generated by sloganizer.net

tiistaina, heinäkuuta 31, 2007

Vanha lappalaiskylä löytyi

Ou mai gaad. Nyt ne on Hesarin mukaan löytäneet Polon kesämökin.

Päätin jäädä Ouluun. Olo paranee oksentamalla. Nyt menitiin ehkä enemmän järkisyillä, kuin tunteella, asumismukavuus (tai luulo siitä) oli yksi painava syy.
Päätös voi olla virhearvio, mutta senpä näkee sitten. Kerkeääpä tässä vielä vaihtaa maisemaa monta kertaa. Mikäpä se Oulusakkaa on ollesa.

maanantaina, heinäkuuta 30, 2007

Yrjötys

Heräsin aamulla 5.30 äärettömän pahaan oloon. Oksetti. Ei tullut oksennusta. En saanut nukuttua sen jälkeen. Pyörin ja mietin.

Papereita ei ole vielä lähetetty.

Päätös

Nyt tuli päätös ankaralle miettimiselle. On se ollutkin helvetillistä. Päivät ja yöt ei ole päähän mahtunut mitään muuta kuin miettimistä, että lähteäkkö Jyväskylään vai jäädäkö Ouluun.

En olisi ikinä uskonut, että kouluun hyväksymiskirje voi aiheuttaa moista tuskaa! Yleensähän se on sellainen JES! -meininki ihan täysin, että pääsinpäs kouluun. Tämä Jyväskyläsetti tuli minulle niin täytenä yllätyksenä ja ihan pyytämättä. Tai ei nyt tietenkään ihanihan yllätyksenä, koska kyllähän minä siellä pääsykokeissa kävin. Mutta silti yllätyksenä. En olisi ikinä arvannut odottaa, että sieltä kutsukirje tulisi.

Kaikenhan piti olla jo selvää. Kesäkuussa kävi jo kutsu toiseen kouluun. Sitten tämä salarakas tuli sotkemaan asioita ja ajatuksia. Kaksi viikkoa on nyt mietitty. Pakko oli jo tehdä päätös. Laput on lähetettävä.

Juuri kävin maksamassa ylioppilaskunnan jäsenmaksun. Eli päätöstä ei siis voi enää perua. Samantien, kun rahat katosivat tililtä. Iski sellainen tyhjä olo. Helpotus. Hoh. Onpahan päätetty.
Nyt aletaan odotella sitä päivää, kun alkaa harmitus. Todellinen vitutus siitä, että olisi sittenkin pitänyt valita toisin.

Se harmitus iskee jonain aamuna tai päivänä, kun olen Oulun yliopiston kahviossa tai matkalla kouluun kauas Linnanmaalle. Olisi sittenkin pitänyt lähteä sinne kauniiseen Jyväskylään ja sen historialliselle kampukselle. Ja se vitutus iskee varmasti. Tiedän sen.

lauantaina, heinäkuuta 28, 2007

Skuuppi tai henki

Nyt se sitten nähtiin, mitä skuupin metsästäminen pahimmoillan aiheuttaa. (iltalehti).
Kaksi kilpailevan uutiskanavan hulikopteria törmäsi toisiinsa seuratessaan takaa-ajotilannetta.
Kaikki koptereissa olleet (4) kuolivat.

Siitä sai kolmas uutiskanava kovan skuupin. Tuskin rajoittaa kilpailua, jonka voittaja on ensimmäisen uutisen ilmoille kertonut.
Ja tyhmäähän tässä kisassa on se, että lukeva yleisö vähät välittää siitä, mikä taho sen uutisen ekana kertoo. Silti skuupeista kilpaillaan verissä päin ja näköjään hengen kaupalla. Olisikohan aika katsoa peiliin?

PS. Viikonlopun aikana on pakko päättää kotikaupunki.

tiistaina, heinäkuuta 24, 2007

Ah, it's me

Bongasin hassun höpö-testin, joten ajattelin tehdä sen myös itselleni, koskapa se vaikutti hauskalta.

Tarkoituksena on kuuklettaa omalla nimellä, "Polo on" ja kopioida 10 ensimmäistä tulosta. Näin oppii itsestään uusia asioita. Ja hipsut haun ympärille!

1. Polo on tutkinut ammatillisten aikuisopettajien motivaatiota ja oppimisstrategioita
2. Polo on lämmin, paitsi pakkasella
3. Polo on ihan hyvä, mutta niin on Golffikin
4. Polo on muuttunut 25 vuodessa.
5. Polo on itse asiassa jopa edustavan näköinen
6. Polo on tuttuun tyyliin edeltäjäänsä suurempi
7. Polo on monessa suhteessa luokkaa suurempien tasolla.
8. Polo on helppo hallita ja käteen käypä.
9. Polo on mallisarjan 30-vuotisessa historiassa tehokkain
10. Polo on saanut pituutta aavistuksen lisää


Mielenkiintoista. Poistin suorat viittaukset automerkkiin, joka on varastanut nimeni, jotta luettavuus olisi viihdyttävämpää.

Sankarikoira kosketti

Yleensä nämä lehtien sankaritarinat ovat jotenkin imeliä. Eivät kosketa oikeasti. Ne vain lukee, että no olipas. Mutta tämä on toista luokkaa! Lukekaapas ihmiset. Tosin arvatenkin se koskettaa vain koiraihmisiä.

