Bloggaaminen ei ole enää antanut minulle samanlaista tyydytystä kuin aiemmin. En tällä hetkellä koe tämän tarinoinnin antavan minulle tarpeeksi, jotta jaksaisin käyttää siihen aikaa ja mielikuvitusta. Nyt lueskelin muutamia sattumalta löytämiäni kavereiden blogeja ja ajattelin päivittää varalta tätäkin, jos täällä joku sattuu käymään.
Vappu 2009 on takana. Vappu oli kohtalaisen miellyttävä tänä vuonna, ei mitenkään surullinen, jossain määrin tosin jännittynyt ja hämmentävä. Ihmisille kuuluu niin paljon kaikenlaista ihme säätöä, ettei mitään järkeä. Onneksi itse saatoin vain korkata kaljan ja nauttia seurasta. Silti tosin harmittelen joidenkin käytöstä ja yhdessä tapauksessa ennen kaikkea sitä, mistä se johtuu ja mitä minä olen tehnyt väärin. En tiedä.
Tänään nousin sängystä oikeastaan vasta viideltä päivällä. En toki nukkunut koko aikaa, mutta pötköttelyksi meni. Kuluneen viikon ruokavalio olisi ehdottomasti Hanna Partasen unelma. Laskin tuossa, että maanantaina söin pitsaa, tiistaina söin pitsaa ja aurajuustohampurilaisen, keskiviikkona söin chilihampurilaisen ja torstaina en tainnut syödä kuin aamulla mysliä ja leipää. Tänään kävin subilla. Viva la Hanna Partanen!
Nyt on vähän hikoiluttava ja epäilyttävä olo. Toivottavasti se on vain krapulaa monen päivän juhlimisesta eikä missään nimessä nousevaa kuumetta ja flunssaa, koska nyt ei ole varaa
sairastua! Pitäisi kirjoittaa pari freejuttua, muutama essee ja tentti sekä suoriutua 12.päivä olevasta leikkauksesta.Saa nähdä tuleeko kirjoitettua tänne nyt miten, vai alkaako tumppa.blogspot jäädä historiaan. Tässä silti vielä maistiainen vapulta.

4 kommenttia:
Meitsi lukee :)
Tumppa, et kyllä lopeta! Määkin luen :) Äläkä huoli bloggauksien tasosta tai muusta sisällöstä, journalistit on aina liian tarkkoja omista tuotoksistaan. Tai mää ainakin oon. Jaksamisia Ouluun tai missä lienet!
Määkin stalkkaan. Ja Mallan ja Sussun blogeja kans tulee luettua, älkää tekään harkitko lopettamista. :)
Mihin lehtiin/lehteen oot kirjotellu/kirjottelet freenä?
Jatkahan vaan blogin kirjottelua, aina joskus eksyy tännekin:]
Lähetä kommentti