generated by sloganizer.net

maanantaina, joulukuuta 31, 2007

Vilkaisu taaksepäin

Tänään on hyvä aika katsoa hiukan taaksepäin ja muistella kulunutta, pian mennyttä, vuotta. Kiitoksia vain ideasta Sussu, löysin tämän kysymyspatteriston blogistasi, ja tämän avulla muistelu onnistuu osittain paremmin.

1. Mitä teit vuonna 2007 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
Pääsin yliopistoon ainakin, heh. Kävin Thaimaassa. Joka päivähän sitä tulee myös tehtyä pieniä asioita, joita ei ole tehnyt juuri samalla tavalla koskaan aiemmin.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En, koska en tehnyt lupauksia.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
No ei kai kukaan, mutta serkkupoika sai kyllä lapsen, mutta ei siis itse synnyttänyt ja vaimoa en vielä niin kovin hyvin tunne.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.

5. Missä maissa kävit?
Thaimaassa, Malesiassa(lentokentällä), Saksassa(lentokentällä). En kai muualla.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2008 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2007?
Jaa'a, varmaan se voisi ehkä olla jotain tunne-elämään liittyvää.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2007?
Ei mitään erityistä numerosarjaa ole syöpynyt mieleen. Paitsi ehkä vähän aikaa säilyy 07.07.07, joka oli valtakunnassa kaikkein suosituin hääpäivä.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Pääsin viimeinkin siis yliopistoon, eiköhän se se kuitenki ole.

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
En kyllä osaa nimetä mitään varsinaista epäonnistumista.

10. Kärsitkö vammoista?
Ainoastaan henkisistä.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Mukavia vaatteita Thaimaasta.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Kaikkien, ketkä käyttäytyivät hyvin. Ei kenenkään erityisesti, mutta...

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
...ei kenenkään erityisen vähänkään.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vuokraan ja ruokaan ja laskuihin, ihan tylsästi.

15. Mistä innostuit eniten?
Uudesta opiskeluympäristöstä ja -kavereista

16. Mikä musiikki tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
Vesa-Matti Loirin uudet biisit ja Tean Tytöt tykkää, Aknestikin Haukipudas, Nightwishin Dark Passion Play.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Aika tasoissa varmaankin.

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Puhuvani ihmisille kaikesta.

19. ...entä vähemmän?
varmaan pari kaljaa ois voinu ottaa vähemmän.

20. Miten aiot viettää joulun?
Joulu meni jo, perheen parissa, oli ihan lystikästä.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
En söisi majoneesia Thaimaassa.

22. Rakastuitko vuonna 2007?
Taisi siinä niin käydä, joskin yksipuolisesti.

23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Siveellisyyssyistä jätän vastaamatta.

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Prison Break

25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En vihaa ketään, viha on vahva sana.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Da Vinci-koodin sain viimeinkin päätökseen.

27. ...entä musiikillinen löytö?
Vesa-Matti Loirin uudet biisit.

28. Mitä halusit ja sait?
Toistan itseäni, mutta yliopistopaikan.

29. Mitä halusit, muttet saanut?
Aina ei voi saada sitä, mitä haluaa, ja aina ei voi saada siltä, jolta haluaa.

30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Joulutarina

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Jaa-a, itse syntymäpäivä taisi mennä normaalien arkirutiinien parissa, mutta juhlat järjestyivät myöhemmin Kuusamossa, kiitos Hoopi.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
"Sitähän se kaikki on"

33. Miten kuvailisit vaatetyyliäsi vuonna 2007?
Tuttu ja turvallinen, ei juuri muutoksia, vaikka niitä ilmeisesti pitäisi tulla.

34. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
Ystävät ja perhe

35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Scarlett Johansson ja Rihanna raivasivat paikkansa suuremmaksi listallani.

36. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
Eduskuntavaalien aikainen, rajuhko väittely porvarihallituksesta.

37. Ketä kaipasit?
Ikävä on ikuista, joskus kaipaa toisia enemmän ja sitten taas toisia.

38. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
No nämä kaikki uudet opiskelijatoverit!

39. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2007.
Kuuntele äitiä.