PS. En ole vielä päättänyt.

lauantaina, heinäkuuta 21, 2007

Jyväskylä vs. Oulu feat. Potter-mania

Pääsin siis myös Jyväskylän yliopistoon. Siellä sain paikan suoraan äidinkielenopettajalinjalle, eli sivuaineoikeudet valmiiksi kirjallisuuteen, puheviestintään ja pedagogisiin opintoihin.
Nyt en tiedä kumpaan lähden. Jyväskylästä en tunne ketään enkä mitään, Ouluun olen kahdessa vuodessa kotiutunut mukavasti. Monenmonta tuttua ja toveria on toripolliisin kuppeessa.

Jyväskylän yliopiston humanistista puolta ja opettajankoulutusta kehutaan kovasti, mutta onko eroa loppujen lopuksi paljon?
Suurin pointtihan on, koulujen mahdollisen laatueron lisäksi siinä, että Oulussa nuo sivuaineoikeudet pitää hakea myöhemmässä vaiheessa, eikä ole takuita saako niitä.

Onko jollain kokemuksia tai näkemyksiä, joita haluaa jakaa asian tiimoilta?
Enivei, pää alkaa olla hajoamispisteessä miettimisen takia. Eipä ois arvannu, että hyväksymiskirje aiheuttaa moisia tunteita.

Tämän päivän asiani oli kuitenkin se, että alkaa ottaa aivoon tuo Potter-mania. Olen ollut ensimmäisestä kirjasta lähtien vastarannan kiiski ja katsonut kirjasarjaa vinoon. Tein pyhän lupauksen joskus pikkusiskolleni, että en lue ensimmäistäkään kirjaa. Se on toistaiseksi pitänyt. Muutamaan elokuvaan olen erehtynyt.

sunnuntai, heinäkuuta 15, 2007

Lopeta akuankkailu Juba

Miksi Juba on alkanut piirtää Viiviin ja Wagneriin lisää puhuvia eläinhahmoja? Kuten tämä pastori piekana.
Tai tämä putkimies

Rupiaa menemään yli hilseen. Muuttuuko sarjakuva kohta akuankaksi?
Ei Juba, ei.

Leppänen muutti meille

Rappukäytävän nimitauluun oli asuntoni kohdalle ilmaantunut nimi Leppänen. Leppänen on siis muuttanut asuntooni. Hyvin omituista.

En ole nähnyt Leppästä vielä missään. Majaileekohan hän kenties asuntoni länsisiivessä. Noh, mikäli tämä Leppänen joku päivä sattuu jostain ilmaantumaan niin toivonpa vain, että hän olisi ainakin kaunis ja mukava naispuoleinen henkilö.

tiistaina, heinäkuuta 10, 2007

Kesällä on aikaa - ja pah

Kesällä on sitten aikaa tehdä niitä asioita, joita olen monesti ajatellut tekeväni, mutta joihin ei ole kunnolla ollut aikaa. Eli lukea hyviä kirjoja, lähinnä dekkareita sekä katsoa elokuvia. Ja vitut.
Niin sitä vain joka päivä menee töihin ja sieltä palatessaan on niin uupunut, että ei jaksa ruveta tekemään mitään vähänkin aivotoimintaa vaativaa.

Tämä on kyllä siitä ikävää tämä kesätyö, että kovasti paljon pitää koittaa koko ajan ajatella ja se se on yllättävän raskasta hommaa. Oottako kokkeillu?
Se hyvä puoli olisi vähemmän aivotoimintaa vaativissa hommissa, että jaksaisi tehdä jotain sen jälkeen, ehkä. Toisaalta taas se voisi käydä pitemmän päälle tylsäksi.

On tullu kirjoiteltua taas rutkasti kesäaiheita matonpesusta ...hhmmm en yhtäkkiä muistakaan mitään kirjoituksia...

Simerock tuli Rollossa käytyä katsomassa. Perjantaipäivä meni ihan hänekseen, kun oli tieto, että alueelle saa viedä omia juomia. Vähän sitä ihmeteltiin, mutta ei ruvettua analysoimaan sitä sen enempää. Otettiin sitten porukalla illaksi kaljaa reppuun. Kävi ilmi, että ei niitä toki ihan mihin sattuu saanut viedä, joten päätimme sitten tenuttaa repun tyhjäksi. Joojoo, ois voinut viedä narikkaankin, mutta muutama oli sitä mieltä, että ei ne siellä säily. Parempi siis juoda pois? Sen takia perjantain esiintyjät jäivät käytännössä näkemättä. Tai ainakin muistamatta.

Lisäksi sää oli koko viikonlopun erittäin ahterista. Ei jäänyt sellaista festarifiilistä. Ensi kerralla tilaan auringonpaistetta.

Vieläkään en tiedä jatkanko amk-opintoja.

maanantaina, heinäkuuta 02, 2007

Spaissarit ja EU

Miksi teet sen Posh!? Vicky Beckham aikoo laittaa paluun tekevät maustetytöt dieetille. Samanlaiselle, kuin millä hän itse on, jotta tytöt ovat "huippukunnossa" joulukuussa. Tyttäristähän tulee samanlaisia luuviuluja kuin Vicky itse on! Ei hyvänen aika. Äläkää tytöt lähtekö sille linjalle ollenkaan. Nyt ootta justiin passelin näkösiä.

EU on pistänyt sitten pystyyn uuden mainoskampanjan. Myy itseään Youtubessa ja vieläpä muutamalla rohkeahkolla videolla, jotka ovat nostaneet meteliä mediassa. Täysin oikein suunniteltu mainoskampanja siis, vaikkakin ehkä hiukan mauton.. Hyvä EU!