generated by sloganizer.net

torstaina, elokuuta 27, 2009

Osana mummojen sosiaalista riittiä

Tänäaamuna kävin ensin tohtorilla, jonka jälkeen suuntasin Raksilan Citymarkettiin. Kello oli kolmea minuuttia vaille yhdeksän, joten ovet eivät vielä olleet auki.

Pihalla oli lauma mummoja ja pappoja, jotka odottelivat ihan mielissään ovien aukeamista. Joukossa kävi mahdoton puheensorina. Kun vartija lopulta avasi ovet, rynnivät mummot sisään pää kolmantena jalkana. Kokemus oli eksoottinen.

Kun kymmenen minuutin päästä Citymarketin kahvilanurkkaus notkui pappoja toriparlamentissa, kuin Shellin baarissa ikään, tein pikaisen psykologisen analyysin. Aamuinen markettivierailu on odotettu sosiaalinen tapahtuma kaupunkilaisvanhuksille. Aivan kuin vaikka p***urallin ajaminen on sitä nuorisolle. Torstaiaamuna olin osana sosiaalista riittiä.

Mitä sitten hain Citymarketista? Viimeisellä viikolla ollessani Rovaniemellä satuin maistamaan uutta Laitilan mansikka-lime siideriä. Minusta se oli äärimmäisen hyvää ja päätin ostaa sitä lisää, heti kun pääsen Ouluun.

Mutta mitä helvettiä?! Koko kaupungista ei tunnu pikaisella tutkimisella löytyvän tuota tököttiä, jota ostin Rovaniemen Rinteenkulman K-kaupasta. Jos joku tietää, mistä sitä saa, niin vinkkaa heti. Tai lähettää sitä minulle postissa. Kiitos.

Ostin kuitenkin vastapaistettua, vielä höyryävää myslileipää. Ah, voiko paremmin päivän aloittaa? (Jos sitä tohtorikäyntiä ei siis oteta lukuun...)

1 kommentti:

Jeanne kirjoitti...

Mummojen sosiaalinen riitti ois kiva juttuaihe.