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Pyyteetöntä läheisyyttä kynnyksellä

Torstai-iltana astuin lapsuuden kotini ovesta sisään. Kului viisi sekuntia. Sisätilan ihmeistä nauttimaan päässyt pystykorva kirmasi eteiseen. Huomasi minut ja innostui, kävi tökkimässä minua kuonollaan ja koitti hypätä vasten. Se on vielä ihan normaalia, joskin hellyttäävä jo sekin.

Sitten se kirmasi takaisin keittiöön, missä äiti ja pikkusisko olivat. Se pysähtyi pikkusiskon eteen, istahti, haukkui muutaman kerran ja ulvahti. Sitten se kirmasi takaisin luokseni eteiseen, pyöri siinä hetken ja palasi taas keittiöön ja ulvoi pikkusiskolle. Se kävi ilmoittamassa, että Tuomo tuli. Nyt se tuli! Se se vasta oli hellyttävää. Hassuja otuksia nuo. Ihmisen paras ystävä, tuli siinä mieleeni. Pyyteetöntä läheisyyttä. Lauman jäsen.

Hmm. Oli minulla kait jotaki muutaki kuulumisia, mutta en enää muista niitä. Täällä tundralla ei eilen tämä netti pelannu, kun olisin kirjottanu niitä.

Katsoin elokuvia pitkästä aikaa. Mitä nyt televisiosta tuli. Eilen tuli Tyttö ja helmikorvakoru. Petyin, vaikka siinä oli Scarlett Johansson. Oli hyvin kummallinen elokuva juoneltaan. Tänään katsoin Tim Burtonin Painajainen ennen joulua. En voi ymmärtää, miksi se on monen lempielokuvia. Noh, eipähän tarvitse toista kertaa katsoa. Sen jälkeen tuli Mutta mitä tapahtui Joulupukille 2, joka oli ehditty lytätä jo lukemissani arvosteluissa. Jouluelokuvaksi se oli silti "aevan hyvä". Sitä paitsi siinä tarinassa Joulupukki sai muorinsa. Ja oikein nätin muorin saikin. Tuli asioita mieleen. Ehkä se oli sen takia hyvä elokuva.

Eilen myös paketoin lahjoja. Huomasin, että en osaa paketoida, ja paketeista tulee erittäin rumia. Mutta ajatushan se tärkeintä on. Siinä lahjoja paketoidessakin tuli asioita mieleen. Yhden paketin vielä voisin antaa, mutta en kuitenkaan. Ei siitä ylikään näköjään pääse.

Niin kuin en kyllä pääse yli myöskään alla näkyvästä Rihannan kuvasta. Tuon näköisiä tontut ja muorit ovat minun joulumaassani.

tiistaina, joulukuuta 18, 2007

Rihanna karisti kiltin tytön harteiltaan


"Rihanna karisti kiltin tytön imagon lopullisesti harteiltaan", kirjoitti Iltalehti. Mietin, että miten niin karisti, ei kai se Rihanna niin kovin kiltti tyttö ole koskaan ollut. Sitten menin lukemaan uutisen ja näin tämän, tällekin sivulle varastetun kuvan. Otsikko oli oikeassa. Ja tyttö on vasta 19-vuotias! Eipä uskoisi.

Mitäpä tähän voisi muuta sanoa, kuin Radio Kajauksen mainoslausetta mukaillen: "Tää on miunmaunmukkaan, täst mie pijän." Käykää myös katsomassa The Sunin kuvagalleria.



Kuva on varastettu Iltalehden verkkosivulta.

maanantaina, joulukuuta 17, 2007

Ei hautaan vaan timanttiin

Uusin villitys on puristuttaa omista tuhkistaan timantti kuolemansa jälkeen. Asiasta kertoo HS. Muun muassa kyläkauppias Vesa Keskinen aikoo teettää itsestään timantin, kun hänestä aika jättää. Siitäkin on haastattelu samassa lehdessä, täällä.

Tämä tapa on jo levinnyt muun muassa Saksassa ja rapakon takana. Suomen laki suhtautuu timantiksi tekemiseen kuitenkin tulkinnanvaraisesti. Niin suhtaudun minäkin. Timantiksi puristava yritys mainostaa tuotettaan lauseella "Kaunein lahja, minkä voit rakkaallesi antaa". En allekirjoita ihan tuotakaan kyllä. Minun rakkaani, jos sellainen olisi, varmaankin ilahtuisi jostain ihan muusta, kuin siitä että tuhkautan itseni ja käsken toimittaa itseni sisältävän timantin hänelle.

