Lordin Dark Floors -elokuvan maailmanensi-ilta on sitten takana. Toki aktiivisimmat jatkavat parhaillaan iltaa Sedun Cabaretissa, mutta allekirjoittanut ei eilisen laskiaisriehan jälkeen jaksa lähteä mihinkään. Olipas vallan hulppea mediatapahtuma tuo ensi-ilta. Kaupunginjohtaja, viestintäministeri ja haukiputaalainen kansanedustaja pitivät tylsiä puheita ennen elokuvaa. Kaupunginjohtaja puhui yhtä hyvää tommimäkinenenglantia, kuin allekirjoittanut.
Elokuvasta. En ole itse kauhuelokuvien ystävä, eikä minulla ole vankkaa kokemuspohjaa niiden seuraamisesta, joten en voi puhua asiantuntevasti. Elokuvia olen silti ennenkin nähnyt, sekä hyviä että huonoja, tämä elokuva kallistuu väkisin jälkimmäiseksi. Elokuvassa oli toki suomalaisittain hienoja erikoistehosteita, mutta siinäpä se sitten olikin.
Elokuvan juoni oli erittäin ohut. Voisi jopa kysyä, että ai mikä juoni. Dialogi oli yksinkertaista ja puuduttavaa. Eniten puudutti kuitenkin se, että koko elokuva tapahtui samassa sairaalassa. Käytävät olivat samanlaisia jokaisessa kerroksessa. Valkoiset ja likaisen harmaat seinät ja lattiat alkoivat tursuta jo korvista. Olisin kaivannut vaihtelua toimintaympäristöön. Toki on ymmärrettävä, että maisemien paisuessa paisuisi myös budjetti, joka jo nyt oli kalleimpia Suomessa koskaan tehtyjä. Myös musiikkia olisi toivonut käytettävän enemmän.
Kertaakaan en säikähtänyt tai pelännyt tämän kauhuelokuvan aikana. Välillä piti jo katsoa kelloakin, sillä tarina ei tuntunut etenevän. Kuulin hauskan huomion elokuvan jälkeen. "Ei tainnut olla Lordilla yhtään vuorosanaa?" Tämä pläjäys oli turhan taiteellinen minulle. En ymmärtänyt sitä syvintä olemusta. Toivoa sopii, että tuotantoyhtiö ei missään tapauksessa toteuta lupaustaan, jota se väläytteli Tomi Putaansuulle lehdistötilaisuudessa. Nimittäin jopa yhdeksää jatko-osaa tällä rainalle.
Ensi-illan jälkeen Lordi veti keikan. Shown erikoistehosteet ja pyrotekniikka olivat välillä pelottavampia kuin itse kauhuelokuva. Suutari pysyköön lestissään, mutta onhan se kiva että on Putaansuulla nyt oma elokuva.
Kalevan kulttuuripäällikkö Petri Laukka kiteyttää kauhuelokuvan: "Kauhuelokuva on visuaalinen keitos, joka onnistuessaan kiehuttaa reunojen yli pelkoa, inhoa ja painajaisia - sekä tarjoaa lopuksi huojentuneen olon." Tämä elokuva ei onnistunut muuta kuin siinä, että tarjosi huojentuneen olon - viimeinkin lopputekstit.
(Valokuvat varastettu Kalevan verkkolehdestä, kuvaajina Pekka Peura ja Jukka-Pekka Moilanen.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti