Reilun kahden viikon matka Thaimaassa on ohitse. Frankfurtin lentokentällä piti paluumatkalla odottaa 14 tuntia, mutta se tuntui jo kuin olisi ollut kotona. (Ei, kotini ei ole kuin lentokenttä). Vaikka en saksaa osaakaan enempää kuin "Schumacher" ja "Heinz-Harald Frenzen", niin puhekin kuulosti jo niin kotoisalta ja turvalliselta thain jälkeen.
Lento tosiaan lensi Kuala Lumpurin ja Frankfurtin kautta, joten maailmaa, tai ainakin lentokenttiä tuli nähtyä useampikin.
Ilmasto oli ihana. Jatkuvasti noin +28 celsiusta lämmintä ja mukava lämmin tuulenvire. Alussa piti hiukan totutella ilmastoon, mutta parin oäivän jälkeen se tuntui mahtavalta. Täällä on oikeasti näin lämmin. Joka päivä. Joka ilta. Satoi tai paistoi.
Reissu kärsi vähän siitä, kun sairastuin. Ensin oli mahatulehdus ja siihen kramppilääkkeitä saatuani lähdin ilmeisesti liian aikaisin liikkeelle ja jalat kramppasivat. Ensin oikea etureisi ja sitten vasen pakara. Kävely meni erittäin vaikeaksi ja uudestaan tohtorin vastaanotolle. Jonkinlaisen lääkekuurin söin, mutta ei se juuri auttanut. Vähän liian iso osa meni sängyssä maatessa ja paljon jäi näkemättä. Täytyy tästä lähteä tohtorille piakkoin.
Thairuoka oli tulista ja mausteista. Jonkin aikaa sitä söi, mutta sitten se alkoi tulla korvista ja piti tilata pihviä. Ruoka oli edullista. Thaihieronnassa kävin, oli ihan mukavan tuntuista, mutta ei niin erikoista. Olisin voinut testata jonkin muunkin paikan, mutta jalkaongelmat haihduttivat hierontakiinnostuksen. Massage-paikkoja oli kuitenkin joka paikassa.
Samoin pukumyyjiä, jotka huutelivat "Hyvä puku, Stockmannin laatu, Anttilan hinta!" Tosin jotkut kauppiaat tyytyivät huutelemaan vain
Hyvä puku, Anttilan hinta!Enpä tiedä onko se sitten niin vetävä myyntivaltti se pelkkä Anttilan hinta?
Monilla pukukauppiailla oli Kari Tapion kuva näyteikkunassaan ja vieressä lappu, jossa Kari Tapio kehui liikettä hyväksi. Olipa jossain Frederikinkin teksti. Toiset liikkeet joutuivat tyytymään ainoastaan jonkun tavallisen suomalaisen mainoskirjeeseen.
Ajattelin, että seuraavan kerran jos jossain käytetään moista mainoskikkaa, esimerkiksi Kari Tapion tekstiä ja kuvaa, sanon kauppiaalle:
Vai on Kari Tapio ostanut täältä puvun. No sitten en kyllä varmasti osta täältä mitään. Kari Tapio pukeutuu aina niin tyylittömästi.
Harmi etten keksinyt sitä aikaisemmin.
Mutta irtiotto tosiaan auttoi ja tuli irti otettu olo. Lomamatka ajoi asiansa. Murheet haihtuivat ja surut sulivat pois. Mittasuhteet ilmeisesti löysivät taas lähempänä normaalia olevat kokonsa. Pieni ympyräni kasvatti sädettään.
Ehkä voin taas jonkin aikaa elää pää pystyssä ja iloisena. Murehtimatta elämää ja itseäni.
Eiköhän tämä tästä suttaanu, vaikka aina ei voikaan saada sitä mitä haluaa. Eikä siltä jolta haluaa. (Lapinlahden Linnut).

4 kommenttia:
Hei vain! Miltä eritteeltä Thaimaa näyttää, jos se pursuaa ulos korvista? :D
Ei menty Leville. Liekö hyvä tai huono, en tiedä. Mutta suunniteltiin jo uutta reissua Lappiin. Kovin oli hyvä matka!
Luulen, että olen vaihtanut liian aktiivisesti maisemaa ja sen takia agstailen jo etukäteen tulevia miljoonia vuosia, jotka joudun (tai siis saan) täällä opiskelujeni ansiosta viettää. Tampere on peruskiva, ei siinä. (eikä täällä haise! Oulussa haisee!) Kyllä tämä tässä menee. Vaikka voi kai muutoksista aina haaveilla.
Olisi kyllä hauskaa nähdä ja livenäkin vaihtaa kuulumisia. Toni kävi täällä yllärivierailulla ja sain hieman tuulahduksia sieltä päin. Vai pitäisiköhän ihan tempaista siellä käymään? :D Aika rohkea veto voisi olla!
Palasitko OAMK:iin? Jäi epäselväksi. Parasta täyttää kommenttiboxi vain omilla kommenteilla, joten parasta ehkä rajoittaa :)
Tervetuloa takaisin Suomeen. :)
Ja samaan aikaan kotoisessa Suomessa on tämä -146'C, perrrrrhkjele kauhia vilukissa kun olen ;D
Oli varmasti aika herkkua käydä paikallisilla lääkäreillä?
Tämä paikallinen lääkäriasema oli kyllä ihan siisti ja toimiva. Isä joutui käymään toisaalla tohtorilla ja siellä oli kuulemma jo eri paikallinen meininki. Odotustilat ulkosalla kadun vieressä ynnä muuta.
Lähetä kommentti