generated by sloganizer.net

sunnuntai, huhtikuuta 29, 2007

Tsiigaa tota kelii, kun Oulun yliopiston maine kiirii

Suomeen puuhataan huippuyliopistoja ja Oulunkin yliopisto on mainittu yhtenä vaihtoehtona jonkin alan huippuyliopistoksi. En nyt jaksa tähän kovin sarkastisia ja älyä suurempia pohdintoja asiasta vääntää, mutta kerron hauskan huomion, jonka kuulin tänään.

Olin tulossa linja-autossa Kuusamosta. Jäin pois Oulun tuomiokirkon kohdalla. Juuri ennen kuin nousin penkiltä, kuulin käytävän toisella puolella istuvien pääkaupunkiseudulta kotoisin olevien tyttösten (17~22 v.) pohdinnan.

Tyttö 1: Eix täälki oo joku yliopisto?
Tyttö 2: Emmätiä, luulis, mut ainaki Suomen Pankki on tos.

Toivon todella, että tyttö tarkoitti ainoastaan sitä, että keskustassakin on yliopiston toimipiste. Epäilen kuitenkin, että ei tarkoittanut.
Jospa siis unohdetaan ne huippuyliopisto haihattelut.

Ja näiden tyttösten innoittamana tahdon vielä sanoa sanasen. Se puhetyyli, jolla pääkaupunkiseudulta olevat nuoret tytöt raatasivat suorastaan raateli kuuloani.

"Mä en diggaa simast", sanoi toinen.


Hmm. Mä siis kyl luulisin, et jos mä joutusin kauan kuunteleen tollast, ni mä saattasin seota aika nopee. Eihän se heidän vikansa ole, vaikka onkin, olen vain tottunut levveempään jutusteluun, eivätkä tuollaiset vierasperäiset sanat löydä kotia mielestäni.

Jotenkin myös äänen intonaatiot säikäyttävät. Tokihan siihen tottuisi, mutta ärsyynnyin puheesta silti. Lisäksi se sai nämä tytöt kuulostamaan tyhmiltä. Saattoivathan he sitä ollakin, mutta oletettavasti eivät kuitenkaan. (lukivat kuitenkin Ilta-Sanomia eivätkä Iltalehteä.)

Onneksi tytöt keskittyivät bussimatkan ajan enimmäkseen iltapäivälehtiin.

"Tsiigaa tota kelii", sanoi tummempi, kun Kuusamossa satoi lunta.
"Tsiigaa tota kelii", sanoi vaaleampi, kun Pudasjärvellä paistoi aurinko.

Kaunis ilma tänään.

Eikä minulla ole mitään pääkaupunkiseutulaisia vastaan. Isoon porukkaan mahtuu monenlaista tallaajaa. Mut hitsi, mä tsiigaan aamulla kelii ja diggaan simast.

perjantaina, huhtikuuta 27, 2007

Ike, osuuskauppa ja Jope

No siinähän ei kauaa nokka tuhissut, kun naistenmies, tekstiviestirakastaja, tuore ulkoministerimme Ilkka Kanerva pisti tuulemaan. "Ike" sai jo henkilökohtaisen kutsun rapakon taakse. Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice kutsui Iken luokseen tavattuaan tämän Oslossa. "Rice oli halunnut jatkaa kahdenvälistä keskustelua myöhemmin."
"Hän totesi, että olisi hyvä jatkaa tätä mielipiteiden vaihtoa Yhdysvalloissa", Ike kommentoi Maikkarin uutisissa.

Tottahan on, että Ike on eri tavalla karismaattinen henkilö, kuin entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Molemmilla on puolensa, mutta arvelen, että suurin osa naisista, miksei miehistäkin, pitää Ikeä tyylikkäämpänä ja vetovoimaisempana. Ilmeisesti Ikellä on myös ollut voimakkaampia mielipiteitä kuin Ekillä, koska Condoleezza kutsui Iken samantien Ameerikkoihin.

Kauan siinä kestikin, mutta viimein on tunnustettu todeksi se, että kuntien päättäjät suosivat osuuskaupparyhmiä.

"Torstaina julkistetun selvityksen mukaan kuntapäättäjät ovat suosineet osuuskauppoja ja niiden muodostamia yhtiöitä liikepaikkojen jaossa."


Tämähän ei ollut mitään uutta. Kotipaikkakunnalla tämä on ainakin ollut tiedossa aina.

Vanha juoppo, sittemmin raitistunut, mutta nykyään silloin tällöin naukkaileva Jope Ruonansuu sanoo Sanomalehti Kalevassa vapun olevan amatöörien juopottelua. Kiintoisa kommentti sinänsä, en muuta sano.

torstaina, huhtikuuta 26, 2007

Karvainen teräväpiirtoasiantuntija tarjoili kahvia

Jänniä nuo tittelit, joilla yhteiskunta pyörii ja ihmisten arvoa korotetaan.

Televisiossa haastateltiin televisioihin liittyen juuri herra teräväpiirtoasiantuntijaa. Piti ihan hymähtää. Heh. Teräväpiirtoasiantuntija.

Käväistiin tänään Cafe Saarassa. Pitää mainita sen takia, koska kahvikupposten jälkeen jäätiin porisemaan ja pian myyjätär tuli täyttämään kuppia. "Vieläkös maistuu kupillinen", myyjätär kysyi. Katsoin häntä ihmeissäni. "Talo tarjoaa", myyjätär lisäsi.
"No mikä ettei", havahduin.

Olipas jännä. Ei sitä monesti tulla santsikuppia tarjoamaan. Sehän siinä luultavasti oli tavoitteena, että kerrotaan kaverille, kuinka oli hyvä palvelu, joten kerrotaan nyt.
Erinomainen oli palvelu.


Niin ja sushiakin maistoin. Uusi kokemus sekin. Oli hyvvää. Tomon baarissa.

Huomenna uutta karvaista perheenjäsentä ihmettelemään kotio.

maanantaina, huhtikuuta 23, 2007

Tieteellistä tietoa naisen orgasmista, hmm...

Maikkarin nettisaitilla surffatessani törmäsin otsikkoon, jossa kehuttiin "Uutta tietoa orgasmista!"
Juttuun syventyminen vetää otsikolta pohjan pois.

Ensin siinä kerrotaan, että jo Sigmund Freud oli sitä ja sitä mieltä. Sitten tuumataan jonkun aikaa, että välillä on ollut muitakin teorioita ja sitten palataan siihen, että Sigmund Freud oli sittenkin oikeassa!

No mitäs uutta tietoa se semmoinen on? Uusi tieto on siis se, että vanha tieto pitikin paikkaansa.

Ja lopuksi vielä sellainen tieto, että koolla on kuulemma väliä. No onkos sekin sitten uusi tieto?

Lukekaas itse ja oppikaa. Mielenkiintoista sinänsä.

Visalla värisuoraa hakemaan

Ajattelivat sitten pistää peliautomaatteihin korttimaksusysteemin. Maikkarin uutiset kertoi, että RAY testaa visan vinguttamista loppuvuodesta. Pankkikorttisysteemin avulla tulisi Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajan Sinikka Mönkäreen mukaan tarkistettua minkä ikäinen pelaaja on. Pankkikortilla ei myöskään pystyisi pelaamaan luotolla.

Niin. No ratkaiseeko se oikeasti kuitenkaan mitään? Onko siitä enemmän hyötyä vai haittaa, jos siirrytään täysin kortilla toimiviin automaatteihin?

Ovatko RAY:n suurin ongelma alaikäiset pelaajat? Kuinka suuri ongelma he sitten ovat?
Ovatko RAY:n suurin ongelma yli varojensa pelaavat pelaajat? Kuinka iso osa pelaajista sitten pelaa yli varojensa?

Kuinka suuri osa RAY:n tuloista tulee loppujen lopuksi sellaisilta pelaajilta, jotka nakkaavat kaupasta lähtiessään vaihtokolikot kansanterveydelle?
Kuinka moni vanhus on löytänyt leppoisan tavan viettää aikaa ja kuluttaa päivää peliautomaatin parissa, pelaamatta kuitenkaan kaikkia rahojaan?

Kuinka moni kaupastalähtijä viitsisi enää ostosten jälkeen mennä työntämään pankkikorttia hedelmäpelin kylkeen? Eihän sillä saa kolikoita vähennettyä pussista.
Moniko papparainen kuitenkaan edes muistaa oman pankkikorttinsa tunnuslukua? Jos heillä ylipäänsä on pankkikortti? Menkää pankkiin katsomaan, ketä siellä enimmäkseen asioi ja missä asioissa. Seuratkaa otto-automaatteja, minkälaista porukkaa niitä käyttää?


On totta, että krooniset peliongelmaiset mahdollisesti vähenisivät, samoin alaikäiset pelaajat. Vai vähenisivätkö kuitenkaan?
Onhan tuo tullut huomattua jo itselläkin, että visaa on niin helppo vinguttaa. Rahaa ei näy missään vaiheessa. Ei tunnu siltä, että rahaa olisi kulunut. Oli vain höyläys, joka kesti vain hetken. Kuinka moni voisi vahingossa pelata koko tilinsä huomaamatta? Kun ei missään vaiheessa tarvitsisi edes nostaa lisää rahaa saati vaihtaa niitä kolikoiksi. Sekin voi joskus olla yllättävän vaivalloista ja sen takia pelaaminen jää.

Miten kävisi vanhusten? Hyvä vai huono heille?

Itse en luultavasti viitsisi edes pelata kortin kanssa. Joskus saatan muutamia senttejä laitteisiin työntää, yleensä juuri ajankuluksi. Ajatellaanko tässä sitten peliongelmaisia vai raha-automaattiyhdistyksen taloudellista tilaa? Olkoon vaikka kuinka kansanterveydelle.

Asiahan ei tietysti minulle kuulu ja varmasti asiaa on pohdiskeltu monelta kantilta, mutta aina sopii kysyä, onko sittenkään loppuun saakka? Voihan se olla hyväkin, vaikka kuulostaa pahalta.

No, onneksi ensin testataan, ennen kuin ketään mestataan.

sunnuntai, huhtikuuta 22, 2007

Käsilaukku olalla ja mascarat huulilla

Viikonlopun molempina iltoina ei kyllä välttämättä olisi kannattanut käydä baarissa. Ei siinä, hauskaa oli, ensin oli Lauran ja Jukan tuparit, joissa oli hyvä meininki, vaikkakin paljon pariskuntia ;) Mentiin sitten sieltä Kaarleen iltaa jatkamaan.

Toisena iltana entinen armeijakaveri houkutteli illanviettoon. Mahoton mukava mies. Aina hauskaa kun hänen kanssaan lähtee baanalle. Ei tohtinut kieltäytyä, niin vähän tulee muutenkin pidettyä yhteyttä. Käytiin sitten Garagessa ja Amarillossa.

Niin, monella voi olla Garagesta erittäin negatiivisia mietteitä, että eipä niin erikoinen paikka ole, mutta minun mielestä on hyvä olla erilaisia paikkoja. Ja niissä on vielä hienompaa käydä. Avartavaa. Ihmisten pitäisi käydä eri baareissa, eikä aina tyytyä siihen yhteen ja samaan. On hyvä, että itse pystyn menemään oikeastaan mihin tahansa baariin tuntematta suurta tuskaa. On käyty Hevimestat, Garaget ja Onnelat. Las Vegasiin en kyllä kovin mielellään tosin enää mene. Rajansa kaikella. Huonoa siinä on se, että varsinaista suosikkia ei ole. Jos joku kysyy, että mihin mennään, niin alan katsella seiniä.

Tulevan viikon ajattelin pyhittää pääsykokeisiin lukemiselle. Alkaa muuten näyttää siltä etten kerkeä kunnolla lukea ja niin ollen en taida päästä kouluun. Katsotaan. Vappu tulee oikeastaan sen kannalta aika huonoon saumaan, se olisi saanut olla jo aiemmin. Tosin kukapa se käskee vappuna juhlimaan. Yhteiskunta? Opiskelijayhteisö?

Poimintoja päivän urheilutapahtumien selostuksista:

Erkki Vanhanen selosti DTM-autourheilukisaa:
"Ja sieltä tulee Rockefeller. Hän ei kuitenkaan kuulu tähän Rockefellerin miljoonasukuun. Jos sitä nyt enää onkaan..."


Tuomas Virkkunen selosti Lazio-Fiorentina ottelua, jossa Lazion maalivahti teki virheen tullessaan varovasti maaliltaan ulos ja edesauttaen näin maalin syntyä:
"Peruzzi meni tilanteeseen tuolla tavalla hiipien. Jos tuollaiseen tilanteeseen nyt ylipäänsä pitää mennä, niin eikö siihen pitäisi mennä vauhdilla. Nyt mies meni sinne käsilaukku olalla ja mascarat huulilla."

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2007

Asianajaja hämmensi - laatua OAMK:ssa!

Uskomattoman laadukas luento oli tänään. Ei herranen aika. OAMK:ssa! Nyt on maailman kirjat sekaisin. Hämmennyin.

Vanhahako, eläkkeen muistaakseni juuri aloittanut lakimies herätti hiukan ennakkoluuloja. Lieköhän osaa puhua kiinnostavasti.

Ensin hämmennyin henkilöstä: Loistava luennoitsija. Kertakaikkiaan kuunneltavaa juttua puhuu. Ja OAMK:ssa!

Pian hämmennyin uudelleen ajatuksiini: Miten täällä on näin laadukas luento. OAMK:ssa!?

Mies ei pahemmin kirjoittanut taululle, kalvoille, tietokoneelle tai minnekään. Ei käyttänyt nykyajan yleisluentotyökalua powerpointtia. Mahtavaa! Hienoa oli kuunnella vaihteeksi vanhan ajan esitelmää. No, joo piirsi hän pari kuvaa taululle, joista toinen kuvio oli neljä samanlaista ympyrää.

Tämän takia tuli myös kirjoitettua ahkerasti muistiinpanoja luentopäiväkirjaa varten. Esimerkitkin olivat elävästä elämästä. Opettaminen oli lakimiehelle kuulemman henkireikä. Piristävää vaihtelua. Mukava kuulla.

Ainoa hankala oli mielestäni se, että mies siristi silmiään välillä niin ohuiksi viiruiksi, ettei häntä voinut katsoa silmiin. Se hankaloitti kuuntelemista. Vei liikaa huomiota. Sympaattinen henkilö. Puhui turun murretta. Se jotenkin aina sykähdyttää. Tuli vähän ala-asteen opettajani mieleen. Joskus vielä muutan Turkuun joksikin aikaa.

Luento oli itseasiassa niin mielenkiintoinen, että minä kerkesin jo ajatella, että olisiko se oikeasti niin vaikeaa päästä oikikseen lukemaan lakia. Sitten myöhemmin ymmärsin, että eivät ne kaikki lakipykälät niin mielenkiintoisia ole. Vero-oikeutta yms.

...mutta silti, entä jos? Toisaalta se on kiinnostavaa.

Joka tapauksessa. Rupesin tuntemaan voimakkaampaa vetoa yliopistoon. Jos tällaisia luentoja olisi pidetty enemmän, en haikailisi lähtöä mihinkään. Mutta hyviä luennoitsijoita on toisaalta harvassa. Hmm...

Toisaalta näitä lakityyppejä on ollut nyt kaksi ja molemmat olleet ihan huippuesiintyjiä.


Kiitoksia pitkään hukassa olleesta oppimisen tunteesta Lauri Kerosuo ja Ari Koivumaa.

maanantaina, huhtikuuta 16, 2007

Korven kutsun kuulin




Eikä kyseessä valitettavasti ollut Kiira Korpi
, mutta jotain melkein yhtä kaunista. Mökkeiltiin poikain kanssa viikonloppu Kylmäluomalla Taivalkosken ja Kuusamon rajalla. Ilma oli kuin morsian ja morsiammet oli jätetty kotiin, kenellä nyt oli mitä jättää.

Kärppäjuhlien aikaan tuli Kossun kanssa puheeksi, että ollaan menossa mökille ja kun miehellä kuulosti olevan mökkireissun kokoinen aukko viikonloppusuunnitelmissa, niin niin vain mies löysi itsensä Kuusamoon matkaavasta linja-autosta seuraavana päivänä. Hiukan piti sykkiä koulusta ehtimisen rajamailla, mutta mukavasti ehti. Mikään ei ole mukavampaa kuin tunne siitä, että on jotain mitä odottaa. No ehkä joku voi olla mukavampaakin, mutta on se siellä aika korkealla kuitenkin.

Kylmäluomalla ensimmäinen ilta meni kuulumisten kyselyihin ja nestetasapainnon kohdilleen saattamiseen. Pelattiin PES:siä neljä ukkoa kerrallaan. Se oli jo jotain todella hienoa. Sitä urheilujuhlan tuntua ei voi kuvailla, se täytyy kokea. Puhutaan aina, että kaksinpelillä tuollaiset pelit pääsevät oikeuksiinsa ja kaksin on aina niin paljon mukavampi pelata. Onhan se totta, mutta se ei ole mitään verrattuna tuohon!

Lauantaina aamupäivällä suunnistimme järvelle. Pilkkionget esiin ja kairaamaan. Kaloja ei tullut kuin puolelle porukasta, mutta se ei haitannut. Ilma ei olisi voinut olla yhtään parempi. Nestetasapainoa hakiessa, aurinkoa ihastellessa ja uutta ohjelmapalveluyritystä suunnitellessa aika kului kuin siivillä.

Mutta vaikka nelinpelipessi ja uskomaton pilkki-ilma yhdistettynä ensiluokkaisenn mökkeilyseuraan olivat jotain todella hienoa jäi yksi asia erityisen hyvin mieleen. Se oli luonnon herääminen aamun pikkuyön tunteina, kun viimeiset sitkeät sissit olivat vielä pystyssä ja suunnittelivat nukkumaan menoa. Kuuden aikaan lauantaiaamuna kun teeri kukersi ja aurinko alkoi pilkahdella puiden lomasta. Se oli jotain niin kauniin kuuloista ja oloista, että piti aivan ääneen sanoa ja ihastella.

Se on jotain, mitä kaikkien tulisi joskus kokea. Se oli sitä minkä takia Lappiin menee turisteja. Se oli verrattavissa auringonlaskuun Eifel-tornista katsottuna (vaikka en ole kyllä sitä nähnyt, mutta voisin lyödä vaikka vetoa). Se oli jotain, mikä kannattaisi kokea täysin freesinä elämänsä tärkeimmän ihmisen vierellä. Siinäpä ilmainen treffivinkki kaikille.

perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Pikainen raportti mestaruuskaupungista

Alkuillasta kaupungilla kuului: "Kääääärpääät! Kärpät on rautaa! Kärpät on Suomen mestari!"

Loppuillasta kaupungilla kuului: " .....kärpät on suomen...mestari....on se....."

tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

Ihmistuntemus huipussaan

Tänään tunnistin erään puolitutun tytön takaapäin eräästä ruumiin keskivaiheilla olevasta kehon osasta. (suorasanaisimmat lukijat voivat lukea suoraan = takapuolesta).

Siinä oli kyllä jo kieltämättä ihmistuntemus kohdallaan. :) Voin olla tyytyväinen elämääni. Lakipiste on saavutettu.

Koulun sähköpostilistalla etsittiin tekijää Lordi-leffan making of:iin. Olisipa kyllä mielenkiintoinen tehtävä, mikäli tuntisin itseni oikeaksi elokuvan tekijämieheksi, jota en tunne. Ainakaan näillä opeilla.


Kalle Palander meni sitten Kuusamon kirkossa naimisiin. Hienoa, ei se niin tylsä paikka olekaan.
Jackie Chan etsii puolestaan uusia kykyjä elokuvaansa. Kiintoisaa, vieläköhän ehtisin mukaan. Kaikkihan tietenkin muistavat suoritukseni KickTime!:ssa.

Ja ryökäleet rupesivat poramaan putkia rappukäytävässä juuri nyt kun minun pitäisi tehdä verkkoreportaasia. Jota en tietenkään tee. Hmm...

maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Peltonen putkaan Floridassa

Florida Panthersin jääkiekkoilijat Ville Peltonen ja Ed Belfour on passitettu putkaan Floridassa. Miehet pidätettiin kesken baari-illan. Belfour vastusti poliisia, joka koetti poistaa miehen ravintolasta. Peltonen puolestaan vandalisoi pihalla seisyttä paloautoa. Belfour istui putkassa 1500 dollarin takuita vastaan. Peltosen sai vapaaksi 500 dollarilla.

Ville Peltonen. Joka anopin unelmavävy ja hymypoika. Humalapäissään hajottanut palasen paloautoa? Kas vain. Ville teki vallan räikköset. Pojat tippuivat play offeista ja ajattelivat pistää Floridan remonttiin. No harmittaahan se. Sellaista se on. Onkohan ollut jännää istua flordialaisessa tyrmässä.

Paikallisen televisiokanavan uutisissa miekkoset oli vieläpä kuvattu niinkuin rikolliset. Naama peruslukemilla ja nimi alla. Kaunista.

Tiedon lähteille:

Lue floridaksi
Katso uutinen floridaksi
Lue suomeksi

Kamala, ihana internet

On se jännä miten vähän ihminen saa aikaan, jos erehtyy roikkumaan verkkoon. Vaikka tekemistä olisi kuinka, sitä vain alkaa hommailemaan jotain yhdentekevää internetin ihmeellisessä maailmassa. Internetin keksijä pitäisi kirota.

On se jännä miten paljon tietoa internet sisältää ja kuinka helposti se tieto on loppujen lopuksi saatavilla. Nykyajan toimittajat esimerkiksi pääsevät niiiiiin paljon helpommalla kuin kollegansa esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Internetin keksijä ansaitsisi palkinnon.

sunnuntai, huhtikuuta 08, 2007

Suoran lähetyksen huumaa, koira ja talousnero

Suorassa lähetyksessä (lähinnä urheilutapahtumista puhuttaessa) on jotain ihmeellistä. Se aiheuttaa tietynlaisen jännitteen, kun tietää, että tapahtuma tulee suorana.

Ei ole mitään mieltä katsoa esimerkiksi formulaa tai lätkää, jos tietää, että lähetys on nauhoitettu. Tietää, että tämä tapahtuma on jo päättynyt. Moni ihminen tietää jo miten tämä päättyy. Nuo urheilijat itsekin jo tietävät miten tämä on päättynyt. Ei ole enää jännitystä. Tulos on jo tiedossa.

Siinä on jotakin. Minä en vain pysty katsomaan samanlaisella intensitettillä kisaa, jos tiedän, että se on jälkilähetys. Tapahtumat eivät ole niin kiinnostavia, että niitä jälkikäteen kannattaisi töllistellä. Suoran urheilulähetyksen huumassa taas voi ikäänkuin elää hetkessä. Samalla urheilijoiden kanssa, vaikka se ei välitykään sinne tapahtumapaikalle. Kukaan ei vielä tiedä miten tämä päättyy. Tämä voi päättyä miten tahansa. Ja minä tiedän sen samaan aikaan kun se tapahtuu.

Tuo on ehkä yksi ominaisuus, jonka takia olen muka toimittajakoulussa ja hivenen kiinnostunut alasta. Luultavasti yksin se ominaisuus ei kuitenkaan riitä, ja on ominaisuuksia, joita minulta puuttuu, jotka olisivat kovaa valuuttaa ammatissa.

Tämän takia kuitenkin on mahtavaa, että netin välityksellä jälleen kerran onnistui seurata formulat suorana, vaikkakin viime kerralla toiminut Star Sports ei nyt näkynyt, mutta onneksi löytyi RTM2. Selostustakin on jotenkin niin paljon miellyttävämpää kuunnella, kun saa asiantuntevia ja ajantasaisia kommentteja kisan kulusta ja objektiivisia kommentteja suomalaiskuskeista.

Tänään esimerkiksi selostaja harmitteli Renault'n puolesta, kun se joutui luopumaan Fernando Alonsosta ja ottamaan Heikki Kovalaisen tilalle. Me suomalaiset vain ajattelemme, että on se hienoa, että Heikki sai näyttöpaikan. Brittiselostaja otti myös lopussa esiin mielenkiintoisen pointin, kun Räikkönen ajoi takaa Lewis Hamiltonia. "In Finland they have thing called sisu, wich means that they will fight and not give up! This thing bring first Keke Rosberg who was the first Finnish driver on the top." Kiintoisaa oli.


Tänään sain sellaisen puhelun, että piti hengitellä vähän aikaa ja sulatella kuulemaani. Oli erittäin ihana uutinen sinänsä. Pikkusysteri soitti ja kyseli muina naisina, että mitäs olen pääsiäisen hommaillu. Sitten tuumasi, että kävivät Taivalkoskella ukkia kattomassa ja ukki voi koko ajan paremmin. Sitten kysyi, että "etpä arvaa missä muualla vielä käytiin samalla."

No enpä arvannut. "No ensin käytiin Petrin ja Sirpan luona ja sitten mentiin Mehtäkylään kattelemaan koiranpentuja." Häh?
Enolla on hyvänoloinen ja lempeä suomenpystykorva. Samoilta vanhemmilta on nyt syntynyt uusi pentue. "Varattiin sieltä meille koiranpentu!"
Oho! Piti ihan kuulustella, että muistiko systeri, että aprillipäivä meni jo. Muisti se. Suomenpystykorvanarttu on tulossa perheeseen kuun lopussa! Oij! Onpa hienoa! Iskäkin oli saatu taivuteltua lopulta ;) Mahtavaa. Melkein harmittaa, että en menny käymään kotona nyt.

Ja viimeksi kun systeri soitti, hän ilmoitti voittaneensa koulun taloustietokisan! Huumorilla heitin sille ennen sitä kisaa, että "muistahan voittaa, se on ollu meijän perheessä kuule tapana, että se kisa voitetaan." Otti vissiin liian tosissaan sen. Seurasi isoveljen jalanjälkiä ja nappasi voiton kisasta! On mulla fiksu systeri. Velipoikaan tullu :D

perjantaina, huhtikuuta 06, 2007

Polo tarpeen?

Joskus sitä miettii, että pitäisikö sitä saksalaista volkkarin miestä kiittää vai kirota.

Hauskan linkin löysin Googlen sivupalkista.

Sponsorien linkit

Polo tarpeen?
Löydä elämäsi Polo
Polo ja hinnat täällä:
www.vertaa.fi/autot

Että näin :D


Se nimi on niinku se auto. Volkkari. Ei Jetta eikä Passat.


Uusi Polo on joka suhteessa kiehtova tuttavuus.



Polo oli näistä kahdesta halvempi ja pelkistetympi.



Uusi muotoilu ja kompaktit mitat luovat Pololle persoonallisen ja helposti tunnistettavan ilmeen.


Ensiluokkainen laatu, dynaamiset ajo-ominaisuudet ja monipuolisuus takaavat erinomaiset käyttömahdollisuudet niin kaupunki- kuin maantieajossa.



Ensiluokkainen viimeistely näkyy niin Polon sisä- kuin ulkopuolella.


Millintarkka suunnittelu- ja valmistusprosessi takaa Polon omistajalle vuosikausiksi iloa ja luotettavuutta.





Jos joskus tarvitsisin mainontaa itsestäni, mainoslauseet olisivat jo olemassa.

torstaina, huhtikuuta 05, 2007

Asunnonmyyjillä on taulu-tv

Miksi kaikilla, jotka myyvät kiinteistönvälittäjän kautta asuntojaan on taulu-tv? Ei kai nyt oikeasti voi olla niin, että taulu-tv on jo niin yleinen ihmisten kodeissa. Mikäli näin, niin informoikaa minua kiitos.

Katsokaapa esimerkiksi Osuuspankin kiinteistövälitys ja tutkikaa kuinka monessa myytävässä asunnossa on kuvien perusteella taulu-tv. Meleko monessa. Ainakin pitkän aikavälin kuvien katselulla olen tullut siihen tulokseen.

Tätä ei enää kuitata "elämä on" -fraasilla

Helsingin uudessa Alkossa on myynnissä konjakkia joka maksaa henkilöauton verran. Eissssaatana. Meleko kallista. Katsokaa ja ihailkaa ja keskustelkaa.

En tiedä voisinko edes maistaa moista lientä, jos tietäisin sen olevan noin kallista. Miettikää nyt, 7000 euroa. Ei minulla ole edes olemassa niin paljoa rahaa! Yhdestä konjakkipullosta. Joka ei lienee kuvasta päätellen ole edes 0,7.

Sillä saisi auton. Ruokaa ihan mahoton. Maksettua vuokran 19 kuukautta eteenpäin. Sillä saisi vaikka jos mitä.

keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007

Ruottiin ammattikorkeakoulut - äläkää hiiessä

Ruotsin uusi hallitus aikoo pohtia mahdollisuutta järjestää Ruotsin koulutusjärjestelmään ammattikorkeakoulut. Äläkää nyt hiiessä sitä tehkö.

Pitäkää nyt ruotsalaiset ihmeessä hyvä imagonne edelläkävijänä, jonka perässä Suomi ryömii.
Äläkää ihmeessä tehkö sitä virhettä, että perustaisitte ammattikorkeakoulut. Näettehän missä tilassa ne ovat täällä Suomessa.

Vai luuletteko voivanne tehdä sen paremmin ja pistää suomalaiset taas ryömimään??

Palataanko Globeniin 1995?!

Ei olleet ruotsalaisia ne rosvot

Eivät sitten olleetkaan samoja ruotsalaisvoroja nuo Oulun arvokuljetusryöstön tekijät, jotka ovat länsinaapurissa mylläneet ja mahdollisesti ovat myös Turun arvokuljetusryöstön takana.

Ai mistäkö sen tietää? No siitä, että Turun daltonit eivät jääneet kiinni, toisin kuin Oulun onnettomat yrittäjät. Ja siitäkin, että kovin kuulostaa olleen pieni saalis nuilla oululaisilla.

Niin muuten. Käykää ihmiset ihmeessä lukemassa Oulun kiinnostavimmat ja kuumimmat uutiset Vienetti -verkkolehdestä.

sunnuntai, huhtikuuta 01, 2007

Kristiina ja tuulilasin nurkkaan

Teit sen Kristiina Brask. Olet voittaja.

Idols-finaalin alkaessa olit median suosikki tippumaan heti ensimmäisestä lähetyksestä alkaen ja jokaisessa siitä eteenpäin. Olit myös minun tippumissuosikkini.
En pitänyt laulustasi, se oli jotenkin epäkypsän kuuloista. Tai äänesi ei vain hivellyt korviani.

Olit melkein joka kerta putoamisvaarassa. Aina vain sinnittelit itsesi jatkoon. Ihmeellistä. Kunnioitettavaa. Paransit suoritustasi koko kisan ajan kuin kirmaava hirvi. Kristian Meurmanin kanssa olitte varmasti kaksi kehittyneintä esiintyjää.

Jäljellä oli neljä kilpailijaa. Olin varma, että putoat. Kristian oli suosikkini. Päihitit Kristianin.
Mikä tuossa tytössä on, mietin. Lauloit Juha Tapion Ohikiitävää. Vähän piti jo höristellä korvia.

Grande finaalista tipuit viime metreillä. Et sen takia, että esityksesi olisi ollut illan heikoin, vaan sen takia, että kahdella muulla finalistilla oli jo niin vankka fanipohja. Suurin osa ihmisistä on sellaisia, että jos he tekevät päätöksen, he eivät siitä hevin luovu, vaikka aihetta ehkä olisikin.

Versioit Teleksin Tuulilasin nurkkaan. Olin myyty. Tunnustan sen tässä ja nyt. Myyty olin.
Finaalipaikka ei enää olisikaan ollut yllätys. Koskettava veto. Jopa parempi kuin alkuperäinen.

Mutta jos joku on totta niin se, että Idols herättää aivan käsittämättömän isoja tunteita. Moni sanoo inhoavansa jotain laulajaa. Oikein todella inhoavansa. Sitä en voi ymmärtää. Eihän televisiosta saa minkäänlaista kuvaa siitä tyypistä.

Ja sata kertaa parempia laulajia ovat nuo ihan varmasti kuin se, joka sanoo inhoavansa. Liian subjektiivista. Liian jyrkkiä mielipiteitä. Käsittämätöntä. Katsokaa vähän peiliin.

Oulusta laivalla Luulajaan

Hetken jo luulin Kalevaa lukiessani, että mitä ihmettä. Onko tämä totta. Onpa hienoa. Premi-sivun maininta Haaparannan kautta koukkaavista risteilyistä kuitenkin herätti minut.

Onneksi olkoon Kaleva, juttu oli hyvä. Menin hetkeksi lankaan. Vieläpä kun se oli nostettu premille. Itse juttu oli kuitenkin sopivan kepeä. Joku pelkästään otsikon lukenut todennäköisesti löysi itsensä tänään kauppatorilta ilmaislippuja jonottamasta.

Mutta olisihan se hienoa päästä laivalla suoraan Luulajaan.