generated by sloganizer.net

perjantaina, kesäkuuta 13, 2008

Päiväni aakkoset

Tervehdys! Sain kuin sainkin netin toimimaan tänne Rovaniemen kämpille. Aloitan tauolla olleen nettielämäni Suma-toverini blogista bongaamallani nettihöpinäsovelluskella.
Mahdoton kiire ollu viimeisen kuukauden aikana, enkä osaa sanoa jatkuuko kesä(työ)tauko vielä.

Aamuille muodostui erilainen merkitys. Pidän aamuista, vaikka yleensä onkin vaikea herätä. Meinasin jo oppia aamuihmiseksi, mutta sekin muutos kaatui. Ei minusta siihen ole ilman persiille potkijaa.

Berocca. Nyt tuli tämä aamu-mielleyhtymä. Hyödyllinen päivänaloitustabu.

Chelsea mieluummin kuin ManU, mutta toisin kävi. Älä Jarmo suutu.

Dasvidanja Dostojevski! Venäläinen kirjallisuusintoilija oli yksi mukavimmista rooleista, jonka sain näytellä.

Ekstroverteista ihmisistä minä pidän.

Fennistiikka. Opin tämän sanan merkityksen vasta kun aloin opiskella sitä.

Google. Sain netin tosiaan toimimaan. Google helpottaa nykypäivän toimittajan työtä niiiiin paljon.

Hevosella oli äitikin kuulemma käynyt tänään ratsastamassa, kun pikkusiskoni oli saanut houkuteltua. Tärkeä elukka kyllä Tiinallekin tosiaan. Ja hevostytöt ovat yleensä parhaasta päästä.

Isääni minä arvostan ja haluan joskus moinen olla.

Juhannussuunnitelmia otetaan vastaan. Minullakin olisi vapaata ja vailla suunnitelmia.

Kuusamo. Mihinpä ne 20 vuotta katoaisivat.

Love is all that matters.

Maj Karma on antanut minunkin nyt ymmärtää, mitä tarkoittaa, jos tykkää jonkun bändin tai artistin musiikista. Kiitoksia siitä.

Naiset. Niinpä niin.

Olympialaiset sitten elokuussa.

Praha. Kaunis kaupunki. Kuvia on tulossa, kun nyt sain tosiaan netinki toimimaan.

Quasimodo, muotopuoli. Muoto Lopo.

Romantiikkalisä. Siitä ei kannattaisi tinkiä.

Sadut. Mitä minustakin olisi tullut, jos ei äiti olisi niitä jaksanut minulle ahkerasti lukea.

Tatuoinniksi voisin joskus ottaa kaksi vastakkaisiin suuntaan päällekäin uivaa kalaa. En tiedä otanko koskaan.

Urheilullinen en ole, vaikka haluaisin. Paitsi mieleltäni kyllä.

Vaarat ovat komeita Kuusamon maisemassa. Niitä kelpaisi näyttää tärkeimmillekin ihmisille.

W:llä alkavia sanoja ei juuri suomen kielestä löydy.

Xenon-valo on aika kirkas.

Ylä-Lappikin kuulemma on. Sinne pitäisi joskus kyllä reissata.

Zoomitissa pitää varmaan vierailla kun täällä nyt olen. Se on joku baari täälläpäin.

Åland kannattaa kiertää tarkemminkin kuin vain Maarianhamina. Luokkaretki suuntautui sinne aikoinaan, ja käytiin sellaisissa paikoissa, että ei varmasti muuten olisi tullut käytyä.

Äkäslompolo oli mielestäni pikkupoikana kaikista hienoimman kuuloinen paikannimi.

Öitä, lienee aika ruveta nukkumaan, kun ei tämän järkevämäpää synny.




1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ei se Nykypäivä ole ainoa lehti, jota Googlella tehdään.