generated by sloganizer.net

sunnuntai, tammikuuta 27, 2008

Mennäänpä henkilökohtaisuuksiin

Mennäänpä vaihteeksi henkilökohtaisuuksiin. On tullut kirjoiteltua misseistä ja siitä vierestä. Kerronpa nyt parilla sanalla myös omista kuulumisistani.

Ensi kesänä minut tavoittaa Lapin pääkaupungista Rovaniemeltä. Asuntotarjouksia kolmelle kuukaudelle otetaan vastaan. Halpa, laadukas ja keskustasta, kiitos.

Viikonloppu vierähti vallan erinomaisessa seurassa Kuusamossa. Toiset tietävät mistä puhut, toiset eivät. Toisetkin varmaan jonkun ajan päästä.

Barbadoksen lahja maailmalle Rihanna on viimeinkin tulossa Suomeen. Ajattelin mennä katsomaan, jos vain kerkeän saada liput. Eivät kai ne kerkiä sitä loppuun myydä? Helmikuun alussa on Lordi-leffan maailmanensi-ilta Raksilan jäähallissa. Elokuvan jälkeen Lordi vetää keikan. Sinne on jo varattu liput. Itse elokuva ei minua sinänsä kiinnosta, mutta pitää mennä paikalle ihan vain senkin takia, kun moinen spektaakkeli on kerrankin tänne pohjoisen periferiaan järjestetty.

Kovasti pitäisi lukea praktikum-kirjoja ja muitakin opiskeluhommia. En jaksa. Se lisää stressiä ja vitutusta. Keväällä voisi lähteä käymään ulkomailla. Minulla on auto vielä puolitoista päivää käytössä. Yhtä juhlaa.

Ei kommentteja: