generated by sloganizer.net

keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006

Vetäytyminen takavasemmalle

Manitbois maraton subteeveellä. Ei voi olla täysin terve, jos jaksaa katsoa kokonaan tuon. Joskus pikkupoikana tuli moista katsottua ja silloin se oli muka hauskaa. Sen takiakohan minusta on tullut tällainen.
Nyt kun tuota katsoo muutaman minuutin, niin ei voi kuin ihmetellä ja vaihtaa kanavaa. Kovin on kummallista huumoria.
Petelius ja Kalliala ovat hassusti pukeutuneina, heiluvat ruudussa vierekkäin ja keskustelevat toisilleen tyhmällä äänellä. Se on siis hauskaa ja humoristista. Kovin on ollut ihmeellinen huumorintaju ihmisillä tuohon aikaan. Suosittuja ohjelmiahan ne kuitenkin olivat aikoinaan. Näyttää, että tekijöillä itsellään on paljon hauskempaa kuin katsojilla.
Samanlainen, erikoinen perustelu tuli Mikko Leppilammen suusta, kun hän kertoi uudesta viihdeohjelmastaan André Wickströmin kanssa.
Leppilampi sanoi: " Mietittiin, että jos saisi tehdä ihan mitä vain televisiossa, niin mitä tekisimme.Niin syntyi Nevada."
Okei. Siinäpä saavat pojat tehdä nyt sitten mitä ovat aina halunneet tehdä televisiossa. Pojat tekevät vissiin ohjelmaa itselleen, eivät katsojille? Ja oikein, katsojat äänestävät sormillaan. Kaukosäätimen nappuloita on helppo painaa.


Huomenna lähden heti tentin jälkeen Kuusamoon ja sitten ylihuomenna Muonioon. Töitä olisi siellä tiedossa. Asumus on rajavartioston vanhalla kasarmilla. Se tarkoittanee sitä, että en ole kirjoittelemassa tänne mitään aikoihin. Edessä on määrittelemättömän pituinen tauko.

Kun palaan, palaan entistä ehomapana, tuoreempana ja kokemuksia rikkaampana.


Pitänee ruveta pakkaamaan elämää laukkuihin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin tahon blogin tänne, oman ympäristö on ihan tylsä! Vai että nyt alko reissu tuntemattomaan, irtisanoitko Oulun kämpän? Hyvää työtä ja muuta elämää Muonioon ja minne tie viekin :D

-Ussus