Jotenkin spookyltä tuntuu myös ajatus, että sitten kuolleena ne tuhkat kulkeutuisivat korun mukana paikasta toiseen ja ihmiseltä toiselle. Joku lapsenlapsenlapsenlapsi voisi sitten "näyttää" ukille paikkoja. Tästäkin voi taas olla montaa mieltä, riippuen uskooko mihinkään vai eikö usko.

BTW, Hannibal Lecter on ilmeisesti tullut Ouluun. Ainakin niin on pääteltävissä uutisesta, jonka mukaan mieshenkilö puri ihmisiä nenistä Oulussa. Ja erikoisten uutisten makuun kun päästiin, niin mainitaan myös Kuusamossa kulkeneesta Kultakutrista.

Humalainen mies tunkeutui omakotitaloon Kuusamon keskustassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Mies kömpi nukkumaan maakuuhuoneessa olevaan sänkyyn.


Talon väki palasi kotiin yön aikana ja löysi heille tuntemattoman miehen nukkumassa. He soittivat paikalle poliisin, joka vei miehen jatkamaan uniaan putkaan.


Ilmaan jää leijumaan kysymys, onko talonväki huudellut eteisessä myös: "Kuka on syönyt puuroani?"

tiistaina, joulukuuta 11, 2007

Glitnir Ouluun

Islantilainen pankki nimeltä Glitnir on rantautunut Ouluun ja Isollekadulle. Se on hyvin jännä tieto. Mikä se semmoinen pankki edes on? Mutta enemmän tässä uutisessa kiinnitin huomiota siihen, että luin sen Hesarista ihan vahingossa. Se on julkaistu 26.11. Tähän päivään mennessä en ole törmännyt tähän Glitniriin Kalevan sivulla. Toivottavasti se johtuu vain siitä, että se on mennyt ohi silmieni. Vai kuinka monta mielenkiintoista Oulua koskevaa uutista minun pitää vielä Hesarista lukea, ennen kuin älyän vaihtaa tilauslehteäni? Terästäytykää Kaleva, ettette menetä tilaajaa.

maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Seitsemän veljestä pähkinänkuoressa

Koko peruskoulun ja lukion ajan onnistuin välttämään tämän Suomen kansan yhden perusteoksen lukemisen. Pätkiä olin lukenut sieltä ja toisia täältä. Kohtauksia teoksesta näytellyt sitäkin enemmän. Nyt sen lukeminen sitten tuli eteen, eikä sitä enää voinut vältellä. Onpahan sekin nyt sitten luettu ja voi sanoa sen lukeneensa. Täten voinkin tiivistää kaikille mitä Seitsemässä veljeksessä tapahtuu.

  • Tapellaan
  • Poltetaan ensimmäinen sauna
  • Tapellaan
  • Syödään lihaa
  • Yritetään opetella lukemaan
  • Tapellaan
  • Metsästetään eläimiä

  • Riidellään, jonka jälkeen tapellaan
  • Syödään lihaa
  • Rakennetaan talo
  • Tapellaan
  • Poltetaan toinen sauna sekä samalla talo
  • Tapellaan
  • Rakennetaan talo
  • Metsästetään ja viljellään
  • Tapellaan

  • Syödään lihaa
  • Ryypätään
  • Opetellaan lukemaan
  • Tapellaan
  • Hankitaan vaimot
  • Eletään elämät onnellisina loppuun asti (ja toiset vähän tappelevat vaimon kanssa).

torstaina, joulukuuta 06, 2007

Framom främsta linjen

Tänäkään vuonna en saanut katsottua Tuntematonta Sotilasta kokonaan. Aloitin katsomisen noin kello 12.30 ja katsoin loppuun 13.48. Elokuva oli alkanut kello 11. Luulenpa, että jos olisin aloittanut tänä vuonna sen alusta, olisin ehkä jaksanut katsoa sen loppuun, oli semmoinen fiilis. Ehkä ensi vuonna. Tokihan se tulee huomenna se Molmbergin versio, mutta en minä sitä viitsi katsoa.

Pian elokuvan jälkeen alkoi Yle FST:llä "Tuntemattoman Sotilaan ruotsalainen versio" Etulinjan edessä. "Etulinjan edessä sijoittuu jatkosodan vuosiin 1942-44, kuvaten Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan muuttumista asemasodasta puna-armeijan suurhyökkäykseksi. Pääosassa on suomenruotsalainen jalkaväkirykmentti, joka tekee jäynää neuvostoliiton asemille Syvärin eturintamassa ja joutuu myöhemmin ratkaisevaan asemaan Kannaksella."

Esiin nostettiin siis tämä suomalainen vähemmistö, joka taisteli myös Suomen puolesta. Hienoa, että myös sodan tästä puolesta on tehty elokuva. Harmillista, että minulla ei ollut aikaa eikä virtaa katsoa tätä loppuun, mutta sen verran mitä katsoin, voin sanoa, että erittäin hyviä kohtauksia siinä tuntui olevan. Sääli (ja varmaan jonkin verran katsomisen lopettamiseen vaikuttava tekijä) oli se, että Yle ei antanut tekstejä elokuvalle. Ja meikäläisen tukholma on vähän ruosteessa. Muutama kaveri siellä toki puhui suomeakin.

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Kirjallisuuden Finlandia-palkinto

Kirjallisuuden Finlandia-palkinto meni sitten tällä kertaa oululaissyntyiselle kuvataiteilija-kirjailija Hannu Väisäselle. Palkintopotti oli 26 000 euroa. Melkoinen summa. Ja yksi ainoa ihminen aina valitsee Finlandia-voittajan. Tällä kertaa voittajan valitsi kulttuuritoimittaja Kaisu Mikkola.
Täytyy sanoa, että vaikka en ole perehtynyt tähän valintasysteemiin juurikaan, niin ihmettelen sitä silti kovasti. Eikö tässä jää aika iso mahdollisuus korruptiolle?
Hannu: "Jos valitset minut, niin saat 6000 euroa palkintopotista."
Kaisu: "Pidetään sovittuna."

Eikö tosiaan joku useampihenkinen tuomaristo olisi tässä parempi? Nythän kyse on yhden henkilön subjektiivisesta mielipiteestä. Tai pahimmillaan voisi olla kyse myös lahjonnasta. Mikä tästä yhden henkilön valintaprosessista tekee aukottoman? Viisaat sen minulle kertokoon.

Ja pitihän se arvata. "Hannu Väisäsen puolesta lyötiin epätavallisen paljon vetoa", kertoo Uusi Suomi -verkkolehti. Korruptiota ja lahjontaa siis? NordicBetin pomo kiistää. Käy lukemassa joutessasi.

Suomalaispoliitikot naurunalaisina

Suomalaispoliitikot joutuivat norjalaisen tv-ryhmän vedätyksen kohteeksi ja muun muassa Paavo Arhinmäeltä ja Antti Kaikkoselta kyseltiin, miksi tarjoilija yhä vain käy kysymässä olenko suomalainen vaikka sanon olevani norjalainen tai miksi Suomea kutsutaan tuhansien kakkujen maaksi? Kyseessä on Noriko Show'n kaltainen Rikets Røst, joka tuli Norjassa ulos viime viikolla.

Lue hupaisa juttu Ilta-Sanomista ja katso vielä hupaisampi video Youtubesta.

maanantaina, joulukuuta 03, 2007

Onko näissä kuvissa niitä vaatteitakin?

H&M:n jo hiukan ennakkoon kohuttu joulukampanja on nyt sitten käynnissä. Brasilialaismalli Isabel Fontana keikistelee kuvissa muun muassa alusvaatteisillaan. Allekirjoittanutkin eksyi Henkkamaukan sivuille bannerin kautta. Sama mies myös unohti niitä muotikuvia katsellessaan, että ai niin, vaatteitahan tässä mainostetaan. Sekö se on tarkoitus? Toki on äärimmäisen vaikea sanoa, että huomaavatko naiset sitten helpommin siitä kuvasta ne rintaliivit, eivätkä niinkään niiden kantajaa. Epäilen.

Käykäähän tarkistamassa Isab.... tarkoitan nämä uudet alusvaatemallistot. H&M