Lupaus kirjoittaa tiheämmin. Niin helppo tehdä, niin vaikea pitää. Noh, aikaa edellisestä postauksesta on kulunut sen verran, että olen varmaan saanut sinnikkäimmätkin lukijani karkoitettua, joten voin alkaa kirjoittaa mitä sattuu.
Työpaikalla puhuttiin tänään jo toista päivää peräkkäin miesten käyttämistä hameista. Sellaisia on kuulemma monikin nähnyt. Ne ovat pitkiä ja tummia. En ymmärrä, miksi miehet pitävät hameita, paitsi Skotlannissa. Olen minäkin pitänyt sukkahousuja pikkupikkupoikana, mutta en sentään hametta. Paitsi silloin kun olin virpomassa ja pukeuduin noidaksi. Mutta siis siviilivaatteena!
Kahvipöydässä puhuttiin myös siitä, että omia hiuksiaan voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Mietinkin, että olisi korkea aika suunnata parturiin.