomassa Casino Royale upouudessa, hienossa Finnkino Plazassa. 143m2 valkokankaalta katsomista piti totutella ensin hetkisen ja viitosrivissä piti pyöritellä päätä kuin pöllö, että kerkesi lukea tekstit. Kyllä siihen sitten tottui ja olihan se mukavan iso. Silti suosittelen hakeutumaan taaemmas istumaan. Mutta että omakotitalon kokoinen valkokangas.
Ei se nyt silleen siltä näyttäny, että siihen ois voinu ruveta kotiaan rakentamaan.Ja itse elokuva ansaitsee myös maininnan. Oli mahtava. En nyt ala sitä sen enempää kehumaan, koska niitä avosteluita nyt on luettavissa mistä vain ja kuitenkin vain toistaisin niitä, koska kehuviahan ne ovat olleet. Sen verran haluan kuitenkin sanoa, että Daniel Craigia epäilin aluksi, että ei siitä ole mihinkään, tylsä ja väritön tyyppi. Pyydän anteeksi. Craig oli loistava ja karismaattinen. Ehkä helpompi, että julkaisen huomenna elokuvasta kouluun tekemäni arvostelun. Vaikkakin toistelen siinä niitä vanhoja ;)
Tänäiltana olisi Kultin pikkujoulut ja pitäisi mennä sinne esiintymään vastikään tulikasteensa saaneen improvisaatioteatteri Kiusallisen Hiljaisuuden kanssa. Hienoa, että meillä on nyt nimi.
Saapa nähdä mitä siitäkin tulee ja lämpeääkö yleisö yhtään. Eka keikka meni ihan putkeen, toivottavasti tämäkin.
Ostin S-marketista Hollandia olutta. Yllättävän hyvää, varsinkin hintaansa nähden, kannattaa maistaa.
Pitäisi kirjoittaa kohta viikon myöhässä oleva referaatti mediateorian peusteista. Ei oikein irtoa. Olen huono opiskelija. Anteeksi. Riittääkö jos tuon opettajalle omenan?
Ai mutta sen verranhan minun piti vielä avautua, että harmittaa kovasti kun lehti-ilmaisun opettaja piiskasi vielä yhdellä reppiksellä. Että pitäisi tehdä vielä reportaasi ja tällä kertaa oikein kuvien kanssa. Ja aihekin pitäisi vielä olla yhteiskunnallisesti kiinnostava! Argh!
Onko ideoita? Mistä tapahtumasta tai kenen päivästä/hetkestä elämässä sinä haluaisit lukea?

3 kommenttia:
Ei tämä nyt varsinaisesti vinkistä käy... mutta en ainakaan haluaisi lukea mistään "tämän hetken aiheesta", kuten Bushista, sodista jne. Tai no, Bush ja sotahan taitaa olla nykyään yksi ja sama asia. Mutta kuitenkin, jotain mukavaa, hyvälle tuulelle saavaa jne. Tästä ei kyllä tainnut olla mitään apua? :/
Olen kuullut että se valkokangas on massiivinen, mutta että omakotitalo.. O.O Paljohan se tonttina maksaisi..?
Kiusallinen Hiljasuus. AIVAN LOISTAVA NIMI! Missä teijät voipi nähä?
Ei suoranaista apua, mutta tiedänpä vähän mihin tähdätä. Reportaasi tehdään jostain tilaisuudesta/paikasta, jonne toimittaja menee itse paikalle. Hmm..ankaraa pohtimista.
Tontti Finnkino Plazan sali 1:sta, valkokankaan päältä, voisi maksaa hiukan :D
Kiitoksia nimikehuista, välitän ohjaajille, itsekin olen tyytyväinen. Ekat keikat olemme tehneet vasta OAMK:n tilaisuuksissa, jokin baarikeikka oli tiedossa, mutta itse en ollut sinne menossa, joten en nyt muista tarkkaan siitä.
Lähetä kommentti