Lehtikustantaja Urpo Lahtisen leski Maija-Liisa Lahtinen on pakoillut viranomaisia maailmalla jo kolmatta vuotta. Viime viikolla katsoin jotakin televisio-ohjelmaa, jossa hiiviskeltiin aktiivisesti Lahtisen jäljillä. Lahtista ei kuitenkaan löytynyt.
Nyt Ylen MOT-ohjelma on onnistunut tavoittamaan Lahtisen. Ensi maanantaina ulos tuleva MOT kerää taatusti suuret katsojamäärät. Liekö tämä Lahtisen metsästys ollut suurikin tavoite maamme valtamedioilla, mahdollisesti. Nyt MOT on saanut siis mahtavan erävoiton. Siinä jäi muun muassa Hesari ja viime viikon ohjelma (joka mahtoi silti olla Ylen) nuolemaan näppejään.
MOT:n toimittajat siis tietävät missä tämä vankilaa pakoileva nainen majailee, mutta heillä ei ymmärtääkseni ole velvollisuutta kertoa tietojaan viranomaisille, koska toimittajat nauttivat lähdesuojaa. Tilanne on mielenkiintoinen.
Lahtisesta on voimassa kansainvälinen etsintäkuulutus, sillä hän ei ole suosiolla ilmoittautunut kärsimään hovioikeuden kesäkuussa 2006 vahvistamaa, lähes kolmen vuoden ehdotonta vankeustuomiota törkeästä kavalluksesta.
Nainen lienee kavaltanut Urpo Lahtisen kuolinpesästä yli viisi miljoonaa euroa. Kyllä siihen hintaan tietenkin kelpaa jossain ulkomailla köllötelläkin, jos kerran ei ole enää mitään syytä olla yhteydessä rakkaimpiinsa ja lähimmäisiinsä. Jos heitä siis ylipäänsä on olemassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti